Bullet time

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bullet time (suom. luotiaika) on elokuvissa ja videopeleissä hyödynnetty erikoistehoste.

Bullet time tarkoittaa elokuvissa ajan hidastamista niin, että kamera kuitenkin liikkuu normaalilla nopeudella. Kamera voi täten seurata esimerkiksi luotien lentämistä. Elokuva, joka teki tämän tehosteen tunnetuksi ja antoi sille tämän nimen, oli Matrix (1999). Efektiä oli tosin käytetty eri muodoissaan jo aikaisemmin. Matrix-elokuvaa varten kehitettiin uusi kuvaustekniikka, joka pohjaa tietokoneella laskettuihin kameran liikeratoihin, ja kuvan ottamiseen kontrolloidusti useiden still-kameroiden avulla.

Videopeleissä bullet time -tehostetta käytetään muun muassa Max Payne -pelissä. Tehosteen aikana pelaaja pystyy ampumaan tarkemmin ja nopeammin kuin tavallisesti, tai heittäytymään eri suuntiin ja ampumaan samanaikaisesti. Samanlaista tehostetta on käytetty myös eri nimellä muissa peleissä, esimerkiksi Enter the Matrix -pelissä nimellä "Focus" ja F.E.A.R.-pelissä nimellä "SlowMo".