Tämä on lupaava artikkeli.

Benderin kalabaliikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Benderin kalabaliikki
"Taistelu Benderissä", Edouard Armand-Dumaresqin maalaus vuodelta 1877.
"Taistelu Benderissä", Edouard Armand-Dumaresqin maalaus vuodelta 1877.
Päivämäärä:

1. helmikuuta 1713

Paikka:

Bender, Moldova

Lopputulos:

Kaarle XII pidätettiin.

Osapuolet

 Ruotsi

Osmanien valtakunta

Vahvuudet

500

8 000–12 000

Ranskalais-amerikkalaisen taiteilijan Augustus Tholeyn romantisoitu kuvaus tapahtumista, 1894.

Benderin kalabaliikki oli väkivaltainen yhteenotto, joka tapahtui 1. helmikuuta 1713 Benderissä nykyisen Moldovan alueella, kun osmanisotilaat vangitsivat Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n. Kaarle XII oli Pultavan tappion jälkeen paennut ruotsalaisen sotilasosaston kanssa Osmanien valtakunnan alueelle, josta käsin hän oli lietsonut sotaa Venäjää vastaan. Sulttaani oli kuitenkin lopulta päättänyt panna hankalaksi osoittautuneen Kaarlen kotiarestiin. Kaarle ja hänen miehensä vastustivat pidätystä aseellisesti.

Lainasana kalabaliikki on tullut ruotsin ja myös suomen kieleen juuri tämän tapauksen seurauksena.[1] Turkin kieleen pohjautuva sana tarkoittaa kahakkaa tai mellakkaa.[2]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venäjän–Turkin sota (1710–1711)

Hävittyään Pultavan taistelun Venäjälle 1709 Kaarle XII pakeni Osmanien valtakuntaan ja asettui Benderin kaupunkiin noin 1 500 sotilaan osastonsa kanssa.[1] Osmanien sulttaani Ahmed III myönsi Kaarlelle ja tämän miehille turvapaikan. Kuningas pyysi sulttaania järjestämään 60 000-miehisen armeijan Kaarlen saattamiseksi Puolan halki Itämerelle, mutta sulttaani kieltäytyi, koska tämä olisi merkinnyt poliittisia ongelmia Puolan ja Venäjän kanssa. Kaarle, joka sai liittolaisen Krimin kaani Devlet II Giraysta, aloitti juonittelun Venäjän vastaisen sodan sytyttämiseksi. Sodan puolesta kampanjoinut ryhmittymä onnistui tavoitteessaan ja marraskuussa 1710 Ahmed III julisti Venäjän–Turkin sodan alkaneeksi. Seurannut suurvisiiri Baltacı Mehmet paššan johtama sotaretki päättyi osmanien voittoon heinäkuussa 1711 ja allekirjoitetussa Prutin rauhassa Venäjän keisari Pietari Suuri menetti aiemmassa sodassa valtaamansa alueet.

Kaarlen ja Devlet II Girayn poliittinen liittouma ei ollut kuitenkaan tyytyväinen tulokseen ja jatkoi juonitteluaan uuden sodan sytyttämiseksi, kun vastapuolen leiri pyrki liennyttämään Venäjän suhteita ja kääntämään katseen Venetsiaan, jolta vastaavasti haikailtiin takaisin sen aiemmin valtaamia alueita. Seuraavan kahden vuoden aikana osmanien poliittinen tilanne oli hyvin epävakaa. Vaikka sotia ehdittiin julistamaan Venäjälle pariinkin otteeseen, taisteluita ei kuitenkaan käyty ja kriisit ratkaistiin diplomaattisin keinoin ja neuvotteluissa. Viimein alkuvuodesta 1713 Ahmed III väsyi riitapukareihin ja määräsi Krimin kaanin karkotettavaksi Rodokselle ja Kaarlen asetettavaksi kotiarestiin.

Kalabaliikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kalabaliikki

Kalabalik on turkinkielinen sana, joka tarkoittaa sekasotkua.[1] Varsinkin vanhemmassa historiankirjoituksessa kalabaliikista on kirjoitettu toinen toistaan liioitellumpia ja romantisoidumpia versioita, jotka usein poikkeavat toisistaan tapahtumien kuvauksessa. Sen vuoksi on mahdotonta tietää, mitä todella tapahtui. Sanan kalabalik merkitystäkin on romantisoitu: Sen kerrotaan tarkoittavan vaikeasti saalistettavan riistan metsästämistä,[3] leijonanmetsästystä jne.[4] Kuten brittiläinen 1800-luvun historioitsija R. Nisbet Bain kuvasi:[3]

”Ja sitten, 1. helmikuuta 1713 alkoi vertaansa vailla oleva taistelu, joka tunnetaan yleisesti nimellä Benderin kalabaliikki, kamppailu, joka vertoja ainoastaan keskiajan ritareiden huikeille suorituksille, sillä varmuudella vastaavaa ei löydy muualta vakavasta historiankirjoituksesta.”

Versiosta riippuen ruotsalaisten vahvuus oli noin 500, joista ”kourallisen” tai 40–50 miehen kerrotaan osallistuneen varsinaiseen kahakkaan muiden antauduttua. Turkkilaisten joukko oli todennäköisesti ylivoimainen, suurimpien arvioiden mukaan 12 000 miehen kokoinen.[5] Oscar Browning mainitsee yli 8 000 turkkilaista ja 12 tykkiä alle 800 miehen ruotsalaisvaruskuntaa vastaan.[4] Ruotsalaisen Carl Grimbergin teoksen Ruotsin historia mukaan jopa 10 000 turkkilaista ja tataaria lähetettiin ”Pohjolan Leijonaa” ja hänen 500 miestään vastaan.[6]

Sekin on epävarmaa, kuinka ruotsalaiset olivat varustautuneet osmaniarmeijan saapumiseen. Joidenkin versioiden mukaan Kaarle oli järjestellyt puolustusta, linnoituttanut nopeasti leiriään ja valanut miehiinsä rohkeutta pitäen puheen samalla kun oli ratsastellut puolustusten edessä. Kun turkkilaiset lähenivät ruotsalaiset avasivat tykkitulen jo etäältä.[7][5] Tai sitten ruotsalaiset yllätettiin kesken pyhäjumalanpalveluksen.[4]

Turkkilaisten hyökättyä suurin osa ruotsalaisista jäi saarretuksi ja antautui, jolloin Kaarle pakeni pienemmän noin 50 miehen ryhmän kanssa taloonsa, jossa hän joko taisteli sisään tunkeneita turkkilaisia vastaan tai piti suojaa kunnes turkkilaisten tulinuolilla sytyttämä katto sortui alas.[6][4] Katon sortuessa ruotsalaiset olivat sitten rynnänneet ulos berserkkien lailla taistellen. Toisissa kuvauksissa leiri taas piti puoliaan kahdeksan tunnin ajan tulittaen turkkilaisia tykein ja kiväärein.[7]

Kaarlen talttumisesta on niin ikään useita versioita. Hän kompastui juostessaan tai kaatui sotkeuduttuaan kannuksiinsa. Hän menetti tajunsa kaaduttuaan tai hänen päälleen hyppäsi kasa turkkilaisia. Hänen kulmakarvansa olivat ruudin polttamat ja vaatteensa verestä sotkuiset.[8]

Voltairen kirjoittaman elämäkerran persiankielisen laitoksen kuvituksessa Kaarle lyö yhdellä iskulla neljä vastustajaa kuoliaaksi. Hänen mielikuvissaan Kaarlen talon täytyi olla suuri ja siinä täytyi olla runsaasti ikkunoita, sillä hänen mukaansa ruotsalaiset ampuivat musketeillaan ikkunoista kaksisataa muslimia vain neljännestunnin puolikkaassa. Kaarle itse muisteli myöhemmin tappaneensa koko välikohtauksen aikana ehkä kolme.[9][10][11] Joka tapauksessa Kaarle pidätettiin ja kuljetettiin arestiin Didymoteichoon, jossa sulttaanin oli helpompi pitää häntä silmällä.[12][13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Royal Military Chronicle Office: The Life of Charles XII. king of Sweden - Volume 4 of Royal military chronicle. W. M'Dowall, for J. Davis, Military Chronicle Office, 1812. Teoksen verkkoversio.
  • Bain, R. Nisbet: Charles XII. READ BOOKS, 2008. ISBN 1443724718.
  • Bergquist, Lars: Swedenborg's Secret. The Swedenborg Society, 2005. ISBN 0854481435.
  • Shaw, Stanford J. & Shaw, Ezel Kural: History of the Ottoman Empire and modern Turkey. Cambridge University Press, 1977. ISBN 0521291631.
  • Giuliano, Cheryl Fallon: Ode to Napoleon Buonaparte and Don Juan Canto VIII and stanzas from III and IX. Taylor & Francis, 1997. ISBN 0815311486.
  • Grimberg, Carl: A History of Sweden. READ BOOKS, 2007 (1.p. 1935). ISBN 1406709336.
  • Charles B. Partington (toim.): The British cyclopaedia of the arts, sciences, history, geography, literature, natural history, and biography, Volume 9. Wm. S. Orr and co., 1838. Teoksen verkkoversio.
  • Browning, Oscar: Charles XII of Sweden. London, Hurst & Blackett, 1899. Teoksen verkkoversio.
  • Schoolfield, George C.: Young Rilke and His Time. Boydell & Brewer, 2008. ISBN 1571131884.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Romanian suurlähetystö, Helsinki: suomalaisten ja romanialaisten kontaktit menneinä aikoina. Viitattu 10.8.2009
  2. ↑ ”kalabaliikki”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  3. ↑ a b Bain s. 212
  4. ↑ a b c d Browning 1899: s. 269–281
  5. ↑ a b Bain s. 210–219
  6. ↑ a b Grimberg 1935: s. 235–236
  7. ↑ a b Royal Military Chronicle Office s. 102–110
  8. ↑ Partington 1838: s. 435
  9. ↑ Giuliano: s. 201
  10. ↑ Grimberg: s. 235–236
  11. ↑ Schoolfield: s. 382–383
  12. ↑ Bergquist s. 49–50
  13. ↑ Shaw: s. 229–231

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Benderin_kalabaliikki&oldid=20398447”