Brionin sopimus
Brionin sopimus solmittiin Kroatiassa Pulan lähellä Brionin (Brijunin) saarilla 7. heinäkuuta 1991. Sopimus lopetti Slovenian taistelut ja jäädytti Slovenian ja Kroatian itsenäisyyden kolmeksi kuukaudeksi. Sopimus solmittiin Slovenian, Kroatian ja Jugoslavian välillä silloisen Euroopan yhteisön ollessa välittämässä rauhaa. Vaikka sopimuksella saatiin rauha Sloveniaan, Kroatian sodan taistelut alkoivat.
Brionin kokous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sopimuksen allekirjoittamista edelsivät niin sanotun Ey-troikan diplomaattiset toimet Slovenian sodan katkaisemiseksi ja myös Jugoslavian johdon esittämä vaatimuslista. Ennen sopimuksen allekirjoittamista Slovenian aluepuolustus oli onnistunut torjumaan Jugoslavian armeijan alimitoitetun hyökkäyksen. Sopimuksen allekirjoittivat Jugoslavian liittopresidentti Ante Marković ja Slovenian presidentti Milan Kučan. Slovenian edustajista olivat mukana myös Janez Drnovsek, pääministeri Alojz "Lojze" Peterle, ulkoministeri Dimitrij Rupel, Jugoslavian presidenttineuvoston sloveenijäsen Janez Drnovšek ja parlamentin puhemiestä vastaava France Bučar. Jugoslavian puolelta oli monia hallintomiehiä mukana, mm. Ante Marković. Kroatian edustaja oli maan presidentti Franjo Tuđman. Molemmat Serbian edustajat puuttuivat, mutta mukana oli entinen presidenttineuvoston puheenjohtaja Borisav Jović, joka lähti kokouksesta kesken pois[1].
Sopimuksen mukaan raja-asemat jäivät Slovenian poliisin haltuun, ja armeijan piti vetäytyä lokakuuhun mennessä ja sloveenien vapauttaa ottamansa sotavangit. Osapuolten piti välttää väkivaltaa ja muuta keskinäisen jännitteen lisäämistä. Ey:n sotilastarkkailijoiden piti tulla ensi tilassa[2]. Mutta Slovenia oli sopimuksen mukaan yhä käytännössä osa Jugoslaviaa, mm. tullimaksut kerättiin sopimuksen mukaan yhä Jugoslavian kassaan[3]. Jugoslavian kansat saisivat itse päättää tulevaisuudestaan. Yksikään osatasavalta ei saanut sopimuksen mukaan itsenäistyä kolmeen kuukauteen, sillä neuvottelujen Jugoslavian kriisistä piti alkaa 1. elokuuta 1991 Ey:n mukana ollessa. Ey kuitenkin lupasi tunnustaa Slovenian, jos liittoarmeija hyökkäisi uudestaan maahan[4].
Suhtautuminen sopimukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Slovenian edustajat tekivät sopimuksessa monia myönnytyksiä[5] suostuen moneen liittoarmeijan jo aiemmin esittämän vaatimuslistan kohtaan, koska käsittivät laihankin sovun tuovan maalle elintärkeän EY:n tuen. Kommunistitaustaisia Kučania ja Drnovsekia arvosteltiinkin kovasti heidän palatessaan kotimaahansa. Arvostelijat olivat lähinnä demokraattisista puolueista. Lojze Peterle, Bucar ja mieltään osoittava kansan osa[2] katsoivat Brionin sopimuksessa tehdyn liikaa Slovenialle epäedullisia myönnytyksiä ja sopimuksen olevan petosta Sloveniaa kohtaan[6]. Heidän mielestään sopimus esti jo tapahtuneen Slovenian itsenäistymisen ja katsoivat Slovenian antautuneen[3][5]. Sopimus ei Bucarin mielestä poistanut liittoarmeijan uhkaa[5]. Kucaninkaan mielestä julistus ei ollut ihanteellinen[5]. Pucnikin mielestä sopimusta ei voitu hyväksyä[7]. Silti Slovenian parlamentti vahvisti sopimuksen 10. heinäkuuta, vaikkakaan ei nurisematta[6]. Sopimuksen mukaan Jugoslavian presidenttineuvoston johtaja Mesic oli Jugoslavian armeijan komentaja[8], vaikka liittohallitus oli käytännössä menettänyt valtansa jo vuoden 1991 keväällä, ja armeija oli Serbian komennossa.
Jugoslavian hallinnon korkeat kroaattiedustajat Stipe Mesic ja Ante Markovic sanoivat Ey:n välitysesityksen estäneen sisällissodan. Mutta monet jugoslavialaiset ja ulkomaiset mm Ey:n edustajat suhtautuivat sopimukseen varauksella eivätkä uskoneet pelkästään sen ratkaisevan hajoamassa olevan Jugoslavian ongelmia[2][9]. Saksan ulkoministeri Genscherin mielestä sopimus oli vain hengähdystauko. Ranskan ulkoministeri Delors sanoi, että pienikin välikohtaus pystyy aiheuttamaan sisällissodan. Hollannin ulkoministeri van Broekin mielestä aika näyttää pitääkö sopimus. Vaikka Ey ei suhtautunut neuvotteluissa myönteisesti Slovenian ja Kroatian itsenäistymiseen, se ei myöskään sulkenut tätä ajatusta pois. Slovenian presidentti Milan Kučan sanoi, ettei Slovenia peruuttanut sopimuksesta huolimatta itsenäistymishankettaan, ja sloveenit vetäytyivät Jugoslavian parlamentista.
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brionin sopimuksen jälkeen sota Kroatiassa alkoi vasta tosissaan. Brionin sopimus hyödytti Kroatian ääriserbejä ja heitä osin peitetysti tukevaa Serbiaa, koska nämä saattoivat väittää Kroatian sotaa sisällissodaksi, johon ulkovalloilla ei ollut oikeutta puuttua esimerkiksi tukeakseen sotilaallisesti heikompaa Kroatiaa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- University of Uppsala Department of Peace and Conflict Research database. Brioni Declaration (Arkistoitu – Internet Archive)
- Janko Prunk: Slovenian historia. Kirja-Aurora 2004. ISBN 951-29-2678-4.
- Marita Vihervuori: Tervetuloa helvettiin: välähdyksiä Jugoslavian perintösodasta. Otava 1999. ISBN 951-116-390-6.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Helsingin Sanomat 9.7.1991, s. A3, B2.
- ↑ a b c Savon Sanomat 9.7.1991, numero 183, vuosikerta 84, s. 1, 14.
- ↑ a b Prunk 2004, s. 220.
- ↑ Helsingin Sanomat 9.7.1991, s. B1.
- ↑ a b c d Helsingin Sanomat 9.7.1991, s. B1.
- ↑ a b Vihervuori 1999, s. 185.
- ↑ Vihervuori 1999, s. 184.
- ↑ Iltalehti 8.7.1991, s. 8.
- ↑ Helsingin Sanomat 9.7.1991, s. B2.