Brazil – tämän hetken tuolla puolen
|
|
|
|---|---|
|
|
|
Elokuvan juliste |
|
| Ohjaaja | Terry Gilliam |
| Käsikirjoittaja | Terry Gilliam Tom Stoppard Charles McKeown |
| Tuottaja | Patrick Cassavetti Arnon Milchan |
| Säveltäjä | Geoff Muldaur[1] |
| Pääosat | Jonathan Pryce Katherine Helmond Robert De Niro Ian Holm |
|
|
|
| Valmistusmaa | UK |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Ensi-ilta | 1985 |
| Kesto | 131 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Brazil on Terry Gilliamin ohjaama vuoden 1985 tieteisfantasia. Elokuvan tärkeimmissä rooleissa ovat Jonathan Pryce, Katherine Helmond, Robert De Niro ja Michael Palin. Brazil ei valmistuttuaan tyydyttänyt tuottajiaan, joten se uhattiin jättää julkaisematta. Ohjaaja Terry Gilliamin aktiivisen toiminnan ansiosta elokuva kuitenkin päätyi lopulta levitykseen. Siitä oli olemassa kaksi eri versiota, yksi Yhdysvaltain ja toinen Euroopan markkinoille. USA:ta varten elokuvasta leikattiin versio, jonka loppu on nk. onnellisempi.
Elokuva oli ehdolla sekä lavastuksen että alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkintoon mutta ei voittanut kumpaakaan. Elokuva voitti kuitenkin kaksi BAFTA-palkintoa.[2]
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Brazil muistuttaa jonkin verran George Orwellin kirjoittamaa romaania Vuonna 1984. Päähenkilö Sam Lowry (Jonathan Pryce) elää maailmassa, jossa kaikki ovat tiukan kontrollin alaisina. Sam on pikkuvirkamies, joka keskellä kaupungin ja työn ankeaa harmautta haaveilee unelmiensa naisesta (Kim Greist). Kun hän viimein kohtaa tämän, todellisuuden monimutkaisuus sotkee Samin unelmat. Hänen kauan etsimänsä nainen saattaakin olla terroristi, useiden tahojen vainoaman huipputerroristi Harry Tuttlen (Robert De Niro) kätyri. Yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat koko ajan tarkan valvonnan alaisina, Samin on vaikea pitää rakkaastaan kiinni.
Rooliluettelo [muokkaa]
| Jonathan Pryce | ... Sam Lowry |
| Katherine Helmond | ... Mrs. Lowry |
| Robert De Niro | ... Harry Tuttle |
| Ian Holm | ... Mr. Kurtzmann |
| Michael Palin | ... Jack Lint |
| Bob Hoskins | ... Spoor |
| Kim Greist | ... Jill Layton |
Vastaanotto ja jälkimaine [muokkaa]
Elokuva sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton ja muun muassa Chicago Sun Timesin kriitikko Roger Ebert sanoi elokuvan olevan ”vaikeasti seurattava” ja antoi vain kaksi tähteä.[3] Los Angeles Timesin kriitikko puolestaan kehui elokuvan olevan ”tehokkain satiirinen poliittinen elokuva sitten Tohtori Outolemmen”. Vuonna 2005 Empire listasi elokuvan sijalle 83. listallaan ”500 kaikkien aikojen parasta elokuvaa”.[4]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Zac Johnson: Geoff Muldaur Allmusic. Rovi Corporation. Viitattu 9.12.2009. (englanniksi)
- ↑ imdb.com - BAFTA Awards (1986) viitattu 21.4.2013
- ↑ Chicago Sun Times - Brazil Movie Review & Summary (1986) Viitattu 9.4.2013
- ↑ Empire´s 500 Greatest Movies Of All Time Viitattu 9.4.2013
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Terry Gilliam's Brazil (englanniksi)