Brad Wing

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wing vuonna 2014

Bradley T. ”Brad” Wing (s. 27. tammikuuta 1991 Melbourne) on australialainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, pelipaikaltaan lentopotkun potkaisija. Hän on edustanut urallaan NFL-liigassa Pittsburgh Steelersiä ja New York Giantsia.

Wing pelasi ennen ammattilaisuraansa yliopistojalkapalloa Louisianan osavaltionyliopiston joukkueessa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australialaisessa jalkapallossa uransa aloittanut Wing muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2009, viimeiseksi lukiovuodekseen. Uudessa kotimaassaan hän aloitti myös amerikkalaisen jalkapallon, ja erinomaisen kauden jälkeen Louisianan osavaltionyliopisto oli valmis ottamaan Wingin joukkueeseensa.

Wingin yliopistoura Baton Rougessa kesti kolme kautta, jonka jälkeen hän ilmoittautui vuoden 2013 NFL:n varaustilaisuuteen. Kentän ulkopuolisten ongelmien vuoksi yksikään joukkue ei valinnut häntä, mutta tilaisuuden jälkeen Philadelphia Eagles teki Wingin kanssa sopimuksen. Wing ei pelannut Eaglesissa otteluakaan, mutta teki myöhemmin Pittsburgh Steelersin kanssa sopimuksen.

Pittsburghista Wing siirtyi ennen kauden 2015 alkua pelaajakaupassa New York Giantsin organisaatioon.[1] Wing vapautettiin sopimuksestaan heikon kauden 2018 jälkeen.[2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wingin isä David Wing oli myös entinen australialaisen sekä amerikkalaisen jalkapallon pelaaja.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Giants trade for Brad Wing, cut Steve Weatherford nfl.com. Viitattu 6.5.2019. (englanniksi)
  2. Giants release punter Brad Wing after a struggling season Fox Sports. Viitattu 6.5.2019. (englanniksi)
  3. An Aussie Who Rules at Football 18.11.2011. Wall Street Journal. Viitattu 4.8.2012. (englanniksi)