Bulgarian kreikkalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bulgarian kreikkalaiset
Väkiluku 3 408[1]
Kielet bulgaria, kreikka
Uskonnot ortodoksisuus

Bulgarian kreikkalaiset ovat Bulgariassa asuvia kreikkalaisia. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan maassa asui 3 408 kreikkalaista, mutta heidän määränsä on historiallisesti ollut paljon suurempi. Bulgariassa myös asuvat sarakatsanit ja kariotit puhuvat kreikan kieltä, mutta heitä ei lueta osaksi kreikkalaisia erilaisen taustan takia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian etninen kartta vuodelta 1892, kreikkalaiset kartalla keltaisella.

Kreikkalaisia on asunut Balkanilla antiikin ajoista lähtien. 500- ja 400-luvuilla eaa. kreikkalaiset perustivat useita siirtokuntia Mustanmeren rannikolle nykyisen Bulgarian alueelle. Kreikkalaissiirtokuntia olivat esimerkiksi Bizone (Kavarna), Dionysoupolis (Balchik), Odessos (Varna), Naulochos (Obzor), Mesambria (Nesebûr), Anchialos (Pomorie) ja Appolonia (Sozopol). Muita kreikkalaiskeskittymiä oli esimerkiksi Plovdivin ja Asenovgradin alueilla, sekä Elhovossa, Melnikissä ja Sandanskissa lähellä nykyistä Kreikan vastaista rajaa. Varsinaiset bulgaarit saapuivat Bulgariaan vasta kreikkalaisten jälkeen.[1] Kreikkalaisvaikutus oli voimakas etenkin ensimmäisessä Bulgarian valtakunnassa Bysantin valtakunnan läheisyyden takia[2].

1700- ja 1800-luvuilla bulgarialainen yläluokka kreikkalaistui kreikkalaisten kauppiaiden ja kirkkomiesten vaikutuksesta. Tuolloin kreikkalaiset tavat ja kreikan kieli olivat pikemminkin yhteiskuntaluokan erottaja, kuin ero etnisten ryhmien välillä. Bulgarialaisten kansallinen nousu 1800-luvun loppupuolella kuitenkin bulgarialaisti yläluokan uudestaan. Bulgarian itsenäistyttyä vuonna 1878 kreikkalaisista tuli vähemmistö. Vuonna 1906 heitä vastaan suunnattiin väkivaltaisuuksia, joiden taustalla olivat samanlaiset tapaukset bulgarialaisia vastaan Kreikan Makedoniassa. Väkivaltaisuuksien aikana esimerkiksi Pomorien kaupunki kärsi pahoja tuhoja. 1920-luvulta lähtien kreikkalaisia kannustettiin muuttamaan maasta, jonka takia heidän määränsä laski noin 1%:ta koko väestöstä vain 0,1%:n. Jäljelle jääneisiinkin kohdistettiin bulgarialaistamistoimia. Kreikan sisällissodan myötä Bulgariaan pakeni joitakin kommunistien puolella taistelleita, mutta suurin osa heistä palasi kreikkaan 1980-luvulla. Nykyisin kreikan kieli Bulgariassa on säilynyt lähinnä vain Asenovgardissa asuvien vanhempien kreikkalaisten keskuudessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Raymond Detrez: Historical Dictionary of Bulgaria, s. 208-209. The Scarecrow Press, 2006. ISBN 978-0-8108-4901-3. (englanniksi)
  2. R.J Campton: A Concise History of Bulgaria, s. 9. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-85085-8. (englanniksi)