Café de Flore

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Café de Flore

Café de Flore on pariisilainen kahvila lähellä Latinalais­korttelia Saint-Germain-des-Prés'n alueella, Saint-Benoît-kadun ja Boulevard Saint-Germainin risteyksessä. Se on tunnettu monien merkittävien kulttuurihenkilöiden suosimana kohtaamispaikkana.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahvilan synty ajoittuu todennäköisesti Ranskan kolmannen tasavallan (1870–1940) alun jälkeisiin vuosiin, ehkä vuoteen 1887. Nimensä kahvila on saanut antiikin jumalattaren mukaan, jonka kuvapatsas sijaitsee bulevardin toisella puolen. 1800-luvun lopulla kirjailija Charles Maurras asettui kahvin toiseen kerrokseen kirjoittamaan teoksensa ”Au signe de Flore””. Siellä kahvilan toisella kerroksessa näki aikakausilehti ”Revue d’Action française” päivänvalon vuonna 1899.

Noin vuonna 1913 kahvilan naapurustossa asuva runoilija Guillaume Apollinaire muutti yhdessä ystävänsä André Salmon kanssa kahvilan alakerran toimitustilaksi. Myöhemmin siellä perustettiin lehti Les Soirée de Paris. Apollinairella oli yleisesti tapana sopia tapaamisetkin täsmälliseen aikaan kahvilassa. Vuonna 1917 kahvilan terassilla kävivät André Breton ja Luis Aragon mielenkiintoisia keskusteluja. Tällöin myös syntyi merkittäväksi kohonnut termi surrealismi.

1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvun aikana Café de Flore oli kokonaisen kirjailijajoukon kantapaikka. Siellä kokoontui koko Pariisin kirjallinen piiri, johon kuuluivat muun muassa Georges Bataille, Robert Desnos, Léon-Paul Fargue, Raymond Queneau, Michel Leiris. Myös Derain, Giacomettin veljekset, Zadkine ja jopa Picasso viettivät siellä aikaansa.

Myöskin elokuvan maailma osoitti kiinnostustaan paikan erityisestä tunnelmasta. Ohjaaja Marcel Carné tutustui siellä näyttelijä Serge Reggianiin. Ohjaaja Jean-Louis Barrault toi sinne koko filmausväkensä esitysten jälkeen juhlimaan.

Paul Boybal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahvilan osti vuonna 1939 Paul Boubal, ja sen jälkeen sinne kerääntyi pariisilaista älymystöä. Alkoi kahvilan kulta-aika.[1]. Erityisesti parivaljakko Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir tekivät siitä tunnetun kantapaikkansa.

Nykyisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miroslav Siljegovic osti kahvilan 1984 ja myös lähellä sijaitsevan Closerie des Lilasin.

Café de Flore on mainittu monissa runoissa ja laulunsanoissa. Vuodesta 1994 lähtien on vuosittain jaettu Frédéric Beigbederin perustama Prix de Flore -palkinto nuorelle ansioituneelle, tuomariston arvostamalle näyttelijälle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vaiheesta on kertonut Boubalin lapsenlapsi Christophe Durand nimimerkillä Christophe Boubal kirjoittamassaan teoksessa Café de Flore: L'esprit d'un siècle. Pariisi 2004, ISBN 2-85157-251-2

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christophe Durand-Boubal, Café de Flore : Mémoire d'un siècle, Paris, Indigo & Côté femmes, coll. Prémices,‎ 1993, 174 s. ISBN 2-907883-66-6
  • Christophe Boubal, Café de Flore : L'esprit d'un siècle, Fernand Lanore, coll. Littératures,‎ 2004, 204 s. ISBN 2-85157-251-2

Aiheesta muualta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]