Bysantin valtakunta

Βασιλεία Ῥωμαίων Basileia Rhomaion
395 – 1453
Myöhäisajan lippu. Myöhäisajan Palaiologos-hallitsijasuvun tunnus.
Bysantin valtakunta laajimmillaan.
Valtiomuoto	Keisarikunta
Hallitsija	Bysantin keisari
Pääkaupunki	Konstantinopoli
Pinta-ala	laajimmillaan noin 4 500 000 km2
Väkiluku	noin 34 000 000
Yleisimmät kielet	kreikka, alkuaikoina myös latina varsinkin hallinnon ylemmillä tasoilla
Valuutta	solidus
Edeltäjä(t)	Rooman valtakunta
Seuraaja(t)	Osmanien valtakunta Trebizondin keisarikunta Morean despotaatti

Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma oli Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla.

Nimi Bysantin valtakunta on johdettu valtakunnan pääkaupungin Konstantinopolin aiemmasta nimestä Byzantion, ja se on keksitty renessanssin aikana. Nimeä käytettiin Länsi-Euroopassa lähinnä sen vuoksi, että haluttiin korostaa Rooman säilyneen itäosan uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan "kreikkalaisuutta" ja vähittäistä erkanemista myöhäisantiikkisesta Roomasta. Valtakunnan asukkaat itse kuitenkin näkivät itsensä roomalaisina loppuun saakka. Latina säilyi valtakunnan hallintokielenä aina 600-luvulle asti, jolloin sen syrjäytti enemmistön puhuma kreikan kieli.

Alkujaan Bysantin valtakuntaan kuuluivat kaikki Välimeren itäosan rannikot. 600-luvulla se menetti suuren osan alueistaan arabeille, minkä jälkeen se käsitti vain Anatolian ja osan Balkania. Valtakunta koki nousu- ja laskukausia mutta pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Valtakunta tuhoutui lopullisesti turkkilaisten valloittaessa sen pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Bysantin kulttuuriperintö ja ortodoksinen uskonto vaikuttavat kuitenkin yhä – Kreikan ohella varsinkin Venäjällä, joka 1500-luvulta lähtien on usein pitänyt itseään Bysantin perillisenä^lähde?.

Historia

Itä-Rooman synty

Erillinen Itä-Rooman hallintoalue syntyi, kun keisari Diocletianus jakoi Rooman valtakunnan kahtia ja loi järjestelmän, jossa oli kaksi keisaria (Augustus), toinen Italiassa ja toinen Kreikassa, ja kummallakin nuorempi hallitsijakumppani eli "alikeisari" (Caesar).

Tämä vallanjako jatkui aina siihen asti, kun keisari Konstantinus Suuresta tuli koko valtakunnan hallitsija vuonna 324. Konstantinus valitsi uudeksi pääkaupungikseen Byzantionin kaupungin, joka hänen kuoltuaan nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi. Hän rakennutti muurit Konstantinopolin ympärille. Konstantinus oli myös ensimmäinen kristitty keisari, mutta pakanuus sallittiin kristinuskon rinnalla 300-luvun lopulle saakka, käytännössä pitempäänkin.

Valtakunta jakautui lopullisesti kahtia, kun keisari Theodosius I jakoi valtakunnan poikiensa kesken. Vuodesta 395 lähtien Arcadius hallitsi idässä ja Honorius lännessä. Tästä lähtien puhutaan yleensä Itä- ja Länsi-Roomasta. Valtakunnan itäinen osa säästyi suurilta osin germaanien invaasiolta ja asuttamiselta. Germaanien asettuminen länteen heikensi Länsi-Rooman keisarin asemaa, ja keisarius lakkasi vuonna 476, kun vallan kaapannut goottipäällikkö Odovakar ei ottanut keisarin arvoa vaan palautti muodollisuudeksi käyneen arvonimen Konstantinopoliin. Keisari Marcianuksen kuoleman jälkeen vuonna 457 Bysantin armeijaan alettiin värvätä hunneja palkkasotureiksi.

Alkuvuodet

Leo I (keisarina 457–474) oli ensimmäinen keisari, joka ei saanut kruunua roomalaisen perinteen mukaan sotapäälliköltä, vaan Konstantinopolin patriarkalta. Isauriasta kotoisin ollut Zenon meni naimisiin Leon tyttären Ariadnen kanssa, ja he saivat pojan, joka nousi keisariksi nimellä Leo II vuonna 474. Leo II:n kuoltua Zenonista tuli keisari. Valloittaakseen Italian takaisin hän liittoutui ostrogoottien Teoderikin kanssa, joka sittemmin hallitsi Italian käskynhaltijana. Zenonin kuoltua keisariksi nousi vuonna 491 Anastasios I.

Justinianus I:n valtakausi

Itä-Rooman valtakunta ennen Justinianuksen valloituksia merkitty punaisella. Valloitetut alueet merkitty vihreällä.

Keisari Justinianus I:n aikana (527–565) Rooma taisteli Persiaa, gootteja ja vandaaleja vastaan. Rooma valtasi takaisin suuria osia Italian niemimaasta, Pohjois-Afrikan rannikosta ja Espanjasta. Näiden voittojen takana oli suurelta osin sotapäällikkö Belisarius. Lisäksi hän vuonna 532 allekirjoitti rauhansopimuksen Persian hallitsijan Khosrau I:n kanssa. Nika-kapina Konstantinopolissa samana vuonna johti arviolta 30 000 kapinnallisen teloitukseen. Belisarius onnistui valtaamaan Pohjois-Afrikan takaisin vandaaleilta vuonna 533, ja vuoteen 548 mennessä paikalliset heimot olivat alistetut. Retkikunta nousi maihin Sisiliassa, mutta ei onnistunut murtamaan vastarintaa ennen vuotta 540, jolloin Ravenna vallattiin. Sodat Persiaa vastaan jatkuivat vuoteen 561, jolloin rauhansopimusta jatkettiin.

Corpus iuris civilis

Justinianuksen aikana Rooman lait koottiin ja kirjoitettiin uudestaan Johannes Kappadokialaisen johdolla Corpus iuris civilis -lakikokoelmaksi. Se koostui kolmesta eri osasta, Codex Iustinianus, Digesta ja Institutiones Iustiniani, ja siihen lisättiin neljäs osa Novellae, joka sisälsi myöhemmin säädettyjä lakeja.

Uskontopolitiikka

Hagia Sofia.

Justinianus riitaantui juutalaisten, pakanoiden ja erilaisten kristillisten lahkojen kuten manikealaisten, monofysiittien ja nestorialaisten kanssa. Hävittääkseen pakanauskonnot kokonaan Justinianus sulki Ateenan maineikkaan filosofikoulun vuonna 529. Kristillinen kulttuuri alkoi saada jalansijaa, mutta perinteisellä kreikkalais-roomalaisella kulttuurilla oli kannattajansa, kuten luonnonfilosofi Johannes Filoponos. Keisarin suuren rakennusohjelman helmi oli Konstatinopolin uusi katedraali Hagia Sofia (Pyhä viisaus).

Seuraajat 600-luvulle

Justinianuksen seuraajat eivät kyenneet torjumaan uusia uhkia. Italian niemimaa menetettiin langobardeille, slaavit valtasivat Balkanin ja Persia itäiset provinssit.

Herakleioksen dynastia

Fokas, jota pidettiin tyrannina, murhautti keisari Maurikioksen, mitä Khosrau II käytti syynä Anatolian valtaamiseen. Karthagon eksarkki, Herakleios vanhempi, lähetti poikansa Herakleioksen, joka sittemmin kruunattiin keisariksi, valtaamaan Konstantinopolia takaisin. Herakleiois oli keisarina vuosina 610-641. Persialaiset valtasivat kolme vuotta tämän jälkeen Damaskoksen ja Jerusalemin. Herakleioksen vastahyökkäys tuhosi persialaisten pääjoukon Ninivessä.

Bysantin–sassanidien sota (603–628) kulutti sekä Bysantin että Persian voimia. Sodan lopuksi Bysantti onnistui tosin valloittamaan Syyrian ja Palestiinan joksikin ajaksi takaisin. Mutta sodan heikentämänä se ei pystynyt vastustamaan arabeja, jota muutamaa vuotta myöhemmin valloittivat kalifi Omarin johdolla kaikki nämä alueet sekä myös Egyptin ja myöhemmin koko Pohjois-Afrikan. Vuonna 636 Bysantti kärsi ratkaisevan tappion muslimeille Jarmukin taistelussa.

Herakleioksen aikana kreikasta tuli Bysantin virallinen kieli, mikä näkyi siinä, että keisarista alettiin latinankielisen Augustuksen sijasta käyttää arvonimeä Basileus, ja valtakunnasta tuli kulttuuriltaan ja uskonnoltaan yhtenäisempi. Muslimien valtaamissa eteläisissä provinsseissa vallitsi monofysitismi, joka oli ristiriidassa Khalkedonin kirkolliskokouksessa määritellyn ortodoksisen kristinuskon kanssa. Sovitellakseen khalkedonialaisten ja monofysiittien välistä riitaa Herakleitos ehdotti ratkaisuksi monoteletismiä. Vuoteen 642 mennessä muslimit olivat valloittaneet monofysiittisen uskon keskusalueet.

Arabit, jotka hallitsivat Syyriaa ja Palestiinaa, lähettivät ryöstöretkiä Anatoliaan ja vuosina 674–678 piirittivät Konstantinopolia. Toistuvat ryöstöretket Anatoliaan pakottivat Bysantin organisoimaan läänitysjärjestelmän, jossa maata jaettiin vastineeksi sotilaspalveluksesta. Joukkojensiirrot Balkanilta mahdollistivat slaavien etenemisen etelämmäksi, mistä syystä monet kyläyhteisöt kutistuivat ja linnoittautuivat. Kasaarien ilmaantuminen 670-luvulla ajoi bolgaarit Tonavan eteläpuolelle. Vuonna 681 keisari Konstantinos IV allekirjoitti rauhansopimuksen bolgaarien kaani Aspharukhin kanssa. Tätä ennen paikalliset slaaviheimot olivat ainakin nimellisesti tunnustaneet bysanttilaishallinnon.

Konstans II jatkoi isoisänsä Herakleioksen aloittamaa monoteletismiä suosivaa politiikkaa, mikä herätti voimakasta vastustusta. Jyrkimmät vastustajat munkki Maksimos Homologetes ja paavi Martinus I vangittiin ja karkotettiin. Konstans joutui luultavasti epäsuosioon pääkaupungissa ja muutti Syrakusaan, missä hänet murhattiin. Justinianus II hallitsi tyrannimaisin ottein ja määräsi ankaria veroja. Hän joutui luopumaan kruunusta vuonna 695 ja lähti maanpakoon ensin kasaarien, sitten bolgaarien luokse. Kaani Tervelin avulla hän palasi Konstantinopoliin ja kaappasi vallan takaisin itselleen. Toisella kaudellaan hän kosti verisesti vihollisilleen, ja vuonna 711 hänet kukistettiin kasaarien tuella. Hänen seuraajakseen nousi Filippikos.

Kuvainraasto

Pääartikkeli: Ikonoklasmi Bysantin keisarikunnassa

700-luvulla käynnistyi ikonoklasmi eli kuvainraasto, kun keisari Leo III kielsi ikonit ja niiden palvonnan, mikä johti kapinointiin. Monia Bysantin taiteen tuotteita tuhottiin.

Valtaistuimelle tuli vuonna 798 ensi kertaa nainen, keisarinna Irene. Lännessä voitiin katsoa, että Länsi-Rooman valtaistuin oli jäänyt vapaaksi. Vuonna 800 paavi kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Lännessä oli nyt keisari yli kolmensadan vuoden tauon jälkeen, eikä Bysantti enää ollut ainoa Rooman imperiumin perillinen.

Keisarinna Irenen vaikutuksesta Nikaiassa pidetty seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous päätti vuonna 787, että ikoneja saa kunnioittaa, mutta ei palvoa. Keisari Leo V palautti ikonoklasmin uudelleen voimaan vuonna 813, mutta Theodora II salli ikonit vuonna 843 patriarkka Methodioksen tuella. Ikonoklasmi sekä paavi Nikolaus I:nen ja patriarkka Fotioksen välinen kiista syvensivät entisestään idän ja lännen kirkkojen eroa.

Bysantin kulta-aika

Makedonialaisen dynastian aikana Bysantti valtasi takaisin maita, jotka slaavit olivat valloittaneet Balkanilla. Myös Etelä-Italia valloitettiin, ja keisari Johannes I Tzimiskes ulotti taistelut aina Jerusalemiin asti. Vuonna 1014 keisari Basileios II (976-1025) kukisti Bulgarian. Bysantti oli voittoisten sotien ja vahvojen hallitsijoiden ansiosta sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vahva, ja pääkaupunki Konstantinopoli oli loistelias kulttuurin ja vallan keskipiste. Bysanttilainen sivistys levisi myös naapurikansojen alueille.

Bysantin–arabien sodat

Pääartikkeli: Bysantin–arabien sodat

Kreeta onnistuttiin valtaamaan väliaikaisesti vuonna 843, mutta keisarit eivät onnistuneet estämään muslimeita valtaamasta Sisiliaa vähä vähältä vuoteen 902 mennessä. Toisaalta koettiin myös voittoja, kuten Damiettan taistelu vuonna 856. Muslimit liittoutuivat usein itäisissä provinsseissa asuvien paulikiaanien uskonlahkon kanssa, jota vainottiin harhaoppisena. Basileios I (keisarina 867–886) onnistui lopettamaan lahkon vallan. Rusit yrittivät ryöstää Konstantinopolin vuonna 860. Uuden yrityksen yhteydessä heidät lyötiin takaisin vuonna 941 Johannes Kurkuasin johdolla. Hän saavutti muitakin huomionarvoisia voittoja, kuten Edessan kuvan vaihtamisen muslimivankeihin.

Sodat bulgaareja vastaan

Pääartikkeli: Bysantin–Bulgarian sodat

Bulgarian tsaari Simeon I Suuri voitti bysanttilaiset Bulgaryphonin taistelussa vuonna 896, mikä pakotti Bysantin maksamaan veroa Bulgarialle. Myöhemmin keisari Konstantinos VII meni naimisiin Simeonin tyttären kanssa. Romanos I kärsi tappion Anchialusin taistelussa vuonna 917, minkä jälkeen bulgaarit ulottivat sotaretkensä aina Korinttiin asti. Simeonin kuoltua vuonna 927 Bysantin asema parani Balkanilla. Basileios II saavutti ratkaisevan voiton Bulgariasta vuonna 1014 Kleidionin taistelussa. Valtakunta sai uuden liittolaisen vasta perustetusta varjagivaltiosta, kun Basileioksen sisar naitettiin Kiovan hallitsijalle Vladimir Suurelle.

Vuonna 1054 ortodoksisen ja katolisen kirkon välit katkesivat lopullisesti. Samalla Bysanttia uhkasivat uudet vaarat: seldžukit Vähässä-Aasiassa ja normannit Italiassa.

Manzikertin taistelussa vuonna 1071 seldžukkien sulttaani Alp Arslan kukisti perusteellisesti Bysantin armeijan ja otti keisari Romanos IV Diogenesin vangiksi. Tämän seurauksena Bysantti menetti melkein koko Vähän-Aasian ja parhaimmat maanviljelysalueensa.

Ristiretket

Bysantin valtakunta noin vuonna 1180.

Manzikertin jälkeinen sekasorto loppui Aleksios Komnenoksen (1048-1118) kaapattua vallan vuonna 1081. Hän organisoi armeijan uudelleen ja sai vallattua takaisin tärkeitä alueita seldžukeilta. Aleksios joutui myös taistelemaan normanneja vastaan. Eräs vaarallisimmista normanneista oli Robert Guiscard. Aleksioksen länteen lähettämän avunpyynnön seurauksena käynnistyi ensimmäinen ristiretki, jonka ansiosta Nikaia vallattiin takaisin. Bysanttilaisten ja ristiretkeilijöiden välit eivät koskaan olleet lämpimät, ja kummatkin osapuolet epäilivät toisiaan. Aleksioksen työtä jatkoivat hänen poikansa Johannes ja pojanpoikansa Manuel. Komnenosten dynastia loppui Andronikos Komnenoksen hirmuvaltaan vuonna 1185. Komnenoksia seurasi heikompi Angelosten dynastia.

Bysantin valtakunta neljännen ristiretken jälkeen noin vuonna 1214. (Alueiden tarkat rajat ovat hyvin epävarmoja)

Kirkko vuodelta 2005 Palaiologos-suvun lipulla.

Vakavin valtakuntaa vastaan kohdistuneista vaaroista oli neljäs ristiretki, jonka oli aluksi pitänyt suuntautua Egyptin mutta joka päätyi lopulta Venetsian johtamana valtaamaan Konstantinopolin. Ristiretkeläiset perustivat Latinalaisen keisarikunnan vuonna 1204, ja Bysantin perintöä jatkoivat Nikaian keisarikunta, Epeiroksen despotaatti ja Trebizondin keisarikunta. Nikaiassa hallitsi Theodoros Laskariksen perustama Laskaris-hallitsijasuku, jonka johdolla Nikaia sai vähitellen valtansa alle muut valtiot. Vuonna 1261 Nikaia valtasi takaisin Konstantinopolin Mikael Palaiologoksen johdolla. Mikaelin perustamasta Palaiologosten hallitsijasuvusta tuli valtakunnan viimeinen.

Bysantin tuho

Bysantin valtakunta noin vuonna 1400.

Turkkilaiset osmanit valtasivat melkein koko Bysantin valtakunnan Balkania myöten lukuun ottamatta Konstantinopolia ja muutamaa muuta kaupunkia. Vuonna 1453 valtakunnalle kuului vain Konstantinopolin kaupunki ja osa Peloponnesoksen niemimaata. 2. huhtikuuta osmanien sulttaani Mehmed II aloitti Konstantinopolin piirityksen, jota kesti melkein kaksi kuukautta. Keisari lähetti avunpyyntöjä länteen, mutta apua ei tullut. Bysantin valtakunta kukistui lopullisesti 29. toukokuuta 1453, kun osmanit valtasivat kaupungin rynnäköllä. Viimeinen keisari Konstantinos XI Palaiologos kaatui taistelussa turkkilaisia vastaan. Osmanit valtasivat valtakunnan viimeisetkin rippeet, kun Trebizondin keisarikunta kukistui vuonna 1461.

Venäjä peri itselleen ortodoksisen kirkon suojelijan roolin ja keisarin arvonimen, kun Iivana IV:stä tuli ensimmäinen Venäjän tsaari.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Bysanttilainen kulttuuri

Bysanttilainen kirjallisuus oli aluksi lähinnä antiikin kirjallisuuden kristillisesti väritettyä ja itämaista vaikutusta saanutta jatkoa. Se oli lamassa vuosina 650-850, mutta virkosi 800-luvulla kohoten vuosina 1000-1200 korkeimpaan kukoistukseensa.

Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä yhtyy itämaisia ja hellenistisiä aineksia. Kuvariitojen jälkeen maalaustaide kaavamaistui. Erittäin huomattavia ovat käsikirjoituksia koristavat miniatyyrit. Rakennustaiteen tärkeimmät muistomerkit ovat Pyhän jumalallisen viisauden kirkko(Hagia Sofia) Konstantinopolissa (rakennettu 532-537) ja Basilica di San Marco Venetsiassa.

Bysantin valtakunnan armeija

Pääartikkeli: Bysantin valtakunnan armeija

Bysantin valtakunnan armeija kehittyi sitä edeltäneestä Rooman valtakunnan armeijasta. Armeija muuttui keisari Diocletianuksen aikana perinteisistä raskaista legioonista käsittämään enemmän ratsuväkeä. Bysantin armeija oli kuuluisa raskaasta katafraktiratsuväestään. Itä-Rooman armeija järjestettiin myöhemmin uudelleen keisari Herakleioksen aikana uuden teema-järjestelmän mukaan. Ulkomaalaiset palkkasotilaat yleistyivät ajan myötä. Korkeimmin palkattuja sotilaita olivat Keski-Aasian turkkilais-tataarilaisten kansojen miehistä pestattu jousilla varustettu ratsuväki. Tämän ensi-iskujoukon osa taktiikassa oli ensimmäisenä rynnistää vihollista kohden, ampua ja vetäytyä. Ratsain tapahtuvan jousiammunnan taito on erittäin vaikea saavuttaa, mutta turkkilaiset paimentolaisheimot hallitsivat sen. Bysantin tunnetuin ja salaisin ase oli sen ajan maailmassa pelotevaikutukseltaan hyvin merkittävä kreikkalainen tuli. Bysantin armeija koki 1070-luvulla murskatappion Manzikertin taistelussa, josta se ei koskaan toipunut.

Katso myös

• Bysantista syntyneet ristiretkivaltiot:
  • Ateenan herttuakunta
  • Epeiroksen despotaatti
  • Latinalainen keisarikunta
  • Nikaean keisarikunta
  • Thessalonikan kuningaskunta
  • Trebizondin keisarikunta
• Bysanttilainen ajanlasku
• Bysanttilainen filosofia
• Bysanttilaiset arvonimet
• Luettelo Bysantin keisareista
• Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
• Ranskan keisarikunta
• Rooman valtakunta
• Saksan keisarikunta
• Venäjän keisarikunta

Kirjallisuutta

• Ostrogorsky, Georg: History of the Byzantine State. Rutgers University Press, 1969. ISBN 0-8135-1198-4. (englanniksi)
• John Julius Norwich: Byzantium (3 volumes). Viking, 1991. ISBN 0-394-53778-5, ISBN 0-394-53779-3 ja ISBN 0-679-41650-1. (englanniksi)
• Hakkarainen, Jarmo: Ajaton Bysantti. Joensuun yliopisto, Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja n:o 11. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1994. ISBN 951-708-245-2.
• Hakkarainen, Jarmo: Ajaton Bysantti 2. Joensuun yliopisto, Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja n:o 16. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1995. ISBN 951-708-354-8.
• Hakkarainen, Jarmo: Ajaton Bysantti 3. Joensuun yliopisto, Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja n:o 24. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1994. ISBN 951-708-637-7.
• Hakkarainen, Jarmo: Bysantin kulttuuriperintöä ja läntisiä vaikutteita. Joensuu: Ortokirja, 2004. ISBN 952-9685-34-3.
• Haldon, John: Bysantin historia. (Byzantium history, 2000.) Suomennos: Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-097-8.
• Toropainen, Ritva (toim.): Ikkunoita Bysanttiin. Oulun yliopiston kirjaston julkaisuja 54. Oulu: Oulun yliopisto, 2003. ISBN 951-42-7059-2. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

• Ikkunoita Bysanttiin. Oulun yliopiston kirjaston julkaisuja 54. ISBN 951-42-7059-2
• Rooman keisarikunta ja Romania 27 BC - 1453 AD
• Itä-Rooma ja ortodoksinen kirkko