Batu-kaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Batu-kaani

Batu-kaani (venäjäksi: Батый) (n. 1205 - 1255) oli mongolihallitsija ja Venäjää 250 vuotta hallinneen Kultaisen ordan (tai Kiptšakin kaanikunnan) perustaja. Batu oli Jotšin poika ja Tšingis-kaanin pojanpoika. Hän johti massiivista mongolihyökkäystä Venäjälle, Puolaan ja Unkariin.

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Tšingis-kaani tunnusti Batun isän Jotšin pojakseen, tämän verisukulaisuus ei ole varmaa, sillä Tšingis-kaanin vaimo oli kaapattu ja raiskattu ja vapautettiin vasta juuri yhdeksän kuukautta ennen Jotšin syntymää. Tämä seikka oli yleisesti tiedossa jo Tšingis-kaanin eläessä ja siitä puhuminen oli tabu. Se aiheutti kuitenkin ainaisen juovan Jotšin ja Tšingisin välille ja näkyi myöhemminkin muiden mongoleiden suhtautumisessa Jotšin perillisiin. Jotši sai kaanikuntaansa vain 4000 mongolisotilasta, joten Batu hankki suurimman osan sotilaistaan voittamistaan turkkilaisväestöistä.

Jotšin ja Tšingisin kuoleman jälkeen Batu oli mongolidynastian merkittävimpiä jäseniä ja myöhemmin vaa'ankielen asemassa asettaessaan setänsä Ögödein etusijalle toiseen setäänsä Toluihin nähden. Batu oli vannonut valan kaiken valloittamisesta "suurelle merelle" eli Atlantille saakka ja Ögödein kuolemaan asti pyrkikin juuri siihen. Batun ja hänen poikansa Sartakin kuoleman jälkeen Kultaisen ordan peri Batun veli Berke, joka aloitti sodan Hülegün hallitsemaa toista kaanikuntaa vastaan. Hän kyllä tunnusti nimellisesti Kublai-kaanin kiinalaisen valtaistuimen yliherruuden, mutta Kultainen orda oli Berken ajoista asti todellisuudessa itsenäinen.

Valloitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultainen orda vuonna 1389

Vuonna 1235 Batu, joka oli johtanut Krimin valtaamista, oli varustanut ehkä 130 000 miehen armeijan (varsinaisena johtajanaan Subutai) hyökätäkseen Eurooppaan. Armeija ylitti Volgan ja valtasi ja hävitti Volgan Bulgarian 1236.

Vuonna 1237 Batu lähetti lähettiläitä kaikkiin Venäjän kaupunkeihin ja kertoi säästävänsä ne, mikäli ne avaavat porttinsa mongoleille, luovuttavat 10% omaisuudestaan veroina ja 10% väestöstään orjina [1]. Venäläisruhtinaat raivostuivat vaatimuksista, ja monessa kaupungissa mongolilähettiläät surmattiin [1]. Mongolit päättivät hyökätä ensin vaikeampina pidettyihin, metsien keskellä oleviin kaupunkeihin, jonka jälkeen arokaupungit jäisivät ilman apua ja olisivat helppo kohde [1]. He hyökkäsivät sydäntalvella, jolloin jäätyneet joet toimivat reitteinä [1]. Ensimmäisenä he hyökkäsivät Rjazaniin joulukuussa 1237 ja tuhosivat sen täydellisesti [1]. Poltettuaan Kolomnan ja Moskovan mongolit alkoivat piirittää Vladimiria helmikuussa 1238. Kolmen päivän päästä tämä Vladimir-Suzdalin pääkaupunki vallattiin ja poltettiin maan tasalle. Juri II pakeni ja varusti uuden armeijan, jonka mongolit tuhosivat täysin 4. maaliskuuta.

Tämän jälkeen Batu jakoi joukkonsa pienempiin osastoihin, jotka ryöstivät ja hävittivät 14 venäläistä kaupunkia, muiden muassa Tverin ja Rostovin. Vaikein valloitettava oli Kozelskin pikkukaupunki, jonka asukkaat vastustivat mongoleita seitsemän viikkoa. Lopulta ainoat hävitykseltä säästyneet merkittävät kaupungit pohjoisessa olivat Novgorod ja Pihkova, jotka suostuivat maksamaan lunnaita. Kesällä 1238 Batu hävitti Krimiä ja palautti järjestyksen Mordvaan. Talvella 1239 hän ryösti Tšernikovin. Kiova vallattiin vuosien piirityksen jälkeen joulukuussa 1239 ja siellä järjestettiin verilöyly. Valloituksen jälkeen Venäjän ruhtinaskunnat olivat enemmänkin Ordan vasallivaltioita kuin sen kiinteitä osia.

Batu pyrki sen jälkeen saavuttamaan "lopullisen meren", josta ei voisi edetä. Jotkut historioitsijat epäilevät, että Batun tarkoituksena oli vain turvata valtakuntansa eurooppalaisilta, mutta useimpien mielestä tavoitteena oli valloittaa koko Eurooppa heti kun hänen asemansa oli turvattu ja joukkonsa valmiina. Mongolit hyökkäsivät Keski-Eurooppaan kolmessa joukossa: yksi valloitti Puolan, hävittäen Sleesian herttuan Henrik Hurskaan ja Saksalaisen ritarikunnan yhdistyneen armeijan. Toinen ylitti Karpaatit ja kolmas eteni Tonavaa pitkin. Armeijat yhdistyivät ja murskasivat Béla IV:n armeijan Unkarissa huhtikuussa 1241. Keväällä 1242 mongolit laajensivat valtansa Itävaltaan ja Dalmatiaan ja hyökkäsivät Böömiin.

Hyökkäys Eurooppaan oli mongolien erään maineikkaimman kenraalin, Subutain, Batun nimellisessä alaisuudessa suunnittelema ja toteuttama. Subutai hankki ehkä suurimman osan maineestaan näistä voitoista.

Valloitusten jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1241 lopulla, kun Batu ja Subutai viimeistelivät suunnitelmiaan Itävallan, Italian ja Saksan valloittamiseksi, tieto suurkaani Ögödein kuolemasta saapui. Batu ja Subutai lähtivät suurkaania valitsevaan Kurultai-kokoukseen ja mongolit vetäytyivät alkukesään 1242 mennessä. Monien historioitsijoiden mukaan Ögödein kuolema juuri sinä vuonna pelasti Euroopan välittömältä tuholta. Batun ja Subutain oli tarkoitus pian tuhota Wien, vallata Saksan ruhtinaskunnat ja sitten Italia. Seuraava vuonna olisi ollut Ranskan ja Espanjan vuoro. Esimerkiksi Saksalaisen ritarikunnan murskaavan Legnitzin tappion perusteella ei ole syytä olettaa, että eurooppalaisarmeijat ritareineen olisivat tarjonneet mongoleille vakavasti otettavan vastuksen.

Batu ei tullut valituksi suurkaaniksi ja suuntasi mielenkiintonsa Aasian ja Uralin valloitustensa lujittamiseen. Subutai oli jäänyt Mongoliaan, jossa hän kuoli vuonna 1248. Batun vihanpito Güyük-kaanin kanssa esti tulevat Euroopan valloitukset: hänen piti ylläpitää puolustusta idästä tulevan hyökkäyksen varalta (Tsingis-kaanin lastenlasten välirikko johti lopulta Mongolivaltakunnan hajoamiseen). Batu perusti pääkaupunkinsa Sarain Volgan alajuoksulle vuonna 1242. Güyükin kuoleman jälkeen Batu suunnitteli uusia kampanjoita, mutta kuoli 1255. Valtaistuin siirtyi Sartak-pojalle jonka kuoleman jälkeen Kultaisen ordan peri Batun veli Berke.

Berke ei jakanut Batun kiinnostusta Euroopan valloittamiseen. Hän oli kiinnostuneempi sotimisesta serkkunsa Hülegün kanssa, jolle oli muslimikäännynnäisenä vihastunut Bagdadin hävityksestä. Hülegün suunnatessa Egyptiä kohti kostamaan mamelukkien hänelle aiheuttamaa tappiota, Berke lähetti joukkonsa hävittämään Hülegün Il-kaanien valtakunnalle kuuluviksi katsottuja alueita. Raivostunut Hülegü suuntasi joukkonsa pohjoiseen ja kärsi vakavan tappion Kaukasuksen pohjoispuolella 1263, Berken houkuteltua hänet pois pyhältä maalta.

Vielä kauan sen jälkeen kun mongolilähtöinen Yuan-dynastia oli ajettu Kiinasta ja Il-kaanien valtakunta luhistunut, Batun jälkeläiset hallitsivat Venäjän aroja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Craughwell Thomas J.: ”18. Mongolit Venäjällä”, Barbaarien valloitusretket.  : Karisto oy, 2009. ISBN 9789512351206.