Bifurkaatio (hydrologia)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bifurkaatiot ovat yleisiä jokisuistoissa. Kuvassa näkyy Myanmarissa sijaitseva Salween-joen suistoalue, jossa pääuoma jakautuu kahdeksi suuren saaren reunoja virtaavaksi uomaksi.

Bifurkaatio tarkoittaa hydrologiassa joen virtauksen haaroittumista kahtaalle niin, etteivät haarat enää yhdisty, tai järven purkautumista kahta lasku-uomaa pitkin eri suuntiin niin, etteivät lasku-uomat enää yhdisty. Bifurkaatiot voidaan jakaa kahteen päätyyppiin: järvi- ja jokibifurkaatioihin.

Järvibifurkaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Bifurkaatiojärvi

Järvibifurkaatiossa järven vedet laskevat kahteen eri suuntaan. Siellä, missä on bifurkaatiojärviä, vedenjakaja ei siis ole yksiselitteisesti määriteltävissä.

Tunnettuja bifurkaatiojärviä Suomessa ovat Isojärvi ja Inhottujärvi Karvianjoen vesistössä Satakunnassa. Bifurkaatiojärviä ovat myös Lummenne ja Vesijako Päijät-Hämeen Padasjoella; niistä toinen laskujoki johtaa Päijänteeseen ja edelleen Kymijokea pitkin Suomenlahteen, toinen taas Hauhon reittiin ja lopulta Pyhäjärven ja Kokemäenjoen kautta Pohjanlahteen.

Ennen myös Sotkamon Kalliojärvi Maanselällä oli bifurkaatiojärvi. Silloin vedet laskivat siitä sekä Oulujoen vesistön kautta Pohjanlahteen että Pielisen ja Vuoksen vesistön kautta Laatokkaan. Nykyisin vedet laskevat sieltä ainoastaan Oulujoen suuntaan. Samoin Karvianjoen vesistössä järvenlaskun tuloksena 1900-luvulla hävinnyt Torajärvi oli bifurkaatiojärvi, mutta järvenlaskun myötä bifurkaatio hävisi.

Jokibifurkaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokibifurkaatio merkitsee joen purkautumista kahta lasku-uomaa pitkin. Tätä esiintyy pääasiassa laakeilla, runsasvetisillä alueilla. Eräs tunnetuimmista ja maailman suurin bifurkaatio on Casiquiare Amazonin ja Orinocon välillä Etelä-Amerikassa. Toiseksi suurin löytyy Tornionjoesta: Ruotsin Pajalan kunnan alueella Tornionjoen vesimäärästä yli puolet virtaa Tärändöjoen kautta Kalixjokeen.[1]

Myös Vuoksi laskee kahta uomaa pitkin Laatokkaan etelässä Taipaleenjokea ja pohjoisessa Käkisalmenselän kautta, joskin nykyään uomista viimemainittu on lähes kuiva, ja siihen virtaa suuria määriä vettä Vuoksen pääuomasta vain runsaan veden aikana. Ennen Kiviniemen kannaksen puhkeamista vuonna 1857 Vuoksi muodosti bifurkaation toiseen suuntaan: toinen haara laski Laatokkaan Käkisalmen luona ja toinen haara Suomenlahteen Viipurinlahden Suomenvedenpohjassa. Kiviniemen kannaksen puhjetessa eteläisempi Viipurin haara oli kuitenkin jo lähes kuivunut.

Bifurkaatioiden synty ja häviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Se että uomien virtaussuhteet muuttuvat aikaa myöten hitaasti itsestään, johtuu erityisesti Suomen olosuhteissa toisaalta maankohoamisen aiheuttamasta vesistöjen laskukynnysten keskinäisten korkeussuhteiden muutoksista ja toisaalta näiden kynnysten hitaasta kulumisesta. Tämä kehitys oli havaittavissa esimerkiksi Vuoksessa ennen vuotta 1857 ja uudelleen sen jälkeen. Lisäksi ihminen on useissa tapauksissa vaikuttanut virtaussuhteiden muutoksiin esimerkiksi uusia uomia tai kanavia puhkaisemalla, järviä laskemalla tai muulla tavoin, jolloin tapauksesta riippuen bifurkaatioita on voinut sekä lakata että muodostua myös ihmisen toimesta.

Näin esimerkiksi Vuoksen tapauksessa ennen vuotta 1857 vallinnut bifurkaatio ja sen vähittäinen muuttuminen olivat seurausta maankohoamisesta, mutta sen jälkeiset muutokset syntyivät ihmisen aikaansaamina, minkä jälkeen eri uomien erilainen luontainen kuluminen on edelleen muuttanut virtaussuhteita hitaammin. Samoin Karvianjoessa, jossa vielä on jäljellä kaksi bifurkaatita, kaksi muuta aiempaa bifurkaatiota on hävinnyt järvenlaskuissa.

Geologisen historian aikana bifurkaatiovaiheita on Suomen kaltaisella maankohoamisalueella sisältynyt monien suurtenkin järvien kehityshistoriaan. Eräs tällainen on Ähtärinjärvi, joka muodosti bifurkaation 1700 vuoden ajan 3200–1500 vuotta sitten.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuusisto, Esko (1984). Suomen vesistöjen bifurkaatiot. Terra 96:4, 253-261.
  • Rundgrén, Eerikki: Ei mikään tavallinen Reitti. Retki, 2004, nro 2. Artikkelin verkkoversio Reitti.org-sivustolla Viitattu 12.2.2010.
  • Saarnisto, Matti: Vuoksen synty ja Vuoksenlaakso Karjalan liitto. Viitattu 10.12.2008.
  • Saarnisto, Matti: Karjalan geologia – Karjalan luonnonmaiseman synty. Teoksessa: Viipurin läänin historia I, Karjalan synty. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
  • Seppä, Heikki & Matti Tikkanen: Land uplift-driven shift of the outlet of Lake Ähtärinjärvi, western Finland, s. 5–18. Bulletin of the Geological Society of Finland, Vol. 78. Helsinki: Suomen geologinen seura, 2006. artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 10.8.2010). (englanniksi)
  • Vesijako eli Vesijakaa Hämeen ympäristökeskus. Viitattu 17.1.2009.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bifurkationen är en världssensation Pajalan kunta. Viitattu 2014-09-09. (ruotsiksi) Archive.org
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.