Blondi (koira)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Blondi (oikeassa laidassa) kuvassa oikealla Adolf Hitlerin ja Eva Braunin kanssa.

Saksanpaimenkoira Blondi (194129. huhtikuuta 1945 Berliini) oli Martin Bormannin vuonna 1941 Adolf Hitlerille lahjoittama lemmikki.

Joissakin lähteissä Blondin syntymävuodeksi esitetään 1936. On kuitenkin todennäköisempää, että Bormann lahjoitti Blondin Hitlerille pentuna. Jotkut lähteet kertovat tosin, että Blondi olisi ollut keväällä 1945 yhdeksänvuotias, kun sillä teetettiin pentuja. Hitlerillä oli tapana nimetä koiriaan Blondaksi tai Blondiksi. Hän oli hankkinut jo vuonna 1926 yhden saksanpaimenkoiran, jonka hän oli nimennyt Blondaksi. Blondalla teetettiin vuonna 1930 pentuja, joista yhden Hitler piti itsellään ja nimesi myös Blondaksi.[1]

Hitler piti Blondista erityisen paljon. Hän antoi koiransa nukkua makuuhuoneessaan ja opetti sille temppuja. Vuonna 1942 hän osti sille seuraksi toisen saksanpaimenkoiran, Bellan.[1] Hitlerin sihteeri Traudl Junge kuvaa kirjassaan Viimeiseen saakka: Hitlerin sihteerin muistelmat Blondin olleen parhaiten opetettu koira, jonka hän oli koskaan nähnyt. Ian Kershaw’n mukaan Hitler osoitti Blondille etenkin loppua kohti enemmän hellyyttä kuin ketään ihmistä kohtaan, Eva Braun mukaan lukien.[2]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natsi-Saksan viimeisinä päivinä Blondi ja sen uudet pennut olivat Hitlerin mukana tämän komentobunkkerissa Berliinissä. Bunkkerissa Hitler oli ilmaissut pettymyksensä ”pettureihin”, kuten SS:n johtajaan Heinrich Himmleriin, joka oli yrittänyt solmia oman rauhan liittoutuneiden kanssa, ja hän suhtautuikin nyt vainoharhaisesti kaikkiin. Hän oli saanut SS-kirurgi Ludwig Stumpfeggerilta syanidikapseleita edellisvuoden lokakuussa. Näitä kapseleita oli jaettu myös kaikille muille bunkkerissa oleville halukkaille, jotka ilmoittivat tekevänsä itsemurhan yhdessä Führerinsä kanssa. Hitler itse epäili kapselien toimivuutta, ja hän määräsi, että yhtä kapseleista testattaisiin Blondilla.

29. huhtikuuta 1945 hieman ennen iltapäivän palaveria Hitlerin henkilääkäri Werner Haase ja koirien hoitaja kersantti Fritz Tornow pakottivat Blondin suun auki. Haase murskasi syanidikapselin pihdeillä koiran suuhun, ja Blondi kuoli silmänräpäyksessä. Tornow oli silminnähden järkyttynyt. Hitler ei ollut paikalla, mutta hän tuli pian huoneeseen katsomaan koiransa ruumista lähtien hetken kuluttua sanaakaan sanomatta pois.[2] Kersantti Tornow sai tehtäväkseen lopettaa Blondin pennut sekä myös muiden bunkkerissa olleiden koirat. Tornow riisti Joseph Goebbelsin lapsien koiranpennut ja vei ne bunkkerin tarhaan, jossa hän ampui ne pistoolilla kuoliaaksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wilson, James: Hitler’s Alpine Headquarters, s. 93. Pen and Sword, 2014. ISBN 1473831873.
  2. a b Kershaw, Ian: Hitler, s. 910–911. Alkuteos Hitler (2008), lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris (1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000). Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22804-2.
  3. Lehmann, Armin & Carroll, Tim: ”Luku 14: Götterdämmerung”, In Hitler’s Bunker: A Boy Soldier’s Eyewitness Account of the Führer’s Last Days. Random House, 2011. ISBN 1780573022.