Betty Field

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Betty Field
Betty Field elokuvan Bussipysäkki trailerissa (1956).
Betty Field elokuvan Bussipysäkki trailerissa (1956).
Syntymäaika 8. helmikuuta 1913
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Boston, Massachusetts
Aktiivisena 1933–1971
Kuolinaika 13. syyskuuta 1973 (60 vuotta)
Kuolinpaikka Yhdysvaltain lippu Hyannis, Massachusetts
Oikea nimi Betty Field
Ammatti näyttelijä
Puoliso Elmer Rice (1942–1956)
Edwin J. Lukas (1957–1967)
Raymond Olivere (1968–1973)
Merkittävät roolit Hiiriä ja ihmisiä
Renkaita vedessä
Rakkauden huviretki
Peyton Place – vihan tyyssija
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

National Board of Review -palkinto (1940)
New York Drama Critics Circle -palkinto (1946)

Ehdokkuudet

Golden Laurel -palkinto (1958)

Betty Field (8. helmikuuta 1913 Boston, Massachusetts13. syyskuuta 1973 Hyannis, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka loi uran teatterissa, elokuvissa kuin televisiossakin.

Betty Field oli monipuolinen näyttelijä. Hän näytteli elokuvissaan usein neuroottisia ja purevia naisia. Koko uransa aikana Betty näytteli elokuvissa ja näytelmissä yhtäaikaa, matkusteli Hollywoodin ja Broadwayn välillä.

Hänen yksi tunnetuimpia teatteritöitä on aviomiehensä Ricen kirjoittama ja ohjaama Dream Girl (1945−1946). Elokuvista tunnetuimpia ovat läpimurtoelokuva Hiiriä ja ihmisiä (1939) ja Renkaita vedessä (1942).

Yhteensä 38 vuotta kestäneellä urallaan Field ehti näytellä sekä elokuvissa, televisiossa että teatterissa. Field lopetti elokuva- ja televisiouransa vuonna 1968, mutta jatkoi teatteriuraansa vuoteen 1971 asti. Field kuoli kaksi vuotta myöhemmin kotonaan Hyanniksessa, Massachusettsissa 60 vuoden ikäisenä.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Betty Field syntyi myyntimies George Fieldille ja vaimolleen Katharine Lynchille Bostonissa, Massachusettsissa 8. helmikuuta vuonna 1913. Vanhemmat erosivat Bettyn ollessa nuori. Lapsuudessaan Betty alkoi äitinsä kanssa matkustelemaan espanjankielisissä maissa ja Betty oppikin puhumaan espanjaa. Katharine meni uusiin naimisiin ja sen jälkeen he asettuivat asumaan Newtoniin, Massachusettsiin. Bettyn intohimo teatteria kohtaan kasvoi varhaisilla nuoruusvuosillaan. Vuonna 1932 Betty meni opiskelemaan näyttelemistä American Academy of Dramatic Artsiin New York Cityssä, New Yorkissa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Betty Field teki ammatillisen näyttelijädebyyttinsä vuonna 1933 näytelmässä The First Mrs. Fraser ja pian sen jälkeen Field sai rooleja monissa eri näytelmissä. Field jopa sai roolin Lontoon West Endin teatterista asti Howard Lindsayn farssissa She Loves Me Not alkuvuodesta 1934. Näytelmän loputtua Field palasi Yhdysvaltoihin, New Yorkiin, missä hän näytteli useissa menestyneissä Broadway-näytelmissä. Hänen Broadway-debyyttinsä oli komedianäytelmässä Page Miss Glory, joka sai ensi-iltansa 27. marraskuuta vuonna 1934, jota esitettiin aina maaliskuuhun 1935 asti 63 esityksen ajan. Hänestä tuli suosittu "nuori tyttö" George Abbottin komedioissa 30-luvulla. Page Miss Gloryn jälkeen hän näytteli muun muassa näytelmissä Three Men on a Horse (1935−1936), Boy Meets Girl (1935−1937), Room Service (1937−1938) ja The Primrose Path (1939). Näytelmistä Room Service ja The Primrose Path Field sai erinomaiset arvostelut.

Kun Paramount Picturesin kykyjenetsijät näkivät Fieldin suorituksen Barbara Pearsonin roolissa näytelmässä What a Life vuonna 1938, Paramountin johtohenkilöt halusivat Fieldin Hollywoodiin näyttelemään roolinsa samannimisessä elokuvaversiossa What a Life, joka sai ensi-iltansa vuonna 1939. Tämä oli myös hänen elokuvadebyyttinsä ja Betty voitti roolistaan National Board of Review -palkinnon vuonna 1940. Studio halusi myös allekirjoittaa Fieldin kanssa seitsenvuotisen sopimuksen. Field teki läpimurtonsa seuraavassa elokuvassaan Hiiriä ja ihmisiä, jonka ohjasi Lewis Milestone. Hiiriä ja ihmisiä sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Hänen roolinsa Mae teki Fieldistä tasokkaan draamanäyttelijän.

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachary Scott ja Betty Field elokuvan Etelän mies trailerissa vuonna 1945.

Kun Field oli näyttelemässä vuonna 1939 Broadwaylla näytelmässä Ring Two, Betty tapasi näytelmän käsikirjoittajan Elmer Ricen. Pari meni vihille vuonna 1942. Heidän kolme lastaan John Alden, Judith ja Paul esiintyivät pienimuotoisesti äitinsä kanssa lavalla. Betty oli myös pääosassa Ricen kirjoittamissa näytelmissä Flight to the West (1940−1941) ja A New Life (1943), joka oli kirjoitettu erityisesti Bettylle. Flight to the West avattiin Guild Theatressa 30. joulukuuta vuonna 1940. Fieldillä oli naispääosa Hope Talcott Nathanina. Näytelmä siirrettiin Royale Theatreen 4. maaliskuuta vuonna 1941 ja näytelmä suljettiin 26. huhtikuuta 136 esityksen jälkeen. Näytelmää A New Life esitettiin 70 näytöstä Royalessa.

Field teki töitä Hollywoodissa mainekkaiden miesnäyttelijöiden kanssa, kuten Fredric Marchin kanssa Vaarojen laivassa (1940) ja Huomispäivän maailmassa (1944), John Waynen Hämärtää vuorten takana (1941), Robert Cummingsin, Charles Boyerin ja Edward G. Robinsonin Kaikkien rajojen ulkopuolella (1943) ja Joel McCrean The Great Momentissa (1944). Näiden suoritusten yläpuolelle nousee Fieldin suoritus klassikkoelokuvassa Renkaita vedessä (1942), jossa hän näytteli ahdistunutta tytärtä ja insestin uhria Cassandra Toweria. Hänen vastanäyttelijöinään elokuvassa oli Ann Sheridan, Cummings ja tuleva Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan. Renkaita vedessä sai kolme Oscar-ehdokkuutta. Field teki sen jälkeen kevyen komedian Tarvitaanko aviomiestä?, jossa hänen vastanäyttelijänään oli Ray Milland.

Field tarkoituksella jätti uusimatta Paramountin sopimuksensa, joka läheni loppuaan vuonna 1945. Vuonna 1945 Field teki laadukkaan suorituksen elokuvassa Etelän mies, jonka jälkeen hän piti pitkän tauon elokuvista. Hän palasi takaisin Broadwaylle, jolloin hän esiintyi arvostetuissa näytelmissä, kuten The Voice of the Turtle (1943−1947) ja aviomiehensä Dream Girl (1945−1946), jonka Rice myös ohjasi. Dream Girlin ensi-ilta oli 14. joulukuuta 1945 ja sitä esitettiin 348 näytöstä. Komedia suljettiin tasan vuotta myöhemmin. Field voitti New York Drama Critics Circle -palkinnon myöhemmin vuonna 1946. Fieldin Hedvig Ibsenin The Wild Duckissa sai myös ylistävää kritiikkiä. Field aloitti televisiotyön vuonna 1948 sarjassa The Philco Television Playhouse jaksossa "Street Scene", jossa hänen roolina oli Rose. Siitä lähtien Field alkoi ottaa tasaisesti vierailurooleja eri sarjoissa.

Betty palasi Paramountille ja elokuviin vuonna 1949, jolloin hän näytteli naispääosaa Alan Laddin kanssa elokuvassa Kohtalokasta valtaa, joka perustui F. Scott Fitzgeraldin romaaniin. Tämän elokuvan piti olla Fieldin elokuvauran kohokohtia, mutta elokuva floppasi ja Fieldin suoritus sai sekalaisia arvosteluja. Field palasi takaisin Broadwaylle jättäen Hollywoodin toistamiseen.

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Field edelleen niitti menestystä Broadwaylla näytelmissä, kuten Twelfth Night (1949), The Rat Race (1949−1950), Peter Pan (1950, antoi roolinsa Jean Arthurille), The Fourposter (1951−1952, Field ja Burgess Meredith korvasivat Jessica Tandyn ja Hume Cronynin) ja Ladies of the Corridor (1953).

Field palasi takaisin Hollywoodiin 1950-luvun puolivälissä. Hän oli suuressa sivuosassa romanttisessa draamassa Rakkauden huviretki, joka ilmestyi vuonna 1955. Hänen vastanäyttelijöinään oli Kim Novak ja William Holden. Rakkauden huviretki oli yksi vuoden menestyneimpiä elokuvia ja sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti kaksi. Elokuva sai myös neljä BAFTA-ehdokkuutta ja voitti Golden Globen. Field pääsi seuraavaksi näyttelemään Marilyn Monroen kanssa elokuvaan Bussipysäkki, joka sai ensi-iltansa vuonna 1956. Bussipysäkki sai Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe-ehdokkuudet. Vuonna 1957 Field näytteli sivuosaa Lana Turnerin tähdittämässä Peyton Place – vihan tyyssija, joka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja kaksi Golden Globe-ehdokkuutta, mutta ei voittanut näistä yhtäkään. Field oli roolistaan Vihan tyyssijassa ehdolla parhaan naissivuosan Kultaiseen Laureliin vuonna 1958, mutta ei voittanut sitä. Teatterin puolella näytelmät The Seagull, Separate Tables (1956−1957), Waltz of the Toreadors (1958) ja Touch of the Poet (1958−1959) myös korostivat tätä hänen uransa uutta kypsää vaihetta. Vuonna 1959 Field näytteli naissivuosaa elokuvassa Iloinen maankiertäjä.

50-luvulla Field vieraili muiden muassa sarjoissa Se parhaiten nauraa... vuonna 1956, Letter to Loretta vuonna 1956 ja Hallmark Hall of Fame vuonna 1959.

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulla Field näytteli Elizabeth Taylorin kanssa elokuvassa Ei rahasta (1960), josta Taylor voitti Oscar-palkinnon. Vuonna 1962 hän näytteli klassikkoelokuvassa Alcatrazin vanki yhdessä Burt Lancasterin, Karl Maldenin ja Thelma Ritterin kanssa. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Field piti neljän vuoden tauon elokuvista ja vuonna 1966 hän otti roolin draamasta 7 naista, jossa Field oli yksi niistä seitsemästä naisesta. Hänen vastanäyttelijöinään oli Anne Bancroft, Sue Lyon, Margaret Leighton, Flora Robson ja Mildred Dunnock. Parin vuoden päästä 1968 Field näytteli komediassa Kultakahle, jossa hänen vastanäyttelijänä oli Dean Martin. Samana vuonna hän teki viimeisen elokuvansa rouva Ringermanina Clint Eastwoodin tähdittämä Rautainen Coogan.

Field vieraili 60-luvulla muun muassa televisiosarjoissa Lahjomattomat vuonna 1960, Alfred Hitchcock esittää vuonna 1960, Valtatie 66 vuosina 1960, 1961 ja 1962, Tohtori Ben Casey vuonna 1962 ja Puolustuksella on puheenvuoro vuonna 1964. Teatteriuransa loppuvaiheilla Field näytteli Amanda Wingfieldia näytelmässä The Glass Menagerie (1965) ja Birdie Hubbardia The Little Foxes (1967−1968). Field teki viimeisen teatteriroolinsa vaikeassa Beatrice Hunsdorferin roolissa näytelmässä The Effect of Gamma Rays on Man-in-the-Moon Marigolds vuonna 1971. Samalla hän lopetti koko näyttelijänuransa, joka oli kestänyt 38 vuotta.

Fieldillä olisi ollut räikeä rooli evankelisti Isosiskona Donald Sutherlandin kanssa elokuvassa Heinäsirkat, mutta Field ehti kuolla juuri ennen kuvauksia. Geraldine Page korvattiin rooliin. Elokuva ilmestyi vuonna 1975.

Yksityiselämä ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Betty Field Carl Van Vechtenin kuvaamana vuonna 1947.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiselämässään Field oli naimisissa kolmesti, joista kaksi päättyivät avioeroon. Field meni ensimmäistä kertaa vihille näytelmäkirjailija Elmer Ricen (1892–1967) kanssa 12. tammikuuta vuonna 1942. Rice kirjoitti vaimolleen useita näytelmiä. He saivat kolme lasta, pojat Johnin ja Paulin sekä tyttären Judithin. Liitto päättyi eroon 14 aviovuoden jälkeen 1956. Toisen liiton Field solmi asianajaja ja kriminologi Edwin J. Lukasin (1902–1973) kanssa maaliskuussa vuonna 1957. He erosivat kymmenen vuotta myöhemmin 1967. Kolmannen ja viimeisen kerran Field meni vihille Raymond Oliveren kanssa 22. maaliskuuta vuonna 1968 ja liitto kesti aina Fieldin kuolemaan asti. Fieldillä oli kolme lapsipuolta Oliveren edellisestä liitosta.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Betty Field kuoli aivoverenvuotoon 60-vuotiaana 13. syyskuuta vuonna 1973 Hyanniksessa, Massachusettsissa. Hänet tuhkattiin ja tuhkat annettiin perheen haltuun.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1939 What a Life What a Life Barbara Pearson
Hiiriä ja ihmisiä Of Mice and Men Mae
1940 Seventeen Seventeen Lola Pratt
Vaarojen laiva Victory Alma
1941 Hämärtää vuorten takana The Shepherd of the Hills Sammy Lane
Blues in the Night Blues in the Night Kay Grant
1942 Renkaita vedessä Kings Row Cassandra Tower
Tarvitaanko aviomiestä? Are Husbands Necessary? Mary Elizabeth Cugat
1943 Kaikkien rajojen ulkopuolella Flesh and Fantasy Henrietta
1944 The Great Moment The Great Moment Elizabeth Morton
Huomispäivän maailma Tomorrow, the World! Leona Richards
1945 Etelän mies The Southerner Nona Tucker
1949 Kohtalokasta valtaa The Great Gatsby Daisy Buchanan
1955 Rakkauden huviretki Picnic Flo Owens
1956 Bussipysäkki Bus Stop Grace
1957 Peyton Place – vihan tyyssija Peyton Place Nellie Cross
1959 Iloinen maankiertäjä Hound-Dog Man Cora McKinney
1960 Ei rahasta BUtterfield 8 Fanny Thurber
1962 Alcatrazin vanki Birdman of Alcatraz Stella Johnson
1966 7 naista 7 Women Florrie Pether
1968 Kultakahle How to Save a Marriage and Ruin Your Life Thelma
Rautainen Coogan Coogan's Bluff Ellen Ringerman

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Jakson nimi Rooli
1948 The Philco Television Playhouse The Philco Television Playhouse "Street Scene" Rose
1950 Masterpiece Playhouse Masterpiece Playhouse "Six Characters in Search of an Author"
Pulitzer Prize Playhouse Pulitzer Prize Playhouse "Abe Lincoln in Illinois" Mary Todd Lincoln
1951 Somerset Maugham TV Theatre Somerset Maugham TV Theatre "Grace"
Cosmopolitan Theatre Cosmopolitan Theatre "Incident in the Blizzard"
Lux Video Theatre Lux Video Theatre "Local Storm" Carol
1952 The Web The Web "Death Mask"
Robert Montgomery Presents Robert Montgomery Presents "See No Evil"
Celanese Theatre Celanese Theatre "They Knew What They Wanted"
1953 Goodyear Television Playhouse Goodyear Television Playhouse "Before I Wake"
1954 The Philip Morris Playhouse The Philip Morris Playhouse "The Little Stone House"
Goodyear Television Playhouse Goodyear Television Playhouse "Game of Hide and Seek"
The Motorola Television Hour The Motorola Television Hour "The Sins of the Fathers" Rita Bell
Love Story Love Story "Shadow Waltz"
The Elgin Hour The Elgin Hour "Family Crisis" Blanche
Justice Justice "Hit and Run"
"The Invader"
1955 Lux Video Theatre Lux Video Theatre "The Copperhead" Martha
1956 Producers' Showcase Producers' Showcase "Happy Birthday" Addie
Letter to Loretta Letter to Loretta "Take Care of My Child" Frances Palmer
Se parhaiten nauraa... General Electric Theater "The Breach" Emily Marsden
1957 The Alcoa Hour The Alcoa Hour "Ride the Wild Mare" Marge Mayo
The Ford Television Theatre The Ford Television Theatre "The Lie" Paula Marchetti
Kraft Television Theatre Kraft Television Theatre "Triumph"
1958 Climax! Climax! "Scream in Silence" Calle Bellason
1959 Hallmark Hall of Fame Hallmark Hall of Fame "Ah, Wilderness!" Lily Miller
1960 Lahjomattomat The Untouchables "The White Slavers" Rouva Buchanan
Alfred Hitchcock esittää Alfred Hitchcock Presents "A Very Moral Theft" Helen
Play of the Week Play of the Week "Uncle Harry" Hester
Valtatie 66 Route 66 "The Swan Bed" Rouva Purcell
1961 Alaston kaupunki Naked City "Bullets Cost Too Much" Rouva Brent
"A Memory of Crying" Rouva Kater
Play of the Week Play of the Week "All Summer Long" Hester
Valtatie 66 Route 66 "The Mud Nest" Dorothea Colby
1962 Tohtori Ben Casey Ben Casey "And Eve Wore a Veil of Tears" Anna Olsen
The Nurses The Nurses "The Walls Came Tumbling Down" Rouva Bower
Valtatie 66 Route 66 "Across Walnuts and Wine" Maggie Carter
Tohtori Kildare Dr. Kildare "A Time to Every Purpose"
1963 Sam Benedict Sam Benedict "Some Fires Die Slowly" Rouva Stover
Hitchcock esittää The Alfred Hitchcock Hour "The Star Juror" Jenny Davies
Kulje tietäni Going My Way "Florence, Come Home" Florence Marlowe
1964 Puolustuksella on puheenvuoro The Defenders "A Taste of Ashes" Janet Novins
1965 O'Brienin jutut The Trials of O'Brien "Charlie Has All the Luck" Martha
1968 The Outsider The Outsider "One Long-Stemmed American Beauty" Emäntä
Judd, for the Defense Judd, for the Defense "Thou Shalt Not Suffer a Witch to Live" Amelma Road

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

West End, Lontoo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Näytelmän nimi Paikka Rooli Esityksiä
1934 She Loves Me Not West End Theatre  ?  ?

Broadway, New York[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Näytelmän nimi Paikka Rooli Esityksiä
1933 The First Mrs. Fraser (Off-Broadway)  ?  ?
19341935 Page Miss Glory Mansfield Theatre Sähketoimittaja 63 esitystä
19351936 Three Men on a Horse Playhouse Theatre Nuori tyttö noin 400 esitystä
19351937 Boy Meets Girl Cort Theatre Nuori tyttö 669 esitystä
19371938 Room Service Hilda Manney 500 esitystä
1937 Angel Island National Theatre Eunice 21 esitystä
1938 If I Were You Mansfield Theatre Nora 8 esitystä
19381939 What a Life Biltmore Theatre Barbara Pearson 538 esitystä
1939 The Primrose Path Clare Wallace 166 esitystä
1939 Ring Two Henry Miller's Theatre Rosa Romero 5 esitystä
1940 Two On An Island Broadhurst Theatre Mary Ward 22 esitystä
19401941 Flight to the West Guild Theatre / Royale Theatre Hope Talcott Nathan 136 esitystä
1943 A New Life Royale Theatre Edith Charles Cleghorne 70 esitystä
19431947 The Voice of the Turtle Morosco Theatre Sally Middleton noin 500 esitystä
19451946 Dream Girl Coronet Theatre Georgina Allerton 348 esitystä
1949 Twelfth Night Empire Theatre  ? 48 esitystä
19491950 The Rat Race Ethel Barrymore Theatre Helen Brown 84 esitystä
1950 Peter Pan Imperial Theatre Peter Pan  ?
1951 Not for Children Coronet Theatre Theodora Effington 7 esitystä
19511952 The Fourposter Ethel Barrymore Theatre Agnes yli 200 esitystä
19511952 The Wild Duck City Center Hedvig 15 esitystä
1953 The Ladies of the Corridor Longacre Theatre Mildred Tynan 45 esitystä
1955 Festival Sally Ann Peters 23 esitystä
19561957 Separate Tables Music Box Theatre  ? 332 esitystä
1958 The Waltz of the Toreadors Coronet Theatre Mademoiselle de St.-Euverte 31 esitystä
19581959 A Touch of the Poet Helen Hayes Theatre Rouva Deborah Harford 284 esitystä
1959 A Loss of Roses Eugene O'Neill Theatre Rouva Helen Baird 25 esitystä
1963 Strange Interlude Hudson Theatre / Martin Beck Theatre Rouva Amos Evans 97 esitystä
1965 The Glass Menagerie Brooks Atkinson Theatre Amanda Wingfield 175 esitystä
1966 Where's Daddy? Billy Rose Theatre Rouva Bigelow 22 esitystä
19671968 The Little Foxes Vivian Beaumont Theatre / Ethel Barrymore Theatre Birdie Hubbard 100 esitystä
1971 All Over Martin Beck Theatre Hoitaja 40 esitystä
The Effect of Gamma Rays on Man-in-the-Moon Marigolds Mercer-O'Casey Theatre Beatrice Hunsdorfer  ?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Betty Field.