Bernard Freyberg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Freyberg Cassinon taistelun aikaan alkuvuodesta 1944.

Bernard Cyril Freyberg (21. maaliskuuta 1889 Lontoo4. heinäkuuta 1963 Windsor) oli uusiseelantilainen kenraali ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen hän toimi kotimaansa seitsemäntenä kenraalikuvernöörinä.

Ennen sotia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freyberg syntyi Lontoossa, mutta muutti vanhempiensa mukana Uuteen-Seelantiin kahden vuoden ikäisenä. Hän opiskeli Wellington Collegessa vuosina 1897–1904. Hyvänä uimarina hän voitti Uuden-Seelannin mestaruuden 100 jaardin uinnissa vuosina 1906 ja 1910. Hän valmistui hammaslääkäriksi 1911 ja pääsi upseeriksi Uuden-Seelannin territoriaaliarmeijaan 1912. Hän lähti Uudesta-Seelannista maaliskuussa 1914 ja hänen tiedetään oleskelleen San Franciscossa ja Meksikossa, jossa hän on saattanut osallistua meneillään olevaan sisällissotaan. Kuultuaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä Euroopassa elokuussa 1914 Freyberg matkusti Englantiin.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1914 Freyberg tapasi laivastoministeri Winston Churchillin ja pääsi upseeriksi Kuninkaalisen laivaston vastaperustettuun jalkaväkidivisioonaan Hood-pataljoonaan. Aluksi hän osallistui Antwerpenin puolustukseen, josta hänet divisioonan mukana siirrettiin Välimerelle, jossa divisioona osallistui Gallipolin taisteluun. Ensimmäisen maihinnousun aikana Freyberg suoritti yhden miehen harhautuksen uimalla laivalta laivalle ampuen valoammuksia vihollisen harhauttamiseksi, josta teosta hän sai ensimmäisen DSO-kunniamerkkinsä. Freyberg palveli Gallipolissa ympärysvaltojen vetäytymiseen asti.

Huhtikuussa 1917 hänestä tuli prikaatinkomentaja 58. divisioonassa ja täten myös Britannian armeijan nuorin kenraali. Sodan loppuessa hän oli haavoittunut yhdeksän kertaa.

Viktorian risti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freyberg sai Viktorian risti -kunniamerkin ensimmäisessä maailmansodassa Sommen taistelussa vuonna 1916.

13. marraskuuta 1916 Beaucourt sur Ancressa Ranskassa vihollisrintaman juoksuhautajärjestelmän lävitse tehdyn hyökkäyksen jälkeen everstiluutnantti Freyberg komentama pataljoona oli joutunut hajalle, mutta kerättyään ja järjestettyään omia ja muista yksiköistä olevia sotilaita, hän johti heidät onnistuneeseen hyökkäykseen toista tavoitetta vastaan. Vaikka hän haavoittui kahdesti, niin hän pysyi komentamassa ja piti vallatun alueen hallussa koko päivän ja sitä seuranneen yön. Saatuan vahvistuksia aamulla hän hyökkäsi ja valtasi joukkoineen vahvasti linnoitetun kylän ottaen 500 sotavankia. Hän haavoittui kahdesti lisää, joista toinen kerta oli vakava, mutta hän ei suostunut jättämään komentoa ennen kuin oli antanut ohjeet joukoilleen.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freyberg oli määritelty armeijan aktiivipalvelukseen kelpaamattomaksi vuonna 1937. Kuitenkin toisen maailmansodan alettua syyskuussa 1939 hänet asettiin jälleen aktiivipalvelukseen. Aluksi hän toimi Salisbury Plain -alueen komentavana kenraalina, mutta kun Uuden-Seelannin 2. vapaaehtoisjoukot perustettiin, niin hallitus hyväksyi hänet sen ja 2. uusiseelantilaisdivisioonan komentajaksi.

Liittouneiden joukkojen vetäytymistä seuranneessa kaaoksessa hänet määrättiin Kreetalla olevien joukkojen komentajaksi 30. huhtikuuta 1941 ja hän toimi komentajana Kreetan taistelussa kunnes hänet evakuoitiin Egyptiin 30. toukokuuta. Freyberg jatkoi 2. uusiseelantilaisdivisioonan komentajana läpi lähes koko Pohjois-Afrikan ja Italia taisteluiden lukuun ottamatta lyhyitä jaksoja eri armeijakuntien komentajana ja hänen kahta haavoittumistaan. Hän oli erittäin suosittu komentaja sotilaidensa joukossa ja jättäessään divisioonan komennon 1945 hän oli arvoltaan kenraaliluutnantti.

Sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freyberg nimitettiin Uuden-Seelannin kenraalikuvernööriksi 17. kesäkuuta 1946, jossa virassa hän toimi vuoteen 1952 saakka. Hänestä tehtiin Wellingtonin ja Munsteadin paroni (perinnöllinen) vuonna 1951. Hänet nimitettiin Windsorin linnan apulaislinnanherraksi ja varakuvernööriksi 1. maaliskuuta 1953. Hän kuoli 4. heinäkuuta 1963 Windsorissa vanhan sotavammansa takia ja hänet haudattiin Guildfordiin Surreyssä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]