Bhopalin onnettomuus
Bhopalin onnettomuus on Intiassa vuonna 1984 sattunut maailman kaikkien aikojen pahin teollisuusonnettomuus. Onnettomuus tapahtui aamuyöllä 3. joulukuuta, kun yhdysvaltalaisen Union Carbiden omistamalta hyönteismyrkkytehtaalta purkautui Bhopalin kaupunkiin myrkyllistä metyyli-isosyanaattia.[1][2] Eri arvioiden mukaan 8 000–30 000 ihmistä kuoli myrkkykaasuihin.[1] 500 000 altistui kaasulle, ja heistä 20 000:n arvellaan myöhemmin kuolleen altistumisen seurauksiin. Eloon jääneillä ilmeni pahoja keuhko- ja silmävaurioita.[3]
Union Carbiden oman lausunnon mukaan vuodon ainoa mahdollinen syy oli tuhotyö: joku laittoi tahallaan vettä kaasusäiliöön.[4] Vuonna 1989 Union Carbide myöntyi maksamaan korvauksia 470 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[5][6] Madhya Pradeshin osavaltion tilastojen mukaan onnettomuudesta oli hyväksytty 574 304 korvaushakemusta kevääseen 2007 mennessä.[7]
Sisällysluettelo |
Onnettomuuden syy [muokkaa]
Metyyli-isosyanaatti- eli MIC-säiliön sisällön lämpötila oli ollut alun perin 15–20 °C, jonka jälkeen sinne oli päässyt tuntemattomasta lähteestä 450–900 kg vettä. MIC ja vesi reagoivat eksotermisesti, joka synnytti lisää lämpöä ja kehitti hiilidioksidia, joka taas nosti painetta säiliössä. Korkea lämpötila ja kloroformin läsnäolo kiihdytti säiliön korroosiota, josta vapautunut rauta toimi katalyyttina MIC:n trimerisaatiossa kiihdyttäen reaktiota. Laskelmien mukaan MIC:n 40 %:nen reagointi riittäisi höyrystämään siitä loput. Tästä päätellen säiliössä olisi pitänyt olla yli 16 t kiintoainetta, tutkimuksissa sitä löydettiin vain reilut 4 t. Lopun kiintoaineen arveltiin karanneen varoventtiilin kautta kaasuna ympäröivään ilmaan tunnetuin seurauksin. Tämän tapauksen suurin virhe oli erittäin heikko kunnossapidon taso. Laitteiston kunnosta oli jo aikaisemmin annettu huomautuksia tehtaanjohdolle ja niiden toimimattomuus oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä yksi onnettomuuteen johtaneita syitä. Hätäsoihtu oli alunperin rakennettu noin neljä kertaa liian pieneksi ja se oli ollut korjaustöiden vuoksi poissa käytöstä. Kaiken lisäksi prosessista oli sammutettu jäähdytysjärjestelmä, jonka vuoksi MIC-säiliön lämpötila oli noussut alkuperäisestä 0 °C:sta.[8]
Syynä pidetään riittämättömiä turvallisuusmääräyksiä.[9]
Tuomio [muokkaa]
Kahdeksan ihmistä todettiin syyllisiksi onnettomuuteen 7. kesäkuuta 2010. Syytetyt tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistuksiin ja sakkoihin.[10] Tuomitut ovat tehtaan tuolloista johtoa. Oikeuden mukaan johto syyllistyi rangaistavaan huolimattomuuteen, kun se ei pystynyt estämään onnettomuutta.[11]
Helsingin Sanomien mukaan syytettyinä oli kahdeksan, mutta oikeuteen saapui vain seitsemän henkilöä. Union Carbiden toimitusjohtaja Warren Andersson ei saapunut Yhdysvalloista oikeudenkäyntiin, eikä oikeusistuin käsitellyt hänen syytettään poissaolosta huolimatta. Seitsemän entistä johtajaa tuomittiin enimmillään kahden vuoden vankeuteen ja 1800 euron sakkoihin.[9]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Eskelinen, Teppo: Voima 5/2006/Bhopal Viitattu 21.1.2008.
- ↑ Bhopalin myrkkyonnettomuudesta 25 vuotta YLE. Viitattu 2.12.2009.
- ↑ FOX - Bhopalin onnettomuus
- ↑ Statement of Union Carbide Corporation Regarding the Bhopal Tragedy Union Carbide. Viitattu 21.1.2008.
- ↑ Union Carbide Must Clean Bhopal Mess - Residents Inter Press Service. Viitattu 26.1.2006.
- ↑ Dow Chemical to buy Union Carbide Alexander's Gas & Oil Connections. Viitattu 26.1.2006.
- ↑ Claim and Compensation Government of Madhya Pradesh, Bhopal Gas Tragedy Relief and Dehabilitation Department.
- ↑ Kymmenen suuronnettomuuden analysointi ja pääsyyt 5: Bhopal, PDF
- ↑ a b Bhopalin myrkkyonnettomuudesta vihdoin tuomioita HS 8.6.2010 B1
- ↑ YLE: Bhopalin myrkkykatastrofista tuomio kahdeksalle 7.6.2010. YLE. Viitattu 7.6.2010.
- ↑ HS–STT–AFP–Reuters: Intiassa tuomioita historian pahimmasta teollisuusonnettomuudesta 7.6.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.6.2010.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Alfred de Grazia: A Cloud over Bhopal - Causes, Consequences and Constructive Solutions. Bombay: Kalos Foundation for the India-America Committee for the Bhopal Victims, 1985. ISBN 978-0-940268-27-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.3.2008). (englanniksi)
- Sambhavna-säätiö
- Dominique Lapierre ja Javier Moro: Five Past Midnight in Bhopal: The Epic Story of the World’s Deadliest Industrial Disaster (Amazonissa )
- Ingrid Eckerman:The Bhopal Saga
- HS.fi: Aktivistit: Bhopalin jälkihoito edelleen hunningolla
- Failure Knowledge Database: Onnettomuuden syy (englanniksi)
- YLE Elävä arkisto: Bhopalin teollisuusonnettomuus