Bill Watterson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bill Watterson
Omakuva albumista Lassi ja Leevi (1988).
Omakuva albumista Lassi ja Leevi (1988).
Syntynyt 5. heinäkuuta 1958
Washington
Ammatit sarjakuvataiteilija
Kansallisuus yhdysvaltalainen
Äidinkieli englanti
Aikakausi 1985–1995
Tyylilajit strippisarjakuva
Tunnustukset vuoden sarjakuvapiirtäjä (Reuben Award) 1986 ja 1988
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

William Boyd ”Bill” Watterson II (s. 5. heinäkuuta 1958, Washington) on yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija. Hänet tunnetaan Lassi ja Leevi -sarjakuvan (1985–1995) piirtäjänä ja käsikirjoittajana. Lopetettuaan Lassin ja Leevin piirtämisen vuonna 1995 Watterson on kartellut julkisuutta eikä ole julkaissut uutta materiaalia kuin satunnaisesti. Watterson on vastustanut sarjakuvahahmojen hyödyntämistä oheistuotteiden markkinoinnissa ja arvostellut sanomalehtisarjakuvien syndikaatteja taloudellisesta hyödyntavoittelusta taiteellisen näkökulman kustannuksella.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä ohiolaisesta Chagrin Fallsin pikkukaupungista, jossa Watterson on asunut suuren osan elämästään.

William Boyd Watterson syntyi Washingtonissa 5. heinäkuuta 1958. Hänen isänsä James oli patenttiasianajaja. Vuonna 1960 perheeseen syntyi pikkuveli Thomas. Perhe asui Alexandriassa Virginiassa, mutta Billin ollessa kuusivuotias he muuttivat takaisin juurilleen Ohioon Chagrin Fallsiin Clevelandin lähistölle yksikerroksiseen omakotitaloon, jossa Billin vanhemmat yhä asuvat.[1]

Vanhempiensa mukaan Bill oli rauhallinen lapsi ja luonteeltaan täysin erilainen kuin sarjakuvan riehakas Lassi. Heitä yhdisti kuitenkin kiinnostus lumikelkkailuun, jota perheen takapihan kukkulalla sai talvisin harrastaa. Ystäviensä mukaan Bill oli lapsena hyvin suosittu, sillä hän osasi piirtää.[2]

Bill sai ensikosketuksensa sarjakuviin isänsä Tenavat-kokoelman kautta ja osti itsekin Tenavia opetellakseen niiden avulla piirtämistä. Neljännellä luokalla Bill kirjoitti ihailijakirjeen Tenavien piirtäjälle Charles M. Schulzille ja sai tältä vastauksen. Innostuneena Bill kirjoitti Schulzille uuden kirjeen ja sai yllätyksekseen saman vakiovastauskirjeen. Vähän myöhemmin Bill löysi Walt Kellyn Pogo-sarjakuvan, josta tuli hänen toinen suosikkinsa.[3]

Watterson päätti jo kouluikäisenä ryhtyä sarjakuvapiirtäjäksi ja alkoikin käyttää paljon aikaa piirtämisen opetteluun. Vanhemmat ostivat hänelle piirustuspöydän, ja äiti antoi Billille palautetta tämän tuotoksista. Nuoren Billin sarjakuvat käsittelivät hänelle läheisiä asioita kuten Batmania, pikkuveljeä ja opettajia. Eräässä hänen varhaisessa supersankarisarjakuvassaan esiintyy ”Avaruusmies Rolf”, joka oli eräänlainen Lassi ja Leevi -sarjakuvan Avaruusmies Spiffin esikuva.[4]

Kouluaika ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wattersonin koulukaverien mukaan Bill oli seurallinen mutta melko varautunut eikä pitänyt huomiosta. Hän kuului Moosers-nimiseen kaveripiiriin, jolle Watterson myöhemmin omisti yhden Lassi ja Leevi -kirjoistaan. Opettajiensa mukaan Bill oli hiljainen, mukava ja hiukan ujo, ja hän sai koulussa hyviä arvosanoja. Hän teki piirroksia paikalliseen sanomalehteen ja lukionsa lehteen, mukaan lukien piirroksen koulunsa maskottitiikeristä. Lukion viimeisenä vuotenaan Bill teki piirroksia koulun vuosikirjaan, jossa hänet nimettiin vuosikurssin taiteellisimmaksi oppilaaksi. Hän esiintyi myös koulun näytelmäkerhon näytelmissä.[5]

Näkymä Kenyon Collegesta, jossa Watterson opiskeli 1970-luvun lopulla.

Lukion jälkeen Watterson suoritti Kenyon Collegessa valtio-opin tutkinnon, jonka hän arveli hyödyttävän häntä pilapiirtäjän urallaan.[6] Hän piirsi opiskeluaikoinaan pilapiirroksia lehtiin sekä sarjakuvaa nimeltä Mewkis and Fester. Siinä seikkali kaksi huonetoveria, jotka muistuttivat luonteiltaan ja tavoiltaan jo hiukan Lassia ja Leeviä.[7] Koulun taideopettaja muistaa Wattersonin itsepäisenä oppilaana, joka halusi aluksi piirtää vain pilakuvia. Hänestä tuli kuitenkin opintojen myötä myös taitava perinteinen piirtäjä.[8]

Vuonna 1978 Wattersonia haastateltiin Sun Heraldiin, jolle hän teki pilapiirroksia. Haastattelussa Watterson kuvaili työntekoaan ja sanoi: ”Ideoiden löytäminen on tuskallista, mutta piirtäminen hauskaa.”[9] Viimeisenä vuonnaan collegessa Watterson maalasi suurella vaivalla Michelangelon Aatamin luomisen huoneensa kattoon. Hän joutui kuitenkin maalaamaan sen peittoon lukuvuoden lopussa.[10]

Lukiosta valmistumisensa aikoihin Watterson seurusteli koulun apulaisrehtorin tyttären Melissa Richmondin kanssa.[11] He menivät naimisiin 8. lokakuuta 1983.[12] Wattersonin uran loppumisen jälkeen he adoptoivat tyttären nimeltä Violet.[13]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pilapiirtäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson solmi collegen jälkeen määräaikaisen työsuhteen The Cincinnati Post -lehden poliittisena pilapiirtäjänä. Kokematon Watterson ei kuitenkaan tuntenut Cincinnatin paikallispolitiikkaa eikä miellyttämisen halustaan huolimatta sopeutunut suuren lehden rajoituksiin, joten epäonnista ja lannistavaa työsuhdetta ei jatkettu. Kokemuksen jälkeen Watterson ymmärsi, että hänestä ei ollut poliittiseksi pilapiirtäjäksi.[14] Vuoden 1980 heinäkuun 17. päivänä julkaistu piirros oli sikäli huomionarvoinen, että siinä esiintyi ensimmäisen kerran Lassin näköinen, piikkitukkainen pikkupoika.[15]

The Cincinnati Postin työsuhdetta seuranneiden viiden vuoden aikana Watterson työskenteli sekalaisissa graafisissa töissä sekä teki piirroksia, kansikuvia ja juttuja muun muassa Mark Twain Journal -lehteen ja pilapiirtämisen historiasta kertovaan The Puck Papers -lehteen (sittemmin nimeltään Target).[16]

Menestystä hakevana sarjakuvapiirtäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson teki vapaa-ajallaan myös sarjakuvia ja yritti saada niitä myydyksi syndikaateille ja sitä kautta lehtiin. Hänen ensimmäinen sarjakuvansa oli avaruusseikkailuparodia, jossa seikkailivat Avaruusmies Spiff ja hänen hömelö avustajansa Fargle. Päähahmo perustui Wattersonin kouluaikoina luomaan Avaruusmies Rolfiin. Vaikka sillä olikin sama nimi kuin myöhemmin Lassissa ja Leevissä seikkailleella hahmolla, se oli sikareita polttelevana kääpiönä varsin erilainen. Kaikki syndikaatit torjuivat sarjakuvan, eikä niitä ole koskaan julkaistu.[17] Toinen Wattersonin sarjakuva kertoi nuoresta toimittajasta ja kolmas murmelista ja sammakosta, jotka asuivat metsässä. Myöskään nämä yritykset eivät kiinnostaneet, ja Wattersonia itseäänkin ne ovat myöhemmin vain nolottaneet. Hän teki myös Critters-nimistä sarjakuvaa hyönteisistä, sekä nuorukaisesta ensimmäisessä työssään ja omassa asunnossaan. Watterson on julkaissut Crittersistä yhden ruudun myöhemmissä kokoelmissaan.[18]

Toistuva torjutuksi tuleminen masensi Wattersonin. Jälkeenpäin hän on ollut kiitollinen siitä, että hänen ei annettu jatkaa puutteellisia yritelmiään. Watterson on sanonut näkevänsä varhaisissa sarjakuvissaan jälkeenpäin paljon vikoja. Niissä oli yleensä yksi hyvä hahmo, jota ympäröi joukko latteita ja kliseisiä hahmoja ja ympäristöjä. Hän totesi oppineensa tuolloin piirtämällä ja kokeilemalla ja hyötyneensä siitä, että sai piirtää vapaasti ilman lukijoita.[19]

Lassin ja Leevin syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wattersonin viides yritys oli In the Dog House, jonka hän lähetti syndikaateille maaliskuussa 1982. Siinä seikkaili parikymppinen Sam ja hänen ystävänsä Fester, jonka Watterson oli tuonut vanhasta Mewkis and Fester -sarjakuvastaan. Samin pikkuveli oli nimeltään Marvin, jolla oli täytetty tiikeri Hobbes, joka näyttäytyi ajoittain elävänä. Tämäkin sarjakuva torjuttiin, mutta United Features -syndikaatti piti sitä lupaavana, ja myös Wattersonin arvostamat piirtäjäkollegat pitivät siitä. Watterson otti neuvoista vaarin ja karsi ahtaaksi moititusta sarjakuvastaan kaiken ylimääräisen. Sarjakuvan uusi versio oli nimeltään Fernbusterville. United Featuresin sarjakuvajohtajan Sarah Gillespien mielestä yhä liian sekavan sarjakuvan tähdet olivat Marvin ja Hobbes, joten Watterson keskittyi heihin.[20]

Watterson huomasi nopeasti, että Marviniin ja Hobbesiin keskittyminen helpotti kirjoittamista, sillä hahmojen persoonallisuuden ansiosta Watterson saattoi sijoittaa heidät luontevasti mihin tahansa tilanteeseen. Watterson muutti Marvinin nimen Calviniksi vuonna 1983, sillä edellisenä vuonna oli alkanut ilmestyä Tom Armstrongin sarjakuva Marvin. Watterson kertoi vuonna 1987 nimien Calvin ja Hobbes olevan vitsikäs kunnianosoitus Kenyon Collegen valtio-opin yksikölle: Calvin sai nimensä 1500-luvun protestanttisesta teologista ja Hobbes 1600-luvun filosofista. Calvinilla oli alun perin silmät peittävä otsatukka, mutta Watterson poisti sen juuri ennen sarjakuvan julkaisua vuonna 1985.[21]

Watterson sai United Featuresilta yhden kuukauden harjoittelusopimuksen vuonna 1983. Calvin and Hobbes ei saanut koeyleisöltä kuitenkaan riittävän hyvää palautetta, joten United ei julkaissut sitä. Wattersonille tarjottiin sen sijaan Robotman-nimisen leluhahmon sijoittamista sarjakuvaansa, mutta Watterson kieltäytyi.[22] Vuonna 1984 Watterson lähetti sarjakuvansa Universal Press -syndikaatille. Sen editori Lee Salem ihastui sarjakuvaan ja Watterson allekirjoitti sopimuksen syndikaatin kanssa maaliskuussa 1985.[23]

Lassi ja Leevi (1985–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lassi ja Leevi

Pikkupojasta ja hänen lelutiikeristään kertova sarjakuvastrippi Calvin and Hobbes (suom. Lassi ja Leevi) alkoi ilmestyä 35 yhdysvaltalaisessa lehdessä 18. marraskuuta 1985.[24] Pian Watterson jätti työnsä taittajana ja pilapiirtäjänä pystyäkseen keskittymään sarjakuvaansa. Hän kertoi seuraavana vuonna olleensa aluksi huolissaan vain siitä, saavuttaisiko sarjakuva riittävästi suosiota pysyäkseen lehdissä.[25] Lassi ja Leevi menestyi kuitenkin hyvin heti alusta lähtien, ja sitä alettiin nopeasti julkaista yhä useammassa lehdessä.[26]

Watterson alkoi saada välittömästi ihailijapostia ja erilaisia pyyntöjä. Hän oli hämillään kuuluisuudestaan ja alkoi heti kartella julkisia esiintymisiä kuten markkinointitapahtumia tai haastatteluja, toisin kuin Charles Schulz tai Karvisen tekijä Jim Davis. Watterson halusi keskittyä ainoastaan piirtämiseen eikä halunnut antaa julkisuuden vaarantaa työnsä laatua. Wattersonit muuttivatkin Hudsoniin Ohioon, missä Bill saattoi työskennellä rauhassa.[27] Watterson ei osallistunut edes sarjakuvapiirtäjien Reuben Awards -palkintotilaisuuteen, missä hänet palkittiin vuoden 1986 parhaana sarjakuvataiteilijana.[28]

Lassi ja Leevi oli sikäli vallankumouksellinen sarjakuva, että subjektiivisen todellisuuden teema on siinä niin näkyvä ja oleellinen: Leevi on elävä tiikeri Lassin silmin, mutta täytetty lelutiikeri muiden silmissä. Watterson on itse kertonut, että hän ei näe Leeviä eläväksi muuttuvana nukkena tai mielikuvitusolentona, vaan että hän on vain halunnut esittää kaksi järkeenkäypää versiota todellisuudesta, joista lukija voi valita mielestään todellisemman.[29]

Watterson on kertonut olevansa asioista usein eri mieltä kuin Lassi, mikä on tehnyt hahmosta hänelle hauskemman kirjoittaa. Lassi heijastaa Wattersonille enemmän tämän aikuisuutta kuin lapsuutta, ja moni asia Lassissa on metafora Wattersonin omasta elämästä aikuisena. Lassin luonnetta tai mielikuvitusmaailmaa Watterson ei lapsenakaan mielestään jakanut, ja viittaukset Wattersonin omaan lapsuuteen ovat löyhiä. Leevin hahmon luonne sai kuitenkin vaikutteita Wattersonin Sprite-kissasta, Susanna (Susie Derkins) hänen Melissa-vaimostaan, ja Lassin isä Wattersonin omasta isästä ulkonäköä myöten.[30]

Frazz-sarjakuvan luoja Jef Mallett on ylistänyt Wattersonin piirrosjälkeä sen luonnollisuudesta:

»Lassi ja Leevi on aitoa. Se ei vaikuta tuotetulta; se on hyvin elävää. Tapa jolla Watterson sai hahmonsa liikkumaan oli nerokas. Hahmot ovat lihaa ja verta, ja ne reagoivat painovoimaan, tuuleen, tasapainonvaihteluun sekä kaikkiin luonnonvoimiin ja fysiikan lakeihin. Hänen hahmonsa eivät näytä puhalletuilta paraatinukeilta; ne ovat todenmukaisia hahmoja.»
(Jef Mallett[31])

Wattersonin viimeinen julkinen esiintyminen oli puhe vuonna 1990 Kenyon Collegessa.[32] Vuonna 1991 Watterson pakotti Universal-syndikaatin suostumaan sopimukseen, joka takasi hänelle täydet oikeudet sarjakuvalleen. Sopimuksen seurauksena Universal joutui luopumaan aikeistaan luoda Lassille ja Leeville mahdollisesti hyvin tuottoisia oheistuotemarkkinoita. Watterson sai myös oikeuden pitää kaksi yhdeksän kuukauden mittaista taukoa piirtämisestä ja lisää tilaa sunnuntaistripeilleen. Wattersonin ensimmäinen tauko alkoi vuonna 1991 pian sen jälkeen, kun hän oli muuttanut vaimonsa kanssa Santa Fehen New Mexicoon, missä hän sai olla rauhassa faneilta ja lehdistöltä.[33]

Palattuaan tauolta vuoden 1992 helmikuussa Watterson alkoi hyödyntää saamaansa lisätilaa kuvallisesti näyttävillä sunnuntaistripeillä, jotka rikkoivat sarjakuvan perinteisen muodon. Vuonna 1994 Watterson aloitti toisen yhdeksänkuukautisen tauon. Vuoden 1995 lopulla Watterson kirjoitti lukijoilleen avoimen kirjeen, joka julkaistiin Lassia ja Leeviä julkaisevissa lehdissä 9. marraskuuta 1995:[34]

»Lopetan Lassin ja Leevin tekemisen vuoden lopussa. Tämä päätös ei ole tuore eikä helppo, ja lähden surullisin mielin. Mielenkiintoni on kuitenkin siirtynyt toisaalle, ja uskon että olen tehnyt voitavani päivittäisten määräaikojen ja pienten ruutujen parissa. Odotan pääseväni työskentelemään hitaammassa tahdissa ja vähempien taiteellisten kompromissien alla. En ole vielä päättänyt tulevista hankkeistani, mutta suhteeni Universal Press -syndikaatin kanssa jatkuu. Se että niin moni lehti julkaisi Lassia ja Leeviä on minulle kunniaksi pitkäksi aikaa, ja arvostan suuresti tukeanne ja omistautumistanne viimeisen vuosikymmenen aikana. Stripin piirtäminen on ollut kunnia ja ilo, ja kiitän teitä tästä tilaisuudesta.»
(Bill Watterson 1995[35])

Vuoden 1995 lopussa Lassia ja Leeviä julkaistiin yli 2 400 lehdessä ja kokoelmakirjat olivat myyneet 23 miljoonaa kappaletta. Watterson piirsi yhteensä 3 160 strippiä.[36]

Lopettamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopetettuaan Lassin ja Leevin vuoden 1995 lopussa Watterson palasi Ohioon, missä elää julkisuudesta syrjässä ja käyttää aikaansa maisemamaalaukseen.[37] Watterson on kertonut tutkineensa muun muassa Tizianin ja Willem de Kooningin maalauksia sekä opiskelleensa musiikkia. Hän nauttii öljymaalaamisesta, sillä se on hänelle uutta, mutta toisaalta hän on sanonut turhautuneensa osaamattomuuteensa.[38] Watterson ei ole pitänyt näyttelyitä omista maalauksistaan, sillä hän ei pidä itseään tarpeeksi kunnianhimoisena maalarina eikä osaa käsitellä Lassin ja Leevin luomia odotuksia.[39]

Vuonna 2001 Watterson julkaisi kokoelman Lassin ja Leevin sunnuntaistrippejä ja kirjoitti siihen johdannon. Hän avusti myös töitään esittelevän näyttelyn suunnittelussa. Vuonna 2005 hän lahjoitti koko sarjakuvakokoelmansa kirjastolle ja julkaisi koko tuotantonsa yhdessä kokoelmassa The Complete Calvin and Hobbes.[40]

Watterson antoi vuonna 2010 clevelandilaiselle The Plain Dealer -lehdelle sähköpostitse ensimmäisen haastattelunsa 21 vuoteen. Watterson kertoi olevansa yhä ylpeä Lassista ja Leevistä sekä kiitollinen ja imarreltu sen suosiosta. Hän kertoi kuitenkin sanoneensa 10 vuoden aikana kaiken mitä hänellä oli sanottavaa. Wattersonin mielestä sarjakuvan jatkaminen olisi johtanut sen tason heikkenemiseen, eikä hän kadu sen lopettamista. Hän totesi myös muuttuneensa paljon niistä ajoista ja toivoi voivansa elää rauhassa.[41]

Vuonna 2011 Watterson lahjoitti arvostamansa Richard Thompsonin Pellonreuna-sarjakuvan (engl. Cul de Sac) hahmosta tekemänsä öljymaalauksen (15 × 20 cm) avustamaan rahankeruuta Parkinsonin taudin tutkimukselle. Maalaus oli ensimmäinen Wattersonin julkistama uusi teos sitten Lassin ja Leevin päättymisen 1995.[42]

Watterson kertoi vuonna 2013 Mental Floss -lehden haastattelussa, ettei ole lainkaan kiinnostunut Lassin ja Leevin sovittamisesta animaatioksi. Hänen mukaansa Lassi ja Leevi toimii sarjakuvana juuri siten kuin hän on sen tarkoittanutkin.[39] Watterson torjui myös Steven Spielbergin, George Lucasin ja Jim Hensonin tarjoukset tehdä sarjakuvastaan elokuva 1980-luvun lopulla.[43]

Vuoden 2013 lopulla julkaistiin Wattersonista sekä Lassi ja Leevi -sarjakuvasta kertova dokumenttielokuva Dear Mr. Watterson. Tekijä Joel Allen Schroeder ei yrittänyt haastatella Wattersonia elokuvaan, mutta näytti elokuvan hänelle. Watterson kiitti Schroederia yksityisyytensä varjelemisesta.[44] Vuoden 2014 huhtikuussa julkaistavassa sarjakuvadokumentissa Stripped kuullaan Wattersonin lyhyt haastattelu. Hän on myös piirtänyt dokumentin julisteen.[45]

Vaikutteet ja arvostuksen kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson on kertonut aina halunneensa piirtää sarjakuvia. Hänen suosikkinsa ja innoituksensa lähteet olivat Tenavat, Pogo ja Krazy Kat, joiden hän kertoo toimivan monilla tasoilla. Lapsuutensa suosikkia, Charles M. Schulzin Tenavia Watterson arvostaa strippisarjakuvan edelläkävijänä sekä sen yksinkertaisesta mutta ilmeikkäästä tyylistä ja syvällisyydestä. Pogoa Watterson arvostaa sen runsaasta piirrosjäljestä, vuoropuhelusta ja kerronnasta. Krazy Kat teki Wattersoniin vaikutuksen eriskummallisuudellaan ja ohuen juonen mahdollistamalla kuvallisella ja kielellisellä estottomuudellaan. Wattersonin mielestä parhaat sarjakuvat auttavat näkemään elämän uusin silmin ja ymmärtämään tai arvostamaan sen outouksia paremmin.[46]

Wattersonin ja Charles Schulzin keskinäinen arvostus oli molemminpuolista. He eivät koskaan tavanneet kasvotusten, mutta he kirjoittelivat toisilleen 1980-luvun lopulla, ja Schulz kirjoitti johdannon yhteen Lassi ja Leevi -kokoelmaan.[47]

Uudesta sarjakuvasta Watterson kertoi nauraneensa Gary Larsonin Kaukana poissa -strippisarjalle enemmän kuin muille lukemilleen stripeille.[48]

Sarjakuvan ulkopuolelta Watterson on kertonut arvostavansa saksalaisia ekspressionisteja kuten Brücke-ryhmää ja Lyonel Feiningeria sekä Egon Schielea.[49]

Työtapa ja sanoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson kertoi olleensa hyvin itsekriittinen piirtäessään. Hän heitti useita valmiita strippejä pois, jos ne eivät hänen mielestään olleet tarpeeksi hyviä. Selviytyäkseen määräajoistaan hänellä olikin aina useita strippejä valmiina varastossa. Hän näytti luonnoksia vaimolleen, joka saattoi ehdottaa niihin muutoksia. Lopuksi Watterson valitsi parhaat stripit ja piirsi ne puhtaaksi. Ensin hän kirjoitti vuoropuhelun 2H-kovuisella lyijykynällä ja sitten luonnosteli hahmot. Lopuksi hän piirsi stripin puhtaaksi soopelinkarvasiveltimellä ja Rapidograph-mustekynällä. Värilliset sunnuntaistripit hän maalasi viivapiirrosten päälle läpinäkyvälle kalvolle käyttäen 64 sanomalehdissä käytettävissä olevaa väriä. Hän lähetti valmiit stripit syndikaattiin, missä toimittaja Lee Salem tarkisti ne.[50]

Watterson hyödynsi Lassissa ja Leevissä useita piirrostyylejä lapsenomaisesta luonnostelusta neokubismiin. Hän myös laittoi Lassin erilaisiin hahmoihin ja ympäristöihin, joissa hän saattoi hyödyntää monipuolista kuvallista osaamistaan.[51]

Sarjakuvat ovat Wattersonille taidemuoto ja itseilmaisun muoto, eikä hän siksi koskaan palkannut avustajia tai kaupallistanut sarjakuvaansa.[46]

Watterson on sanonut yrittäneensä kertoa vitsiensä takaa elämästä vakavasti: ”En näe sarjakuvia vain viihteenä. Sadoille miljoonille ihmisille puhuminen on etuoikeus, enkä halua tuhlata sitä turhaan löpinään. Siinä avautuu tilaisuus puhua elämän todellisista aiheista herkkyydellä, lämmöllä ja huumorilla.”[52]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson sai urallaan useita palkintoja, kuten arvostetun Reuben Award -palkinnon vuoden sarjakuvapiirtäjänä vuosina 1986 ja 1988.[37]

Mielipiteitä sarjakuva-alasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watterson kertoi Ohiossa sarjakuvajuhlilla pitämässään puheessaan vuonna 1989 pitävänsä lehtisarjakuvaa taantuvana alana ja entisaikojen sarjakuvantekijöitä kekseliäämpinä kuin nykyisiä. Hän arvosteli oman aikansa sarjakuvaa huonosta piirrosjäljestä, yksinkertaisuudesta, kaupallisuudesta, samankaltaisuudesta sekä siitä että sarjakuvia tehdään työryhmissä ja jatketaan liian pitkään alkuperäisten tekijöiden jo lopetettua. Watterson syytti strippisarjakuvan alennustilasta taloudellisen näkökulman korostumista taiteellisen näkökulman kustannuksella ja syndikaattien valtaa tekijään nähden. Hän on myös arvostellut sarjakuvien oheistuotteistamista siitä, että ne yksinkertaistavat ja latistavat sarjakuvien sanoman ja tekevät niistä epäaitoja. Wattersonin mielestä myös lehdet huonontavat tilannetta pienentämällä sarjakuvien tilaa ja kokoa.[46]

Wattersonin arvostelu sarjakuvateollisuutta ja -piirtäjiä kohtaan pahoitti monen hänen kollegansa mielen ja vieraannutti hänet pysyvästi sarjakuvapiirtäjien yhteisöstä. Watterson jatkoi taiteen kaupallistumisen arvosteluaan Lassin suulla vuonna 1992: ”Tulevaisuus on kaupallisen taiteen massamarkkinoissa. Se on sitä paitsi ainoa tapaa tehdä kunnolla rahaa, ja sehän taiteilijana olemisessa on tärkeintä.”[53]

Watterson ei koskaan antanut lupaa oheistuotteiden tekemiseen sarjakuvastaan – erityisen vastenmielinen hänelle omien sanojensa mukaan oli ajatus Leevi-nukesta. Watterson antoi luvan ainoastaan yhteen Lassi-aiheiseen T-paitaan, jolla mainostettiin Yhdysvaltain sarjakuvista kertovaa näyttelyä vuonna 1991. Lassi ja Leevi -piraattituotteita, etenkin T-paitoja, on kuitenkin runsaasti markkinoilla.[54]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Martell, Nevin: Looking for Calvin and Hobbes: The Unconventional Story of Bill Watterson and His Revolutionary Comic Strip. Continuum International Publishing, 2010. ISBN 9781441193667. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martell 2010, s. 15–16.
  2. Martell 2010, s. 17–18.
  3. Martell 2010, s. 18–19.
  4. Martell 2010, s. 20–21.
  5. Martell 2010, s. 21–24.
  6. Martell 2010, s. 24.
  7. Martell 2010, s. 26–28.
  8. Martell 2010, s. 30.
  9. Martell 2010, s. 31–32.
  10. Martell 2010, s. 32–33.
  11. Martell 2010, s. 24.
  12. Martell 2010, s. 41.
  13. Martell 2010, s. 162.
  14. Martell 2010, s. 34–39.
  15. Martell 2010, s. 36–37.
  16. Martell 2010, s. 40–43.
  17. Martell 2010, s. 47–49.
  18. Martell 2010, s. 49.
  19. Martell 2010, s. 52–53.
  20. Martell 2010, s. 49–53.
  21. Martell 2010, s. 53–54.
  22. Martell 2010, s. 61–64.
  23. Martell 2010, s. 65–66.
  24. Martell 2010, s. 83.
  25. Martell 2010, s. 85–86.
  26. Martell 2010, s. 87.
  27. Martell 2010, s. 89–90.
  28. Martell 2010, s. 94–95.
  29. Martell 2010, s. 55.
  30. Martell 2010, s. 56–59.
  31. Martell 2010, s. 45.
  32. Martell 2010, s. 141.
  33. Martell 2010, s. 144–148.
  34. Martell 2010, s. 149–153
  35. Martell 2010, s. 152–153.
  36. Martell 2010, s. 157.
  37. a b Hulsizer, Tim: A Short Biography Of Bill Watterson 2002. Viitattu 28.9.2013.
  38. Martell 2010, s. 161–162.
  39. a b Rossen, Jake: Mental Floss Exclusive: Our Interview with Bill Watterson! 17.10.2013. Mental Floss. Viitattu 24.10.2013. (englanniksi)
  40. Martell 2010, s. 163–165.
  41. Campanelli, John: Bill Watterson, creator of beloved 'Calvin and Hobbes' comic strip looks back with no regrets 1.2.2010. Cleveland.com. Viitattu 28.9.2013.
  42. Cavna, Michael: THIS JUST IN: First new art from ‘Calvin and Hobbes’ creator in 16 years, syndicate says 22.4.2011. Washington Post. Viitattu 28.9.2013.
  43. Martell 2010, s. 140.
  44. Stuart, Hunter: 'Calvin And Hobbes' Documentary, 'Dear Mr. Watterson,' To Premiere In November (VIDEO) 16.7.2013. Huffington Post. Viitattu 28.9.2013.
  45. Calvin and Hobbes Creator Bill Watterson Reveals First Cartoon in Almost 20 Years 27.2.2014. Time Entertainment. Viitattu 28.2.2014.
  46. a b c Watterson, Bill: The Cheapening of the Comics 27.10.1989. The Calvin and Hobbes Gallery. Viitattu 28.9.2013.
  47. Martell 2010, s. 70–71.
  48. Martell 2010, s. 100.
  49. Martell 2010, s. 81.
  50. Martell 2010, s. 91–92.
  51. Martell 2010, s. 109–110.
  52. Martell 2010, s. 115–116.
  53. Martell 2010, s. 133–135.
  54. Martell 2010, s. 137–139.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Watterson, Bill: Lassi ja Leevi: juhlakirja 4: 10-vuotisjuhlakirja. Tampere: Semic, 1996. ISBN 951-876-461-1.