Bart (karhu)
| Bart | |
|---|---|
| Syntymäaika | 10. tammikuuta 1977 |
| Syntymäpaikka | Baltimore, Maryland, |
| Aktiivisena | 1981–1998 |
| Kuolinaika | 10. toukokuuta 2000 (23 vuotta) |
| Kuolinpaikka | Park City, Utah, |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Bart (10. tammikuuta 1977 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat – 10. toukokuuta 2000 Park City, Utah, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kodiakinkarhu. Bart nähtiin lukuisissa elokuvissa esittämässä villikarhua, minkä vuoksi sitä voidaan pitää kaikkien aikojen kuuluisimpana karhuna. Eläinkouluttaja Doug Seus ja hänen vaimonsa Lynne Seus adoptoivat Bartin Rocky Mountainin kansallispuistosta 1980-luvun alussa, jolloin sitä myös alettiin kouluttaa näyttelemiseen. Bart oli aikuisena 290 cm pituinen ja painoltaan 816 kg.lähde? Kuuluisuus elokuvissa ja vaikutus suureen yleisöön johtivat lopulta Bartin vierailuun vuoden 1998 Oscar-gaalassa.
Bart kuoli syöpään kotonaan Utahissa perheensä ja ihmisystäviensä läsnä ollessa vuonna 2000. Häneltä jäi vuonna 1995 syntynyt veli Tank. Pian Bartin kuoleman jälkeen Doug ja Lynne adoptoivat kaksi orpoa karhunpentua, joita he hoitavat edelleen. Honey Bump ja Little Bart -nimiset karhut ovat jo esiintyneet esimerkiksi elokuvassa Eläintohtori 2, jossa nähtiin myös Tank.
Bartin kuoleman jälkeen eläinsuojelujärjestö Vital Ground alkoi keskittää toimintaansa harmaakarhujen suojelemiseen ja niiden hyvinvoinnin edesauttamiseen.
Sisällysluettelo |
Filmografia [muokkaa]
Elokuvat [muokkaa]
- Intiaanikosto (1980)
- Luolakarhun klaani (1986)
- Terve menoa! (1988)
- Karhu (1988)
- Valkohammas (1991)
- The Giant of Thunder Mountain (1991)
- Vaarallisella alueella (1994)
- Intohimon tuulet (1994)
- Walking Thunder (1997)
- Reunalla (1997)
- Meet the Deedles (1998)
Dokumentit [muokkaa]
- The Predators, National Geographic Education, 1980
- National Geographic "The Grizzlies," 1986
- National Audubon Society, "Grizzly & Man: Uneasy Truce," 1988
- Today Show, 1989
- Komo TV, "River of Bears," 1995
- Entertainment Tonight, 1995
- Inside Edition, 1996
- Jack Hanna's "Animal Adventures," 1996
- Discovery Electric, "Wild on the Set," 1996
- "Ordinary Extraordinary," 1996
- Nova Green Umbrella, "Animal Minds," 1997
- CNN Impact, "Bearly Acting," 1997
- Movie Magic, "Animals on the Rampage," 1997
- National Geographic Explorer, 1997
- CBS' 48 Hours, "Animal Smarts," 1999
Sivulta puuttuu