Boney M.
| Boney M. (1975– ) |
||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Boney M. vuonna 1981 |
||||||||
| Tiedot | ||||||||
| Tyylilaji: | disko, R&B, pop | |||||||
| Kotipaikka: | ||||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||||
| Jäsenet | ||||||||
|
||||||||
| Entiset jäsenet | ||||||||
|
||||||||
Boney M. oli 1970-luvulla suosittu diskoyhtye ja eräs tunnetuimpia ABBA-yhtyeen kilpailijoita. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat kotoisin Karibialta, yhtye lasketaan saksalaiseksi, koska yhtye perustettiin Saksassa ja sen toimintaa johdettiin sieltä. Esimerkiksi suurin osa Boney M:n albumeista on äänitetty Saksassa. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Daddy Cool”, ”Rasputin”, ”Rivers of Babylon”, ”Ma Baker”, ”El Lute”, sekä ”Sunny”.
Boney M:n tarina lähti käyntiin vuonna 1975, kun tuottaja Frank Farian nauhoitti kappaleen ”Baby Do You Wanna Bump?” julkaisten sen Boney M. -nimellä. Kappaleesta tuli hitti Belgiassa sekä Alankomaissa, joten Frank päätti luoda yhtyeen, joka voisi toimia tuolla nimellä. Yhtyeeseen palkattiin Marcia Barrett, Liz Mitchell, Maizie Williams ja Bobby Farrell, jolloin alkuperäinen kokoonpano oli syntynyt. Studioalbumeilla lauloivat vain Marcia Barrett ja Liz Mitchell sekä itse Frank Farian. Boney M:stä muodostui erittäin suosittu ympäri maailmaa vuodesta 1976 eteenpäin. 1980-luvulle tultaessa suurin diskobuumi oli kuitenkin jo ohitse ja samalla myös Boney M:n suosio alkoi laskea.
Boney M. oli vierailulla Suomessa 26. kesäkuuta 2009 Kuopion viinijuhlilla ja 10. heinäkuuta 2010 Lahden Yöt -festivaalilla.
Sisällysluettelo |
Yhtyeessä mukana olleita [muokkaa]
- Marcia Barrett (1976–)
- Liz Mitchell (1976–)
- Bobby Farrell (1976–1982, 1984–2010)
- Maizie Williams (1975–)
- Reggie Tsiboe (1982–1990)
Diskografia [muokkaa]
Studioalbumit [muokkaa]
- Take the Heat off Me (1976)
- Love for Sale (1977)
- Nightflight to Venus (1978)
- Oceans of Fantasy (1979)
- Boonoonoonoos (1981)
- Christmas Album (1981)
- Ten Thousand Lightyears (1984)
- Eye Dance (1985)
Kokoelmia [muokkaa]
- The Magic of Boney M. (1980)
- Kalimba De Luna – 16 Happy Songs (1984)
- Gold: 20 Super Hits (1992)