C-mollimessu (Mozart)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Messun käsikirjoituksen alkua.

C-mollimessu (KV 427/417a, messu nro 17) on Wolfgang Amadeus Mozartin sävellys, joka on sielumessun jälkeen kaiketi hänen arvostetuin kuoroteoksensa. Se on sielumessun tavoin keskeneräinen – valmiit osat sävellettiin vuosina 1782 ja 1783. Teos on sävelletty orkesterille, kuorolle ja neljälle solistille (kaksi sopraanoa, tenori ja basso). Muissa kielissä teoksen nimeen liitetään usein sana ”suuri” (große, grande tai great).

Mozartin c-mollimessu tuli tunnetuksi vasta 1900-luvulla, jolloin muutamiin sen keskeneräisiin osiin tehtiin välttämättömät viimeistelyt. On myös olemassa versioita, joissa teoksesta puuttuvat messun osat on korvattu Mozartin muista sävellyksistä otetulla materiaalilla ja lisätty näin noin 20 minuuttia teoksen normaaliin noin 55 minuutin kestoon. Teoksessa käytetään samaa perinteistä latinankielistä messutekstiä, johon myös muiden suurimpien säveltäjien arvostetuimmat messut perustuvat. Mozart sävelsi peräti 17 messua, ja niiden joukossa on toinenkin c-mollissa oleva messu, mutta se ei ole kovin hyvin tunnettu.

Teoksen taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salzburgin arkkipiispan palveluksessa Mozart sävelsi monia uskonnollisia teoksia, mutta kun hän lähti virasta vuoden 1781 toukokuussa, kirkkomusiikin säveltäminen päättyi (poikkeuksena Ave verum vuodelta 1791). Tärkeänä motiivina c-mollimessun taustalla oli Mozartin halu lepytellä isäänsä, joka ei olisi halunnut Mozartin menevän naimisiin laulaja Constanze Weberin kanssa. Mozart palasi isänsä luo Salzburgiin vaimoineen 1783 mukanaan myös keskeneräisen c-mollimessun käsikirjoitus. Vaihtoehtoisena motiivina teoksen laatimiselle Weber ilmoitti kiitollisuuden Jumalalle heidän ensimmäisen lapsensa syntymästä. Jotkut lähteet yksinkertaisesti sanovat, että Mozart sävelsi teoksen vaimonsa kunniaksi. Ammattinsa puolesta Mozartilla ei ilmeisesti ollut yllykettä tällaisen teoksen laatimiseksi, sillä keisari Joosef II oli uudistanut jumalanpalveluksia, eikä suuria teoksia ollut mahdollista saada esitetyksi Wienissä. Teos olisi varsinkin valmiiksi sävellettynä ollut muutenkin epäkäytännöllisen laaja liturgiseen käyttöön.

Teoksen tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozart sävelsi elämänsä aikana 14 messua valmiiksi, mutta hänen suurimpina pidetyt messunsa, c-mollimessu ja sielunmessu, jäivät keskeneräisiksi säveltäjän kuoltua. C-mollimessun valmiit osat ovat Kyrie, Gloria ja Benedictus. Credosta on melkein valmiina kohta Credo in unum Deum sekä Et incarnatus, josta jousien osuudet puuttuvat melkein kokonaan. Sanctus-osa jäi varsin pahasti kesken, mutta Alois Schmitt -niminen tutkija viimeisteli sen vuonna 1901, ja se esitetään aina muun teoksen mukana (siitä on olemassa myös muita versioita kuin Schmittin ensimmäinen versio). Agnus Dei -osa puuttuu messusta kokonaan.

Messun keskeneräisyydestä huolimatta teos esitettiin 25. elokuuta 1783 Salzburgissa, Pyhän Pietarin kirkossa, ja Constanze Weber lauloi sopraano-osuuden. On epäselvää, missä muodossa keskeneräinen teos esitettiin. Kenties puuttuvat osat jätettiin pois, mikä tosin olisi hyvin harvinainen käytäntö, tai ne mahdollisesti lausuttiin. Puuttuvat osat on myös voitu täydentää Mozartin aiemmilla samaan tekstiin sävelletyillä messuilla. Tutkijat pitävät hyvin epätodennäköisinä, että puuttuvat osat olisivat kadoksissa, osin siitä syystä, että Mozart hyödynsi juuri tuntemiamme valmiita osia, kun hän sai vuonna 1785 tehtäväkseen laatia nopeasti italialaisen kantaatin (Davide penitente, KV 469).

Mozart on saanut teokseensa vaikutteita keskenään vieraista perinteistä. Toisaalta kuoro-osuuksissa on selvästi nähtävissä, että Mozart oli tutkinut tarkkaan Johann Sebastian Bachin ja Georg Friedrich Händelin kuoroteoksia. Sen sijaan soolo-osuuksissa näkyy pikemminkin italialaisen tradition vaikutteita. Lähteistä riippuen itävaltalaisen kirkkomusiikin traditiolle saatetaan antaa myös aivan keskeinen osuus teoksen tyyliä selitettäessä.

Teoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kyrie: Kuuluisin osa on messun aloittava noin seitsemän minuuttia pitkä Kyrie. Alussa ja lopussa kuoro laulaa mollissa Kyrie Eleison -kohdat, ja näiden välissä on sopraanon johdolla esitettävä Christe Eleison -kohta, joka on enimmäkseen duurissa. Tätä messun ensimmäistä osaa sopraanosooloineen pidetään yhtenä loisteliaimpana esimerkkinä Mozartin melodisesta tyylistä.
  • Gloria: Kuoro laulaa lauseen Gloria in excelsis Deo voimakkaasti duurissa, jonka yhteydessä Et in terra Pax seuraa hiljaisempana. Laudeamus Te on sopraanon oopperamainen ja italialaisvaikutteinen soolo. Sitä seuraa lyhyt ja hidas viiteen osaan jaetun kuoron esittämä Gratias. Domine Deus on jälleen italialaisvaikutteinen sopraanosoolo, mutta tällä kertaa kahden sopraanon duettona. Sen jälkeen seuraa teoksen raskassoutuisin osa, kaksoiskuorolle sävelletty Qui tollis g-molli. Jouset jatkavat hidasta, barokkimaista säestystään koko kuusi minuuttia kestävän kohdan ajan. Tähän osuuteen vaikutteiden on arveltu tulleen Händeliltä, jolla on vastaavan tyyppisiä osuuksia esimerkiksi oratoriossaan Israel Egyptissä. Seuraava osuus on niin ikään Händel-vaikutteinen kahdelle sopraanolle sekä yhdelle tenorille sävelletty Quoniam, ja Glorian päättää kuorolle sävelletty, enimmäkseen duurissa kulkeva fuuga, Cum Sancto Spiritu, jonka eräänlaisena alkusoittona toimii kuoron lyhyt Jesus Christe.
  • Credo: Credon alku on eloisa, duurissa viiteen osaan jaetulle kuorolle sävelletty osuus. Sitä seuraa sopraanon pitkähkö, noin kahdeksan minuuttia kestävä Et Incarnatus -osa, joka loppuu huilun, oboen, fagotin ja sopraanon kadenssiin.
  • Sanctus. Peräti kahdeksaan osaan jaettu kuoro aloittaa Sanctuksen arvokkaasti. Kohta sitä seuraa duuriin sävelletty kevyempi Osanna-fuuga. Benedictus on neljälle sooloäänelle sävelletty kontrapunktia hyödyntävä osuus, jonka jälkeen keskeneräisen teoksen päättää osanna-fuugan lopun lyhyehkö kertaus.

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Academy of Ancient Music, Winchester Cathedral Choir, johtaa Christopher Hogwood, solisteina Arleen Auger, Lynne Dawson, John Mark Ainsley ja David Thomas (L'Oiseau-Lyre, 425 528-2OH)
  • Atlanta Symphony Orchestra & Chorus, johtaa Robert Shaw, solisteina Edith Wiens, Delores Ziegler, John Aler ja William Stone (Telarc CD-80150)
  • Monteverdi Choir, English Baroque Soloists, johtaa John Eliot Gardiner, solisteina Anthony Rolfe Johnson, Diana Montague, Sylvia McNair ja Cornelius Hauptmann (Philips, 420210-2)
  • Berlin Philharmoniker, Rundfunkchor Berlin, johtaa Claudio Abbado, solisteina Barbara Bonney, Arleen Auger, Hans Peter Blochwitz ja Robert Holl (Sony Classical SMK 89793)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]