Burning Man

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Burning man)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee festivaalia. Burning Man on myös australialainen elokuva vuodelta 2011.
Festivaali on nimetty päättäjäistapahtuman, puunuken polttamisen mukaan

Burning Man on viikon mittainen festivaali, joka pidetään Yhdysvalloissa Nevadan Black Rockin aavikolla elo-syyskuun vaihteessa. Festivaali huipentuu päätöspäivän iltana, jolloin poltetaan puinen nukke, jonka korkeus on nykyisin yli 10 metriä. Festivaali syntyi vuonna 1986, jolloin San Franciscossa järjestettiin kesäpäivänseisaukseen liittyvät juhlat. Vuonna 1990 festivaali siirtyi Nevadan autiomaahan. Polttamistapahtuma juontaa juurensa kelttiläisestä perinteestä. Festivaalissa pyritään olemaan jättämättä luontoon jälkiä, mutta koska festivaaliin osallistuu nykyisin yli 75 000 henkeä, ongelmia on syntynyt.

Järjestelyt ja olosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festivaali järjestetään aavikon keskellä.

Festivaalin osallistumismaksu on 425–1400 Yhdysvaltain dollaria riippuen lippujen ostamisen ajankohdasta, tätä vastaan osallistuja saa tulla paikan päälle. Alueen ainoat palvelut ovat maksuttomat käymälät ja maksullinen kahvin ja jään myynti, joiden tulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Tilaisuudessa ei sallita muuta kaupankäyntiä. Osallistujien on tuotava mukanaan tarvitsemansa ruoka, vesi (niin juotavaksi kuin peseytymiseen) ja leirintävarusteet. Osallistujien on myös vietävä jätteensä, likavetensä mukaan lukien, mukanaan. Päivällä lämpötilat kohoavat usein yli 30 asteen ja yöllä voivat vajota jopa lähelle nollaa, mikä tekee leiriytymisestä vaativaa. Voimakkaat tuulet ja pölyn aiheuttama näkyvyyden laskeminen muutamaan metriin ovat myös yleisiä. Sateen sattuessa tilaisuuden alustana oleva kuivunut järvenpohja muuttuu mutavelliksi.

Radikaali itseilmaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festivaalin pääteema on vapaa itseilmaisu ja osallistujia kannustetaan tähän. Suurten taide-installaatioiden lisäksi ihmiset koristautuvat pukeutumalla halunsa mukaan (tai jättävät pukeutumatta), koristelevat tai muokkaavat polkupyöriään ja luovat leirilleen teeman.

Valokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Burning Man.