Bevin Boys
Bevin Boys (suom. Bevinin pojat) olivat brittiläisiä asevelvollisia, jotka määrättiin työskentelemään hiilikaivoksissa vuosina 1943–1948. Valinnat tehtiin arpomalla, ja kaikkiaan kaivoksissa asepalveluksensa suoritti 48 000 miestä. Järjestelmä sai nimensä työministeri Ernest Bevinin mukaan.[1]
Toisen maailmansodan aikana Britannian hiiliteollisuus kärsi vakavasta työvoimapulasta kymmenien tuhansien työntekijöiden siirryttyä joko armeijan palvelukseen tai paremmin palkattuihin töihin. Aluksi työvoimaa yritettiin saada vapaaehtoispohjalta. Sadalletuhannelle entiselle kaivosmiehille tarjottiin mahdollisuutta työskennellä kaivoksissa, mutta heistä ainoastaan neljännes oli työkykyisiä ja halukkaita palaamaan kaivoksiin. Vuodesta 1942 asevelvollisille tarjottiin mahdollisuutta suorittaa palveluksensa kaivoksissa, mutta mahdollisuudesta oli kiinnostunut vain 1 100 miestä. Marraskuussa 1943 Ernest Bevin vetosi koululaisiin, jotta he tarjoutuisivat vapaaehtoisesti kaivoksiin, mutta sekään ei tuottanut tulosta.[2]
Joulukuussa 1943 jouduttiin siirtymään arvontoihin. Joka kuukausi arvottiin jokin numero nollan ja yhdeksän väliltä, ja kaikki asevelvolliset joiden kutsuntanumero päättyi valittuun numeroon, joutuivat palvelemaan kaivoksissa.[2] Valintaperusteena ei ollut asuinalue tai yhteiskuntaluokka. Monille joutuminen kaivoksiin armeijan sijasta oli järkytys.[1] Noin 40 prosenttia valituista valitti päätöksestä. Ennen sodan päättymistä valituksia oli kirjattu 8 619, joista vain 466 hyväksyttiin.[2]
Kaivostöihin määrätyt saivat työvaatteet valtiolta, mutta joutuivat itse ostamaan tarvittavat työkalut, mikä herätti vastustusta. Useimmat työskentelivät huoltotehtävissä, mutta osa kaivosvaunujen täytössä, ja pieni osa joutui louhimaan hiiltä.[1] Työtä edelsi kuuden viikon koulutus.[2]
Monet Bevinin pojat joutuivat kokemaan halveksuntaa alueilla, joilla omat nuoret miehet olivat joutuneet armeijaan. Siviilivaatteissa olevia nuoria miehiä saatettiin luulla myös sotilaskarkureiksi, armeijan välttelijöiksi tai jopa vakoojiksi. Vastoin aikanaan yleistä luuloa kaikista Bevinin pojista ainoastaan 41 oli aseistakieltäytyjiä.[1]
Arvonnat lopetettiin toukokuussa 1945, ja viimeiset Bevinin pojat kotiutettiin 1948. Toisin kuin armeijassa palvelleilla, heillä ei ollut oikeutta saada entistä työpaikkaansa takaisin. Kaikki viralliset asiakirjat tuhottiin 1950-luvulla, joten Bevinin pojat pystyivät tarvittaessa todistamaan palveluksensa ainoastaan omien henkilökohtaisten asiakirjojensa avulla.[1] Virallisen tunnustuksen työstään sodan aikana Bevinin pojat saivat vasta vuonna 1995, jolloin he ensimmäisen kerran saivat osallistua Whitehallissa järjestettäviin Remembrance Dayn juhlallisuuksiin.[3] Oman palvelusmerkkinsä Bevinin pojat saivat vuonna 2008.[4] Prinssi Edwardin puoliso Sophie paljasti vuonna 2013 Bevinin poikien muistomerkin Staffordshiressa National Memorial Arboretumissa.[5]
Tunnettuja Bevinin poikia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Remembering the Bevin Boys in the Second World War 3.1.2008. The National Museum of Wales. Arkistoitu 2.1.2015. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d Clark, Neil: Bravery of the Bevin Boys 9.5.2013. Express. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Rodgers, Lucy: Fighting WWII from below ground 20.7.2007. BBC News. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Hale, Beth: Victory at last for the coal-shovelling Bevin Boys of the Second World War 26.3.2008. Daily Mail. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Bevin Boys dedication at National Memorial Arboretum 7.5.2013. BBC News. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c What Did You Do In The War, Daddy? BBC. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Nat Lofthouse BBC. Viitattu 1.1.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bevin Boys Wikimedia Commonsissa
