California Jam

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

California Jam oli rock-festivaali, joka järjestettiin Ontario Motor Speedway -radalla Kaliforniassa 6. huhtikuuta 1974. Festivaalin järjestivät Sandy Feldman, Don Branker, Leonard Stogel ja ABC Entertainment -yhtiö. Sepp Donahowerin ja Gary Perkinsin losangelesilainen Pacific Presentations -yritys koordinoi tapahtuman, palkkasi esiintyjät ja hoiti mainostuksen. Tapahtumaa oli seuraamassa 250 000 maksanutta katsojaa, mikä oli siihen aikaan ennätys yleisömäärässä ja tuloissa. Festivaali oli erittäin onnistunut järjestelyllisesti ja rahallisesti, ja se vaikutti merkittävisti rockmusiikin kaupallistamiseen.

Esiintyjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintyjät soittojärjestyksessä:

Emerson, Lake & Palmer ja Deep Purple olivat molemmat pääesiintyjinä festivaaleilla.

Deep Purple esiintyi festivaaleilla uudella kokoonpanollaan, johon kuuluivat laulaja David Coverdale ja basisti-laulaja Glenn Hughes. Yhtye sai valita, milloin astuu lavalle, ja se päätti soittaa toiseksi viimeisenä. Yhtye uskoi, että festivaali kestäisi kuitenkin yli määrätyn ajan, kuten useimmilla festivaaleilla kävi, joten he päättivät odotuttaa yleisöä pimeälle asti, ennen kuin astuisivat lavalle. Festivaali ei tästä huolimatta kestänyt yli määrättyä aikaa. Keikan loputtua yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore heitti useita kitaroitaan yleisön niskaan ja kävi yhden TV-kameran kimppuun kitaralla. Pyrotekniikoissa sattuneen virheen takia lavalla tapahtui räjähdys, joka sytytti lavan osittain palamaan. Yhtyeen on sanottu lähteneen paikalta helikopterilla välttääkseen mahdollisen pidätyksen.

Emerson, Lake & Palmer -yhtyeen esitys näytettiin livenä koko Yhdysvalloissa, mitä pidetään yhtyeen uran huipentumana. Festivaaleilla kuvattiin myös kuuluisa kohtaus Keith Emersonista soittamassa pianoa 15 metrin korkeudessa.

Yleisö ja laitteisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipun festivaaleille osti ennätysmäärä ihmisiä. Woodstock-festivaaleilla New Yorkissa oli enemmän yleisöä, mutta harva oli ostanut lipun.

Toinen ennätys, jonka California Jam rikkoi, oli suurimman (vahvimman) äänilaitteiston käyttö konsertissa.