Belgianjättikani
Belgianjättikani on suurin kanirotu Suomessa. Korvien, jotka ovat pystyasennossa, tulee olla yli 16 cm pitkät. Rotu on hyvin suurikokoinen, painon tulee olla vähintään 7 kg. Värejä on useita.
Belgianjätin historia ei ole tarkasti tiedossa, mutta sen oletetaan polveutuvan 1700-luvulla Argentiinasta Eurooppaan tuoduista patagonialaisista kaneista. Belgianjätti on edelleen yksi merkittävimmistä lihantuotantoon käytettävistä roduista.
Belgianjättejä kutsutaan joskus lempeiksi jättiläisiksi niiden ystävällisen ja rauhallisen luonteen vuoksi. Toisaalta innostuessaan ne ovat hyvin energisiä, ja ne ovat melko voimakkaita. Ärsytettyinä kanit kuitenkin puolustautuvat. Varsinkin naaraspuoliset belgianjätit voivat olla hyvinkin aggressiivisia. Lapsen vastuulle suurikokoinen kani ei sovi, eikä sitä myöskään suositella aloittelijan lemmikiksi. Belgianjättejä pidetään suuren kokonsa vuoksi tavallisimmin ulko- tai tallikaneina. Ne tarvitsevat paljon liikkumatilaa ja ravintoa.
Belgianjätin keskimääräinen elinikä on neljä vuotta.
Sivulta puuttuu