Bernardin Gantin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kardinaali Bernardin Gantin

Bernardin Gantin (8. toukokuuta 1922 Toffo, Ranskan Dahomey13. toukokuuta 2008 Pariisi) oli beniniläinen pappi. Hän toimi katolisen kirkon kardinaalina vuodesta 1977 ja oli korkeimpaan asemaan noussut afrikkalainen. Hänen sukunimensä tarkoittaa vapaasti suomennettuna "rautaista puuta", sillä hänen äidinkielessään "gan" on suomeksi puu ja "tin" on rauta.

Gantin valmistui papiksi vuonna 1951 ja hänet lähetettiin vuonna 1953 Roomaan opiskelemaan teologiaa ja kanonista oikeutta. Vuonna 1960 paavi Paavali VI nimitti hänet beniniläisen Cotonoun kaupungin arkkipiispaksi. Lisäksi Gantin osallistui myös Vatikaanin toiseen konsiiliin. Hän toimi vuosina 1983–2002 kardinaalikollegion dekaanina ja 1984–1988 piispainkongregaation prefektinä. Gantin osallistui uuden paavin valintaan vuoden 1978 molemmissa konklaaveissa.

Gantin täytti 80 vuotta 2002, eikä siksi voinut osallistua uuden paavin valintaan keväällä 2005. Hän kuoli pariisilaisessa sairaalassa täytettyään juuri 86 vuotta.[1] Beninin hallitus julisti maahan kansallisen suruajan Bernardin Gantinin kuoleman johdosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä pappiin tai piispaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.