Byromin järjestelmä

John Wesleyn kirjoittamaa tekstiä Byromin järjestelmällä

Byromin järjestelmä on englantilaisen John Byromin 1700-luvun alussa kehittämä pikakirjoitusjärjestelmä, jota pidetään yhtenä 1700-luvun merkittävimmistä pikakirjoitusjärjestelmistä. Sen muunnelmia julkaistiin vielä 1800-luvun puolellakin. Järjestelmän tunnetuimpia käyttäjiä olivat metodistiliikkeen perustaja John Wesley ja hänen veljensä Charles Wesley.

Järjestelmä julkaistiin painettuna ensimmäisen kerran vasta vuonna 1767, neljä vuotta Byromin kuoleman jälkeen.

Järjestelmän synty

John Byromin tutustumisesta pikakirjoitukseen on kerrottu erilaisia versioita. Pikakirjoitushistorioitsijat Olof W. Melin ja E. H. Butler pitävät todennäköisimpinä kuvausta, joka julkaistiin vuoden 1767 oppikirjassa. Byrom työskenteli yhdessä Tom Sharpin, Yorkin arkkipiispan pojan, kanssa pikakirjoitusjärjestelmän kehittämiseksi. Järjestelmässä oli kuitenkin ongelmia, ja he hylkäsivät sen. Byrom näki kuitenkin tarpeen pikakirjoitukselle, ja pyrki oppimaan aiheesta kaiken minkä pystyi.

Byrom asetti pikakirjoitusjärjestelmälle viisi vaatimusta:

1. Yksinkertaisille äänteille pitäisi olla lyhyimmät ja yksinkertaisimmat merkit.
2. Yleisimmille kirjaimille pitäisi olla lyhyimmät ja helpoimmin kirjoitettavat merkit.
3. Niille kirjaimille, jotka esiintyvät usein peräkkäin, pitäisi olla helposti yhdistettävät merkit.
4. Yksittäinen sana pitäisi pystyä kirjoittamaan ilman kynän nostamista, ja merkkien pitäisi pysyä normaalin kirjoitusrivin ylä- ja alareunojen välissä.
5. Kaikkien lyhennyssääntöjen pitäisi perustua kielen ominaisuuksiin, ja lyhenteissä pitäisi käyttää vain järjestelmän aakkoston merkkejä.

Niiden perusteella Byromia kutsuttiin jo 1700-luvulla rationaalisen pikakirjoituksen isäksi.

Vuoteen 1720 mennessä hän oli laatinut oman järjestelmänsä ja ryhtyi opettamaan sitä. Opetuksen hinta oli 5 guineaa, joka oli tuolloin merkittävä summa, ja vain harvoilla oli siihen varaa. Byrom sai pikakirjoituksen opettamisen kautta useita vaikutusvaltaisia tuttavia ja sitä kautta itselleenkin vaikutusvaltaa. Byrom ei julkaissut järjestelmästään oppikirjaa lainkaan, vaikka hänen tuttavapiirinsä ja oppilaansa yrittivät suostutella häntä siihen.

Vuonna 1742 Britannian parlamentti myönsi Byromille 21 vuodeksi yksinoikeuden järjestelmänsä opettamiseen ja julkaisemiseen.

Järjestelmän rakenne

Byromin järjestelmässä konsonanteille on omat merkkinsä. Merkkeinä on suoria viivoja, kaaria, sekä näihin yhdistettyjä silmukoita. Vokaalit merkitään pisteillä konsonanttimerkkien viereen tietyille paikoille.

Konsonantit

Byromin järjestelmän konsonanttimerkit

Konsonanttimerkit on valittu siten, että peräkkäin usein esiintyvät konsonantit olisi helppo liittää toisiinsa. Muutamille konsonanteille on kaksi tai kolme vaihtoehtoista merkkiä, jotta eri tilanteisiin voitaisiin valita mahdollisimman hyvin sopiva merkki. F:lle ja v:lle käytetään samaa merkkiä, samoin s:lle ja z:lle. Konsonanttimerkeistä muodostuu sanan runko, ja se voidaan kirjoittaa kokonaisuudessaan nostamatta kynää merkkien välillä.

Vokaalit

Vokaalien merkitseminen t- ja m-kirjainten ympärille

Vokaalien merkitsemiseen on konsonanttimerkkien ympärillä kymmenen mahdollista paikkaa, joihin voidaan merkitä piste: viidelle eri vokaalille (a, e, i, o, u) kullekin kaksi paikkaa, joilla merkitään vokaalin esiintyminen joko konsonanttia ennen tai sen jälkeen. Käytännössä nopeasti kirjoitettaessa sanan keskellä olevat vokaalit jätettiin kuitenkin merkitsemättä.

Lyhyissä, vain vaakasuuntaisia merkkejä (esimerkiksi s, n ja m) sisältävissä sanoissa voidaan vokaali a, i tai u osoittaa kirjoittamalla sana kolmelle eri korkeudelle.

Lyhentäminen

Joitakin yleisiä sanoja ja sanojen alku- ja loppuosia voidaan merkitä kirjoittamalla konsonanttimerkki yksinään, tai sanan alkuun tai loppuun hiukan muusta osasta erilleen. Esimerkiksi t:n merkki yksinään tarkoittaa the, sanan alussa trans- ja sanan lopussa -ity.

Esimerkki Byromin järjestelmällä kirjoitetusta tekstistä

Pikakirjoitus

Kutakin riviä vastaava normaali teksti

I came here from Cambridge last Friday 3 o'clock with Mr Lucas. We set out 11 and came to Ware that night. My horse tired with me and tired me severely. We lay at the Crown where the man's daughter has just died. I was sick but it were of God. We had beginners to supper, but I had no stomach. We talked of moral fortitude. I spoke to my landlord for another horse which he got me next morning. I came to London about 3 o'clock and went after I had left my horse at the Dolphin. Went to Bishopsgate. Timing sad betimes, where I found brother Josiah and by the bye sister Anne came Willy Chaddock and I drank tea there and called at cousin Chad. And at Salkeld's where Jackson the town clerk was. Surprise I went, surprise I would. I thence home to the new coffee house by cousin Chaddock's. Thence to North's coffee hse, to read the Grub street journal. Dr Plumtre there etc.

Muunnelmat ja myöhemmät järjestelmät

Byromin järjestelmästä julkaistiin useita muunnelmia 1700- ja 1800-luvuilla. Ensimmäinen julkaisi John Palmer vuonna 1774 teoksessa A New Scheme of Shorthand. Tunnetuimpia olivat Thomas Molineux'n ja William Gawtressin julkaisemat. Erityisesti Molineux'n oppikirja ja harjoituskirja vaikuttivat siihen, että Byromin järjestelmä säilytti asemansa niin pitkään.

Byromin järjestelmän myötä englanninkielisissä pikakirjoitusjärjestelmissä tuli vallitsevaksi käytännöksi sanojen koostuminen konsonanttien merkeistä ja vokaalien merkitseminen pisteillä. Myöhemmin Taylorin ja Pitmanin järjestelmät jatkoivat samaa linjaa.

Byromin järjestelmästä julkaistiin vuonna 1817 myös saksankielinen versio, nimellä Anwendung der Kurzschrift der englischen Schnell-Schrift oder so genannten Short Hand auf die deutsche Sprache. Teos julkaistiin ilman tekijän nimeä, mutta tekijäksi on arveltu Englannissa asunutta saksalaista A. C. Hesseä.

Lähteet

• Butler, E. H.: The Story of British Shorthand. Lontoo: Sir Isaac Pitman & Sons, Ltd., 1951.
• Hancox, Joy: The Queen's Chameleon. The Life of John Byrom – A Study of Conflicting Loyalties. Jonathan Cape, 1994. ISBN 0-224-03047-7.
• Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. 1. osa. Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1927.
• Moser, Franz; Erbach, Karl: Lebendige Kurzschriftgeschichte. 7. painos. Darmstadt: Winklers Verlag, 1969.
• Räty, Unto: Pikakirjoituksen historia. Englantilainen pikakirjoitus. Pikakirjoituslehti, 1976, nro 4.

Aiheesta muualla

• The Universal English Shorthand Byromin järjestelmän oppikirja vuodelta 1767 Google Booksissa