Ben Shepherd
| Ben Shepherd | |
|---|---|
|
|
|
| Syntynyt | |
| Kotipaikka | |
| Aktiivisena | 1980 - |
| Tyylilajit | Rock |
| Soittimet | Basso kitara laulu |
| Yhtyeet | Soundgarden Hater |
Ben Shepherd (s. nimellä Hunter Benedict Shepherd 20. syyskuuta 1968) on yhdysvaltalainen basisti, joka tunnetaan parhaiten Soundgardenin basistina. Hän on soittanut Soundgardenissa vuodesta 1990 alkaen, korvaten alkuperäisbasisti Hiro Yamamoton.
Shepherd syntyi Yhdysvaltojen asevoimien tukikohdassa Okinawassa, Japanissa. Hänen perheensä muutti Texasiin ja myöhemmin asettui Bainbridge Islandiin, Washingtoniin, jossa hän kasvoi. Shepherd soitti teini-ikäisenä lukuisissa punk-rock -yhtyeissä. Valmistuttuaan lukiosta hän työskenteli puuseppänä. Hän oli myöhemmin Nirvanan roudarina. Hän osallistui vuonna 1989 Soundgardenin koesoittoon, jossa yhtye haki uutta basistia Hiro Yamamoton tilalle. Shepherd ei kuitenkaan päässyt uudeksi basistiksi, koska ei osannut soittaa kappaleita tarpeeksi hyvin, vaikka Nirvanan jäsenet olivat kehottaneet häntä kokeilemaan. Jason Evermanista tuli Soundgardenin uusi basisti, mutta hän sai tuntemattomista syistä heti potkut. Silloin Shepherd palkattiin yhtyeen basistiksi kiertueelle. Lopulta Shepherdistä tuli vakinainen basisti.
Shepherd sanoitti ja sävelsi Soundgardenin kolmannen albumin Badmotorfingerin kappaleen "Somewhere". Hän osallistui myös useiden muiden albumin kappaleiden sävellystyöhön.
Vuonna 1993 Shepherd ja Soundgarden -rumpali Matt Cameron perustivat sivu-projektina yhtyeen nimeltä Hater. Shepherd lauloi ja soitti kitaraa kappaleissa. Yhtye julkaisi yhtyeen nimettä kantavan albumin ja nauhoitti vielä toisen albumin nimeltä "The 2nd", mutta se julkaistiin vasta 10 vuotta debyytin julkaisun jälkeen vuonna 2005. Näiden vuosiden välissä Shepherd viimeisteli kappaleet, joita hän oli tehnyt Wellwater Conspiracyn ja Mark Laneganin kanssa. Kappaleet päätyivät lopulta "The 2nd"lle.
Vuonna 1994 Soundgarden julkaisi menestyneimän albuminsa Superunknownin, jolla oli kaksi kappaletta, jotka Shepherd oli sanoittanut ja säveltänyt. Nämä kappaleet olivat "Half" ja "Head Down".
Vuonna 1996 Soundgarden julkaisi viimeisen studio-albuminsa Down on the Upside, jonka kuudestatoista kappaleesta Shepherd oli säveltänyt tai sanoittanut kuusi. Kappaleet olivat "Zero Chance", "Ty Cobb" , "Dusty", "Never Named", "Switch Opens" ja "An Unkind". Shepherd kertoi säveltäneensä musiikin kappaleeseen "Never Named" teini-ikäisenä. "Ty Cobb" oli ensimmäinen Shepherdin kirjoittama kappale, josta tuli single.
Vuoden 1997 lopulla Shepherd oli mukana ensimmäisissä The Desert Sessionsin nauhoituksissa (Volumes 1&2), joissa hän soitti bassoa. Shepherd soitti myös Tony Iommin ensimmäisellä soololevyllä.
Shepherdillä on yksi tytär nimeltään Ione. Tällä hetkellä Shepherd asuu Bainbridge Islandilla, Washingtonissa.
| Chris Cornell | Kim Thayil | Matt Cameron | Ben Shepherd |
| Scott Sundquist | Hiro Yamamoto | Jason Everman |
| Diskografia |
|---|
| Studioalbumit: Ultramega OK | Louder than Love | Badmotorfinger | Superunknown | Down on the Upside |
| EP:t: Screaming Life | Fopp | Loudest Love | SOMMS | Songs from the Superunknown |
| Kokoelmalevyt: Screaming Life/Fopp | A-Sides |
| Videot: Louder Than Live | Motorvision |
| Singlet: "Hunted Down" | "Flower" | "Loud Love" | "Hands All Over" | "Room a Thousand Years Wide" | "Jesus Christ Pose" | "Outshined" | "Rusty Cage" | "Spoonman" | "Black Hole Sun" | "Fell on Black Days" | "My Wave" | "The Day I Tried to Live" | "Superunknown" | "Pretty Noose" | "Burden in My Hand" | "Blow Up the Outside World" | "Ty Cobb" | "Bleed Together" |
| Aiheeseen liittyvät artikkelit |
| Grunge | Audioslave | Hater | Temple of the Dog |