Billy Fiske

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Billy Fiske
Billy Fiske
Maa: Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Miesten rattikelkkailu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sankt Moritz 1928 viiden miehen
kelkka
Kultaa Kultaa Lake Placid 1932 neljän miehen
kelkka

William Meade Lindsley ”Billy” Fiske III (5. heinäkuuta 1911 Brooklyn, New York17. elokuuta 1940 Chichester Englanti) oli yhdysvaltalainen kaksinkertainen rattikelkkailun olympiavoittaja. Hän oli myös ensimmäinen kaatunut yhdysvaltalainen lentäjä toisessa maailmansodassa.

Fiske voitti 16-vuotiaana ensimmäisen olympialaisen kultamitalinsa St. Moritzissa 1928. Hänestä tuli nuorin yhdysvaltalainen olympiavoittaja. Hän oli ohjaaja viiden hengen rattikelkassa. Tämä oli ainoa kerta, kun olympialaisissa laskettiin viidellä neljän hengen sijaan.[1] Hän toisti menestyksensä neljä vuotta myöhemmin Lake Placidissa.

Vuonna 1939 Fiske päätti värväytyä Britannian kuninkaallisiin ilmavoimiin (RAF) taistellakseen Saksan etenemistä vastaan. Koska Yhdysvallat ei ollut vielä liittynyt sotaan, maan kansalaisten joutui liittyä muiden maihin armeijoihin päästäkseen sotimaan. RAF hyväksyi vain brittiläiset hakijat. Fiske onnistui pääsemään sisään kertomalla olevansa kanadalainen.

Kesällä 1940 Fiske sai ensimmäisen lentotehtävän. 16. elokuuta 1940 hänen laivueensa käskettiin ilmaan torjumaan saksalaisten syöksypommittajahyökkäys. Operaatio onnistui ja saksalaiset pommittajat joutuivat perääntymään. Fiske kuitenkin paloi pahasti, kun hänen Hurricane P3358 syöksyi ja syttyi tuleen laskeuduttuaan. Fiske kuoli päivää myöhemmin kuninkaallisessa West Sussexin sairaalassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.olympic.org/uk/athletes/profiles/bio_uk.asp?PAR_I_ID=70257