Brian Keith

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brian Keith elokuvan Pelipankin ryöstö trailerissa.

Brian Keith (14. marraskuuta 192124. kesäkuuta 1997) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän syntyi kahden näyttelijän, Robert Keithin ja Helena Shipmanin poikana New Jerseyn Bayonnessa ja teki elokuvadebyyttinsä itsekin jo vuonna 1924.

Keith oli Air Medalilla palkittu toisen maailmansodan veteraani.

Keith oli luonut pitkän uran jo ennen tähtirooliaan vuosina 19661971 näytetyssä Family Affair -sarjassa. Muita elokuvia, joissa hän esiintyi, ovat muiden muassa Tuuli ja leijona (1975) ja Meteori (1979). Hänellä oli rooli myös minisarjassa Kolmas maailmansota (1982). Näyttelijä oli vuosina 19671969 kolminkertainen Emmy-ehdokas Family Affairin ansiosta.

Keith oli kolmesti naimisissa ja hänellä oli sekä biologisia että adoptoituja lapsia. Hän teki itsemurhan Malibussa, Kaliforniassa 75-vuotiaana sairastettuaan emfyseemaa ja keuhkosyöpää. Kaksi kuukautta aiemmin oli tehnyt itsemurhan hänen tyttärensä, joka on haudattu hänen viereensä[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.