Beren ja Lúthien

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Edith ja John Ronald Reuel Tolkienin hautakivi Wolvercoten hautausmaalla Oxfordissa. Oikeiden nimien alle on merkitty nimet ”LUTHIEN” ja ”BEREN”.

Berenin ja Lúthienin tarina on yksi keskeisimmistä kertomuksista J. R. R. Tolkienin kehittämän Keski-Maan fantasiamaailman mytologiassa. Christopher Tolkienin toimittamassa Silmarillionissa Berenin ja Lúthienin tarina kerrotaan melko lyhyessä muodossa 19. luvussa ”Beren ja Lúthien” (”Of Beren and Lúthien”). Tarinaan viitataan myös Tolkienin tunnetuimmassa teoksessa Taru sormusten herrasta. Tolkien kirjoitti ensimmäisen version tarinasta jo 1910-luvun lopulla.[1]

Silmarillionin kertomuksen mukaan Beren on Beleriandissa ensimmäisellä ajalla elävä ihmismies, joka rakastuu haltianeito Lúthieniin, Ilúvatarin lapsista kauneimpaan. Saadakseen Lúthienin puolisokseen on Berenin lunastettava Lúthienin isän, Doriathin kuninkaan Thingolin, hänelle esittämä vaatimus: hänen on tuotava Thingolille yksi silmarileista, Fëanorin valmistamista mittaamattoman arvokkaista jalokivistä, jotka musta ruhtinas Morgoth on varastanut ja kiinnittänyt rautakruunuunsa.

Lúthienin hahmon ja sitä myöten koko tarinan innoituksena oli Tolkienin oma vaimo Edith. Edithin kuoltua vuonna 1971 Tolkien halusi hautakiveen Edithin oikean nimen alle nimen ”Lúthien”, sillä kuten Tolkien totesi kirjeessään pojalleen Christopherille, ”hän oli (ja tiesi olevansa) minulle Lúthien”.[2] Kun Tolkien itse kuoli kaksi vuotta myöhemmin, hänen nimensä alle merkittiin kiveen ”Beren”.

Minä en koskaan kutsunut Edithiä Lúthieniksi – mutta hän oli alkulähde tarinalle, josta tuli lopulta Silmarillionin merkittävin osa. Tarina sai alkunsa pienellä katkojen täyttämällä metsäaukiolla Yorkshiren Roosissa (jossa johdin hetken Humberin varuskunnan etuvartioasemaa vuonna 1917, ja hän pystyi olemaan jonkin aikaa kanssani). Niihin aikoihin hänen tukkansa oli pikimusta, hänen ihonsa kuulas, hänen silmänsä kirkkaammat kuin sinun aikanasi, ja hän osasi laulaa – ja tanssia. Mutta tarina on mennyt sijoiltaan & minä olen jäänyt yksin, enkä minä voi anella heltymättömän Mandosin edessä mitään.

– Tolkienin kirjeestä pojalleen Christopherille, 11.7.1972[2]

Berenin ja Lúthienin tarina Silmarillionissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Berenistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Beren

Beren ja hänen isänsä Barahir ovat Bëorin huoneen päälliköitä, eli he kuuluvat ensimmäiseen edainin kolmesta sukukunnasta, jotka saapuivat Beleriandiin kauan ennen muita idässä heränneitä ihmisiä. Beleriandiin saavuttuaan he astuivat noldorin palvelukseen asettuen Dorthonionin pohjoislaidalle ja Ladrosin maahan, aivan Angbandin piirityksen etuvartioon. Niinpä heidän maansa tuhoutui täysin Glaurungin johtamassa Dagor Bragollachin yllätyshyökkäyksessä, joka mursi piirityksen. Sen jälkeen Barahir joutuu poikansa ja hengissä selvinneen talonväkensä kanssa lainsuojattomiksi Morgothin hallitsemaan maahan.

Lúthienista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lúthien

Lúthien Tinúviel on kuolematon haltianeito, jonka vanhempia ovat Doriathin haltiakuningas Thingol ja maia Melian. Hän on Tolkienin taruissa ainoa, joka on syntynyt Ilúvatarin lapsen liitosta yhteen ainurista, enkelinkaltaisista olennoista, jotka Ilúvatar loi jo ennen maailmaa ja joista osa sitten laskeutui valarina ja maiarina maailmaan sen tultua olevaksi.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Barahirin joukkoon kuuluneen Gorlim Onnettoman traaginen petos lopulta johtaa kaikkien paitsi Berenin kuolemaan, hänen on viimein paettava synnyinmaastaan – yksin. Vaellettuaan vaarojen läpi etelään hän saapuu Doriathin haltiavaltakunnan rajoille. Siellä hän eksyy metsänaukiolle ja näkee näkymättömän huilun tahtiin tanssivan Lúthienin. Beren rakastuu ja kohta myös Lúthien mielistyy häneen. Thingol ei kuitenkaan hyväksy kuolevaista Bereniä tyttärensä kosijaksi, ja kun Beren pyytää Lúthienin kättä, Thingol esittää mahdottomana pitämänsä vaateen: Berenin täytyy tuoda hänelle myötäjäisinä yksi Morgothin kruunun silmarileista.

Beren ei vähästä lannistu ja lähtee toteuttamaan annettua tehtävää. Hän käy Nargothrondissa ja saa avukseen noldoruhtinas Finrod Felagundin. Pian he kuitenkin jäävät vangeiksi Morgothin tärkeimmän palvelijan, Sauronin, linnakkeeseen. Sieltä heidät pelastaa Lúthien, joka on onnistunut pakenemaan puumajasta jonne Thingol hänet sulki. Lúthien on löytänyt avukseen myös Huanin, "Amanin ajokoiran". Yhdessä he jatkavat matkaa ja lopulta heidän todellakin onnistuu varastaa yksi rautakruunun silmarileista, kun Lúthien on vaivuttanut koko Morgothin hovin uneen.

Paetessaan Morgothin Angband-linnoituksesta he kohtaavat hirvittävän Carcharoth-suden. Beren koettaa karkottaa sutta pitelemällä sen edessä Amanin valoa loistavaa silmarilia, mutta hän erehtyy. Carcharoth puraiseekin Berenin käden poikki ja nielaisee sen silmarileineen. Täten Beren saa nimet Erchamion, "Yksikäsi", ja Camlost, "Tyhjäkäsi". Vatsassa polttava silmaril ajaa Carcharothin hulluuteen ja se pakenee kohti etelää Lúthienin ja Berenin seuratessa sen jäljillä. Viimein peto lyödään ja silmaril saadaan takaisin, mutta Beren on haavoittunut taistelussa kuolettavasti.

Lúthienin rakkaus Bereniä kohtaan on niin suuri, että hän kuolee suruunsa. Haltioiden tapaan hänen sielunsa kulkee Mandosin Saleihin, missä hänen pohjatonta surua huokuva laulunsa saa itsensä Mandosin taipumaan ja täyttämään hänen toiveensa. Sekä Lúthien että Beren herätetään väliaikaisesti henkiin, mutta kumpaakin odottaa lyhyen uuden elämän jälkeen ihmisten kuolema. Uuden elämänsä ajaksi Beren ja Lúthien asettuvat Ossiriandiin, Tol Galenin saarelle keskelle Adurant-jokea, ja elävät siellä erossa muista kuolevaisista. Vain kerran Beren enää ottaa osaa muun maailman kohtaloihin, kun hän osallistuu hyökkäykseen Doriathin ryöstänyttä ja Thingolin surmannutta kääpiöjoukkoa vastaan – muun ryöstösaaliin ohella kääpiöt ovat saaneet haltuunsa myös Thingolille päätyneen silmarilin. Tol Galenilla Lúthien synnyttää Berenille pojan, Diorin, "Thingolin perijän".

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hammond, Wayne G. & Scull, Christina: The J. R. R. Tolkien Companion & Guide: Reader’s Guide, s. 96. Lontoo: HarperCollins, 2006. ISBN 978-0-00-714918-6. (englanniksi)
  2. a b Tolkien, J. R. R.: Kirjeet, s. 526. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34686-0.