Birdy (laulaja)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jasmine van den Bogaerde
Birdy-2450.jpg
Syntynyt 15. toukokuuta 1996 (ikä 17)
Taiteilijanimet Birdy
Aktiivisena 2008–
Tyylilajit folk, pop
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja
Soittimet piano, kitara
Levy-yhtiöt Atlantic Records
Kotisivut officialbirdy.com

Jasmine van den Bogaerde (s. 15. toukokuuta 1996 Lymington, Hampshire), tunnetaan myös taiteilijanimellään Birdy, on brittiläinen laulaja ja pianisti. Hän aloitti säveltämään omia kappaleitaan seitsemänvuotiaana. Vuonna 2008 hän voitti Open Mic UK -laulukilpailun ollessaan 12-vuotias. Voiton myötä hän sai levytyssopimuksen. Hänen ensimmäinen singlensä, ”Skinny Love”, menestyi monissa Euroopan maissa, ja sitä on myyty kuusinkertaiseen platinaan oikeuttava määrä Australiassa. Birdyn esikoisalbumi, Birdy, julkaistiin marraskuussa 2011. Se menestyi hyvin pitkin Eurooppaa. Syyskuussa 2013 julkaistiin hänen toinen albuminsa, Fire Within.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jasmine van den Bogaerde syntyi 15. toukokuuta 1996 Lymingtonissa, Hampshiressa.[1] Hänen äitinsä on konserttipianisti. Hän opetti Birdya soittamaan pianoa viisivuotiaana, ja omia kappaleitaan hän aloitti kirjoittamaan seitsemänvuotiaana.[2] Hän opiskeli Brockenhurst Collegessa Brockenhurstissa.[3] Hänen isosetänsä oli näyttelijä Dirk Bogarde.[4]

Hänen esiintymisnimensä Birdy tulee hänen perheensä antamasta nimestä, jolla he kutsuivat häntä lapsena, koska heidän mielestään hän avasi suunsa kuin pieni lintu ruokittaessa.[5]

Open Mic UK:n voitto ja ensimmäiset singlet (2008–2011)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Birdy voitti Open Mic UK -laulukilpailun ollessaan 12-vuotias. Hän voitti molemmat, alle 18-vuotiaiden sarjan – sekä pääpalkinnon – kilpailussa, jossa oli 10 000 muuta osallistujaa.[6][7] Hän esitti kilpailussa oman kappaleensa ”So Be Free” 2 000 ihmisen edessä.[3] Voitettuaan kilpailun hän äänitti albumin Gareth Hendersonin kanssa, jonka jälkeen hänelle tarjottiin kustannussopimusta. Myöhemmin hän teki levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa.[8]

Ensimmäisen singlensä, ”Skinny Love” – joka on cover Bon Iverin kappaleesta – hän julkaisi alkuvuodesta 2011. Se sijoittui Britannian singlelistan sijalle 17 ja Alankomaissa singlelistan sijalle kaksi.[9][10] Singleä on myyty kuusinkertaiseen platinaan oikeuttava määrä Australiassa.[11] Musiikkivideon kappaleeseen ohjasi Sophie Muller.[12] Kappale soi myös Vampyyripäiväkirjojen jaksossa.[13]

Esikoisalbumi (2011–2013)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Birdyn taiteilijanimeä kantava, pääosin coverkappaleista koostuva albumi julkaistiin 7. marraskuuta 2011. Se menestyi hyvin varsinkin Australiassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Ranskassa. Myös Britanniassa se ylsi 20 parhaan joukkoon.[14][15] Albumi sijoittui parhaimmillaan albumilistalla 13:nneksi Britanniassa ja ykkössijalle Belgiassa, Alankomaissa sekä Australiassa.[16] Albumia on myyty triplaplatinalevyyn oikeuttava määrä Ranskassa, tuplaplatinarajan ylittävä määrä Australiassa, platinaan oikeuttava määrä Hollannissa ja Belgiassa sekä kultalevyyn oikeuttava määrä muiden muassa Saksassa ja Britanniassa. Albumia on myyty maailmanlaajuisesti lähes kaksi miljoonaa kappaletta.[17]

Maaliskuussa 2012 Birdy oli yksi artisteista, joka osallistui Nälkäpeli-elokuvan soundtrackille singlellään ”Just a Game”.[18] Kesäkuussa 2012 Birdy teki Mumford & Sons -yhtyeen kanssa Pixarin Urhea-elokuvaan kappaleen ”Learn Me Right”, josta hän sai ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa.[19][20]

7. elokuuta 2012 Birdy julkaisi "Live in London" EP:n, joka sisältää kahdeksan kappaletta.[21] 29. elokuuta 2012 Birdy esitti Antony and the Johnsonsin kappaleen ”Bird Gerhl” Lontoon paralympialaisten avajaisissa.[5] 16. helmikuuta 2013 Birdy lauloi San Remon musiikkifestivaaleilla.[22]

Fire Within (2013–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Fire Within

Heinäkuussa 2013 Birdy ilmoitti toisen studioalbuminsa olevan nimeltään Fire Within. Albumi julkaistiin syyskuussa. Ensimmäisenä singlenä albumilta julkaistiin kappale ”Wings”.[23] Birdy on kirjoittanut kaikki albumin kappaleet yksin tai yhdessä muiden kanssa.[14]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Skinny Love” (2011)
  • ”Shelter” (2011)
  • ”People Help the People” (2011)
  • ”1901” (2012)
  • Wings” (2013)
  • "Light Me Up" (2013)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Allmusic Biography allmusic.com. Viitattu 19.8.2013. (englanniksi)
  2. A new pensioner star is about to go top 1 Global Radio. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  3. a b Teen star Birdy off to a flying start smh.com.au. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  4. Twleve year-old 'Birdy' wins UK talent contest bbc.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  5. a b Video Exclusive: Rising British star Birdy debuts track All About You from new Fire Within album dailymail.co.uk. Viitattu 2.10.2013. (englanniksi)
  6. Review: Open Mic UK national grand final, Guildhall, Portsmouth chichester.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  7. News | Birdy set to fly high, and take on the UK top 40, after winning singing competition in 2008! openmicuk.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  8. BIRDY, OPEN MIC UK WINNER is flying high! openmicuk.co.uk. Viitattu 2.10.2013. (englanniksi)
  9. 2011 Top 40 Official Singles Chart UK Archive officialcharts.com. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  10. Birdy - Skinny love top40.nl. Viitattu 4.10.2013. (hollanniksi)
  11. ARIA Charts - Accreditations - 2013 Singles aria.com.au. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  12. Birdy unveils 'Skinny Love' music video digitalspy.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  13. Birdy Announces New Single 'Shelter' 11th July 2011 contactmusic.com. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  14. a b DS Session: Birdy performs new album track 'No Angel' digitalspy.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  15. Birdy: 'Birdy' - Album review digitalspy.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  16. Album Performance acharts.us. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  17. Musiikin superperjantai: Paljon uutta musiikkia kotimaisilta ja ulkomaisilta tähdiltä radionova.fi. Viitattu 4.10.2013.
  18. Open Mic UK winner Birdy is flying high! glasswerk.co.uk. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  19. First Details on 'Brave' Soundtrack! [UPDATE] pixarplanet.com. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  20. 58. Best Song Written For Visual Media grammy.com. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  21. Birdy's "Live In London" EP - Available Now officialbirdy.com. Viitattu 4.10.2013. (englanniksi)
  22. A Sanremo la dolcezza di Birdy lastampa.it. Viitattu 4.10.2013. (italiaksi)
  23. Birdy Unveils ‘Fire Within’ Tracklist And Release Date, Teases New Single “Wings” idolator.com. Viitattu 17.8.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]