Buggles

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Buggles oli vuonna 1977 perustettu uuden aallon popyhtye, jonka muodostivat Trevor Horn (s. 1949, basso, kitara, perkussio ja laulu), Geoff Downes (s. 1952, perkussio ja koskettimet) ja Bruce Woolley (ei ollut varsinainen jäsen, mutta kuului yhtyeen taustaryhmään).

Bugglesin ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1979 Britannian ykköseksi noussut single "Video Killed the Radio Star". 1. elokuuta 1981 se oli ensimmäinen uuden Music Televisionin näyttämä video. Yhtye jäi lopulta lähinnä yhden hitin ihmeeksi vaikka "Living in the Plastic Age", "Clean Clean" ja "Elstree" nousivatkin Britannian singlelistalle.

Vuonna 1980 Horn ja Downes alkoivat työstää seuraajaa debyyttialbumi The Age of Plasticille. Samaan aikaan viereisessä studiossa työskenteli vastikään laulajansa Jon Andersonin ja kosketinsoittajansa Rick Wakemanin menettänyt progessiivista rockia soittava Yes. Yesin basisti Chris Squire kutsui Hornin ja Downesin korvaamaan Andersonin ja Wakemanin. Yhteistyöstä syntyi Yes-albumi Drama. Maksisinglenä julkaistu 8½-minuuttinen "Into the Lens" oli alun perin Buggles-kappale "I am a Camera". Bugglesin tukema Yes hajosi (väliaikaisesti) Dramaa seuranneen kiertueen jälkeen.

Yesin jälkeen Buggles aloitti toisen albuminsa Adventures In Modern Recording viimeistelyn. Yhtye hajosi kuitenkin musiikillisiin erimielisyyksiin. Geoff Downes perusti progen superyhtyeen Asian ja Horn viimeisteli levyn muiden soittajien kanssa. Tämän jälkeen Buggles lopetti toimintansa. Horn nousi tunnetuksi tuottajaksi työskenneltyään yhtyeiden kuten ABC, Dollar, Frankie Goes to Hollywood ja Art of Noise kanssa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Video Killed the Radio Star" (1979, Britannian singlelistan #1, vuonna 1980 Yhdysvalloissa #40)
  • "Living in the Plastic Age" (1980, UK #16)
  • "Clean Clean" (1980, UK #38)
  • "Elstree" (1980, UK #55)
  • "Adventures In Modern Recording" (1981) (ei listasijoituksia)
  • "I Am A Camera" (1981) (ei listasijoituksia)
  • "On TV" (1981) (ei listasijoituksia)
  • "Lenny" (1981) (ei listasijoituksia)

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Age of Plastic (1980, UK #27)
  • Adventures In Modern Recording (1981) (ei listasijoituksia)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]