Botnia-69

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Botnia-69
Perustettu 1969
Kotikunta Helsinki
Kotikenttä Oulunkylän tekojäärata
Värit          
Sarja Bandyliiga
Puheenjohtaja Vesa Peräjärvi
Päävalmentaja Esa Määttä[1]
Kultaa 4 (1989, 1992, 1997, 2016)
Hopeaa 4 (1990, 1991, 1993, 1998)
Pronssia 3 (1995, 1996, 2024)

Botnia-69 on helsinkiläinen jääpalloseura, joka pelaa Bandyliigassa. Botnia on voittanut jääpallon Suomen mestaruuden neljä kertaa. Sen menestynein aikakausi on ollut vuodesta 1989 vuoteen 1998, jolloin se oli mitaleilla yhdeksänä kautena. Suomen mestaruuden Botnia voitti vuosina 1989, 1992, 1997 ja 2016, SM-hopeaa se sai vuosina 1990, 1991, 1993 ja 1998. SM-pronssia Botnia on voittanut vuosina 1995, 1996 ja 2024. Seura tekee myös vahvaa juniorityötä. Seuran pitkäaikaisena puheenjohtajana toimi vuodesta 1972 vuoteen 2016 oululaislähtöinen Pekka Anttinen.[2] Nykyinen puheenjohtaja on Vesa Peräjärvi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Botnian taustana on Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan (PPO) aktiivi jääpallotoiminta 1950- ja 1960-luvuilla. Pohjalaiset opiskelijat perustivat 13. toukokuuta 1969 Ostrobotnialla jääpalloseuran Botnia-69. Pohjanmaalta ja Pohjois-Suomesta kotoisin olleet opiskelijat edustivat vielä siihen aikaan kotikaupunkiensa seuroja. Uusi seura liittyi Suomen Palloliittoon ja sarjapelit aloitettiin Suomensarjassa tammikuussa 1970. Ensimmäinen kausi sujui mallikkaasti, Botnia onnistui voittamaan edellisellä kaudella SM-sarjasta pudonneen Porvoon Akilleksen ja sijoittui lopulta kolmanneksi Akilleen ja PK-35:n jälkeen.

Seuraavana kautena 1970-1971 toiseksi korkein sarjataso Suomensarja muutti nimeään II-divisioonaksi. Botnia voitti etelälohkon voittamalla kaikki ottelunsa ja eteni SM-sarjakarsintaan. Karsintasarjassa Botnia sijoittui kolmanneksi, se onnistui voittamaan vain turkulaisen TVO:n Palloilijat. SM-sarjaan nousi Varkauden Pallo-Pojat ennen toiseksi sijoittunutta vaasalaista Sandvikens IK:ta.

Seuraavan kerran Botnia selviytyi SM-sarjakarsintaan kaudella 1975-1976, kun se voitti II-divisioonan etelälohkon. Nousukarsinnassa Oulun Tarmoa vastaan molemmat voittivat kotiottelunsa, mutta Tarmo voitti ratkaisevan kolmannen ottelun ja nousi SM-sarjaan.[3]

Nousu SM-sarjaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös seuraavana kautena 1976-1977 Botnia selviytyi etelälohkon voittajana SM-sarjakarsintaan. Oululaiset olivat taas karsinnassa parempia, Botnia hävisi ensin Oulun Pallo-Pojille ja sen jälkeen Tarmolle. Mutta samana keväänä Suomen Jääpalloliitto päätti nostaa SM-sarjan joukkuemäärän kymmeneen, jolloin Botnia nostettiin mukaan ylimmälle sarjatasolle, ensimmäistä kertaa seuran historiassa.

Ensimmäisenä SM-sarjakautenaan 1977-1978 Botnia sijoittui kahdeksanneksi. Seuraava kausi 1978-1979 toi seitsemännen sijan, mutta kaudella 1979-1980 Botnia jäi SM-sarjan viimeiseksi ja putosi sarjasta. I-divisioonavisiitti jäi kauden mittaiseksi, kaudella 1980-1981 Botnia voitti etelälohkon ja SM-sarjakarsinnan puhtaalla pelillä ja nousi takaisin SM-sarjaan. Kaudesta 1981-82 lähtien seura on pelannut yhtäjaksoisesti jääpallon pääsarjassa. Ensimmäisinä kausinaan Botnia ei saavuttanut vielä suurta menestystä SM-sarjassa. Mitalipeleihin se selviytyi ensimmäistä kertaa kaudella 1985-1986, mutta jäi kuitenkin neljänneksi. Seuraavan kerran Botnia selviytyi mitalipeleihin 1987-1988, mutta paikallisvastustaja HIFK oli välierissä parempi ja Botnia jäi taas neljänneksi.[3]

Mitaliputki 1980-90-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1988-1989 Botnia sijoittui runkosarjassa toiseksi HIFK:n jälkeen. Välierissä Botnia hieman yllättäen murskasi Akilleksen ja eteni loppuotteluun Oulun Luistinseuraa vastaan. Kallion kentällä pelattu loppuottelu oli yksi kaikkien aikojen tiukimmista. OLS karkasi jo 0-3 johtoon mutta Botnia tuli tasoihin. Ottelu päättyi Botnian hyväksi vasta kolmannella jatkoajalla maalein 5-4 (4-4).

Kahdella seuraavalla kaudella Botnia eteni myös loppuotteluun asti, mutta molempina kausina loppuottelussa vastustajana ollut OLS vei mestaruuden ja Botnia jäi hopealle. Kaudella 1991-1992 Botnia palasi taas mestariksi, se voitti loppuotteluissa WP-35:n voitoin 2-0. Varkautelaisseura hallitsi Bandyliigaa seuraavat kaudet neljällä perättäisellä mestaruudellaan, Botnian ollessa yksi sen pahimmista haastajista. Botnia saavutti seuraavina kausina hopeaa ja kaksi pronssia.

Kausi 1996-1997 toi Botnialle seuran kolmannen SM-kullan. Se sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja valioliigassa ensimmäiseksi. Puolivälierissä Botnia pudotti ensin jatkosta Oulun Palloseuran voitoin 2-0. Välierissä ottelusarja Porin Narukerää vastaan venyi kolmanteen otteluun. Ratkaiseva ottelu ratkesi Botnian hyväksi jatkoajalla maalein 5-3 ja helsinkiläiset etenivät loppuotteluun Tornion Palloveikkoja vastaan. Oulunkylässä pelattu loppuottelu muodostui jännittäväksi. Botnia voitti ottelun niukasti maalein 4-3 ja sai näin kolmannen SM-kultansa.[4]

Seuraavasta kaudesta 1997-1998 oli tulla Botnialle fiasko. Se jäi runkosarjassa kymmenenneksi eikä selviytynyt kahdeksan parhaan valioliigaan, vaan jäi alempaan jatkosarjaan jossa pelasivat neljä runkosarjan heikointa ja I-divisioonan parhaat joukkueet. Botnia voitti kuitenkin jatkosarjan puhtaalla pelillä ja eteni pudotuspelikarsintaan valioliigan viimeistä Kulosaaren Vestaa vastaan. Botnia rökitti paikallisvastustajansa maalein 11-1 ja selviytyi puolivälieriin. Puolivälierissä WP-35:ttä vastaan Botnia järjesti yhden vuosikymmenen suurimmista yllätyksistä Bandyliigassa, kun se pudotti varkautelaiset jatkosta voitoin 2-0. Botnia lähti haastajana myös välieriin Porin Narukerää vastaan, mutta eteni kuitenkin loppuotteluun voitoin 2-1. Loppuottelussa vastaan tuli HIFK, jota vastaan yllätykset eivät enää jatkuneet. HIFK voitti loppuottelun niukasti 4-2 ja Botnia saavutti hopeaa.[5]

Menestyksen hiipuminen ja paluu huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopeakauden 1997-98 jälkeen Botnian menestys Bandyliigassa hiipui. Kaudella 1998-1999 Botnia oli vielä kärkijoukkueiden tuntumassa, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen suurin menestys antoi odottaa itseään. Botnia selviytyi muutaman kerran pudotuspeleihin ja kahdeksan parhaan joukkoon. Botnia on tunnettu hyvästä juniorityöstään ja seura on voittanut monia juniorien mestaruuksia. Viime kausina Botnian edustusjoukkue on koostunut suurimmaksi osaksi seuran omista junioreista. Vahva juniorityö on tuottanut monia pelaajia myös muihin seuroihin. Vuosi 2016 alkoi seuralla mainiosti, kun joukkue voitti Suomen Cup-mestaruuden ja seura voitti 12. maaliskuuta myös Suomen mestaruuden lyömällä jatkoajalla Porvoon Akilleksen 3-2 Helsingin Oulunkylässä. Ottelu keskytyi välillä moneksi tunniksi jään sulamisen vuoksi.[6] Joukkue valittiin vuoden helsinkiläisseuraksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 2016.[7]

Kotikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Oulunkylän tekojäärata

Botnian kotikenttä on Oulunkylän tekojäärata, joka sijaitsee Oulunkylän kaupunginosassa. Tekojäärata valmistui 1977 ja se on Suomen ensimmäinen iso tekojäärata.[8]

Pelaajat ja valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran pitkäaikaisia tunnettuja maaottelupelaajia ovat olleet Esa Määttä (9 kautta), Esko Korhonen (10 kautta), Esko Tammilehto (4 kautta), Pasi Inoranta (11 kautta), Jukka Korhonen (15 kautta), Jari Hattunen (16 kautta), Pekka Kurki (7 kautta), Timo Partanen (4 kautta), Iivo Wegelius (10 kautta) ja Tapio Tarvainen (6 kautta).[9]

Seurassa pelanneita pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päävalmentajat bandyliigassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Botniaa ovat valmentaneet Bandyliigassa mm. Antti Parviainen, Pertti Koponen, Pekka Liikanen, Esa Määttä ja Tomi Gröhn.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ http://botniabandy.fi/2022/09/15/esa-maatta-palaa-botnian-paavalmentajaksi/
  2. ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 54-57, 133. Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-.
  3. ↑ a b Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 52-53. Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.
  4. ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 56-57. Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.
  5. ↑ Anttinen, Pekka & Hoppu, Tuomas: Vuosisata jääpalloa. Multiprint Oulu, 2011.
  6. ↑ Jääpallofinaalista muodostui maratonottelu - Botnia vei mestaruuden www.iltalehti.fi. Viitattu 12.3.2016. fi-FI
  7. ↑ Triathlonisti Kaisa Lehtonen vuoden 2016 helsinkiläisurheilija Helsingin kaupunki. Arkistoitu 17.6.2016. Viitattu 13.6.2016.
  8. ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa. Helsinki: Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.
  9. ↑ Anttinen, Pekka: Sata vuotta helsinkiläistä jääpalloa, s. 60-64, 86. Botnia-69 ry, 2007. ISBN 978-952-92-2805-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Botnia-69&oldid=22262404”