Bernd Dreher

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bernd Dreher

Bernd Dreher (s. 2. marraskuuta 1966 Leverkusen, Nordrhein-Westfalen, Saksa) on uransa lopettanut saksalainen jalkapallomaalivahti, joka edusti Saksan Bundesliigassa pelaavaa Bayern Müncheniä. Dreher on 187 senttimetriä pitkä.

Dreher aloitti jalkapallon pelaamisen vuonna 1972 pikkuseura SV Schlebuschin junioreissa. Vuonna 1976 hän siirtyi synnyinkaupunkinsa suurseuran, Bayer Leverkusenin riveihin, jossa hän pelasi vuoteen 1990 asti. Tuona vuonna Dreher siirtyi KFC Uerdingeniin, josta hän jatkoi viimeiseen seuraansa vuonna 1996. Rooli FCB:ssä oli kuitenkin ollut pieni, koska joukkueen ykkösmaalivahdin paikkaa on jo pitkään pitänyt hallussaan seuraan vuonna 1994 tullut Oliver Kahn.

Kaikki Dreherin merkittävät saavutukset ovat tulleet Bayernin joukkueessa lukuun ottamatta vuoden 1988 UEFA Cupin voittoa, jonka hän saavutti Leverkusenissa. Hänen saavutuksiinsa lukeutuu muun muassa kuusi Saksan mestaruutta (1997, 1999, 2000, 2001, 2003, 2008), kolme Saksan Cupin voittoa (1998, 2000, 2003), neljä Saksan Liigacupin voittoa (1997, 1998, 1999, 2000) sekä Mestarien liigan ja Intercontinental Cupin voitot vuodelta 2001.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.