Brassaï
Brassaï (oik. Gyula Halász, 9. syyskuuta 1899 Brassó (Brașov), Unkari, nyk. Romania – 8. heinäkuuta 1984 Beaulieu-sur-Mer, Alpes-Maritimes, Ranska) oli unkarilainen valokuvaaja, kuvanveistäjä ja elokuvaohjaaja, joka loi uransa Ranskassa.
1899–1930[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gyula Halászin isä oli unkarilainen, äiti armenialainen.[1] Hän oli unkarinjuutalainen.[2] Hän oli kolmevuotias, kun perhe muutti vuodeksi Pariisiin, jonne isä meni opettajaksi Sorbonneen. Gyula Halász opiskeli Budapestin taideakatemiassa maalausta ja kuvanveistoa nuorena ennen kuin liittyi Itävalta-Unkarin armeijan ratsuväkirykmenttiin, jossa hän palveli ensimmäisen maailmansodan loppuun. Vuonna 1920 Halász muutti Berliiniin ja työskenteli siellä toimittajana ja opiskeli Berlin-Charlottenburgin taideakatemiassa.
Vuonna 1924 hän muutti Pariisiin, jossa hän asui lopun elämäänsä, toisin kuin muut unkarilaiskollegansa.[3] Oppiakseen ranskaa hän aloitti itseopiskelun lukemalla Marcel Proustin teoksia. Hän asui Montparnassen taiteilijayhteisössä ja työskenteli toimittajana. Hän ystävystyi pian Henry Millerin, Léon-Paul Farguein ja runoilija Jacques Prévertin kanssa ja sopeutui Pariisin taiteilijaelämään ja oopiumiluoliin. Hän oli pariisilaistaiteilija par excellence.[3]
1930–1955[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gyula Halászin työ ja hänen rakkautensa kaupunkia kohtaan, jonka kaduilla hän usein kuljeskeli yömyöhällä, johti valokuvaukseen samalla kun häntä opetti toinen unkarilainen mestari Andre Kertesz. Hän kirjoitti myöhemmin, että valokuvauksen avulla hän tutustui Pariisin yöhön ja sen katujen ja pihojen kauneuteen sateella ja sumussa. Gyula Halász otti taiteilijanimekseen syntymäpaikkansa nimestä muokatun muodon "Brassaï," joka tarkoittaa "brassolainen." Brassaïna hän vangitsi valokuviinsa kaupungin hengen, ja hän julkaisi ensimmäisen valokuvakirjansa "Paris de nuit" ("Öinen Pariisi") 1933, joka yhä on korkealaatuisen valokuvakirjan malliesimerkki[3]. Hän sai pyrinnöillään menestystä, ja Henry Miller sanoi häntä eräässä esseessään "Pariisin silmäksi". Pariisin rähjäisten puolien lisäksi hän kuvasi myös kaupungin hienoston elämää, sen älymystöä, balettia ja oopperoita. Hän kuvasi monia taiteilijaystäviään, kuten Salvador Dalía, Pablo Picassoa, Henri Matissea, Alberto Giacomettia ja monia ajan huomattavia kirjailijoita, kuten Jean Genetä ja Henri Michaux'ta.
Brassaï oli perustajajäsen Raphon toimistossa, jonka Charles Rado perusti Pariisissa 1933. Valokuvat toivat hänelle kansainvälistä mainetta, ja hän piti yksityisnäyttelyn Yhdysvalloissa George Eastman Housessa Rochesterissa New Yorkissa, Chicagon Art Institutessa ja New Yorkissa Museum of Modern Artissa. Hänen kuviaan käytti muun muassa Albert Skiran 1993 perustama kulttuurilehti Minotaure[3].
1955–1984[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brassaïn elokuva Tant qu'il y aura des bêtes palkittiin vuonna 1956 Cannesin elokuvajuhlilla, ja vuonna 1974 hän sai Chevalier des Arts et des Lettresin mitalin ja 1976 Kunnialegioonan mitalin. Kahden vuoden kuluttua 1978 hän sai Pariisissa ensimmäisen Grand Prix National de la Photographie -palkinnon.
Paitsi että Brassaï oli valokuvaaja, hän teki lisäksi 17 kirjaa ja kirjoitti runsaasti artikkeleita. 1948 ilmestyi hänen romaaninsa Histoire de Marie, jossa on Henry Millerin kirjoittama johdanto. Lopetettuaan vuonna 1961 valokuvaamisen Brassaï keskitti valtavan energiansa kuvanveistoon materiaalinaan kivi ja pronssi. Hänen graffiteista ottamiensa valokuvien pohjalta on tehty seinävaatteita.
Brassaï kuoli 7. heinäkuuta 1984 Beaulieu-sur-Merissä Etelä-Ranskassa, ja hänet haudattiin Pariisiin Montparnassen hautausmaalle.[4] Brassaïn tuotannon tekijänoikeuksien edustaja on ranskalainen valokuvatoimisto Réunion des Musées Nationaux (RMN),[5] joka myös vastaa Brassaïn yli 1 400 korkearesoluutioisesta skannatusta kuvasta.
450 Brassaïn kuvaa esiteltiin näyttelyssä hänen leskensä Gilberten avustuksella vuonna 2000 Pariisin Pompidou-keskuksessa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hannu Vanhanen, Unkarilaisten valokuvaajien odysseia. Tampereen museot ja Valokuvakeskus Nykyaika, 2009, ISBN 978-951-609-438-3
- Tucker, Anne Wilkes, with Richard Howard and Avis Berman. Brassai: The Eye of Paris. Houston, Tex.: Houston Museum of Fine Arts, 1997. ISBN 0810963809
- Brassai Biography (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Web Archive: Brassaï. "Brassaïn isä oli unkarilainen Brassón yliopiston ranskalaisen kirjallisuuden professori, hänen äitinsä oli armenialaista alkuperää."
- ↑ Häntä pidetään yleisesti unkarinjuutalaisena (New Statesman (Arkistoitu – Internet Archive), Yiddish Book Center, pdf (Arkistoitu – Internet Archive)) mutta asiasta on jonkin verran ristiriitaisia tietoja, (kuten Halász Gyula: A századik év küszöbén. Bucharest, 1967) ja hänen muistelmiensa Brassai: Letters to my Parents perusteella voi myös saada kuvan, ettei hän olisi ollut.
- ↑ a b c d Hannu Vanhanen, Unkarilaisten valokuvaajien odysseia, s. 32
- ↑ Sayag and Lionel-Marie, toim., Brassai: The Monograph. Boston: Little, Brown and Co., 2000, s. 305.
- ↑ RMN Copyright Conditions (PDF) (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
