Barbadoksenakerola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barbadoksenakerola
Acerola.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Malpighiaceae
Suku: Akerolat Malpighia
Laji: emarginata
Kaksiosainen nimi
Malpighia emarginata
Sessé & Moc. ex DC.[1]
Synonyymit
  • Malpighia glabra
  • Malpighia punicifolia
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Barbadoksenakerola Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Barbadoksenakerola Commonsissa

Barbadoksenakerola[2][3] eli barbadoskirsikka (Malpighia emarginata) on akerolien sukuun Malpighiaceae-heimossa kuuluva puuvartinen kasvilaji. Se on kotoisin eteläisestä Meksikosta, Väli- ja Etelä-Amerikasta, mutta sitä kasvatetaan sekä koristekasvina että hedelmäpuuna nykyään myös muualla maailman subtrooppisilla alueilla. Sen hedelmä sisältää runsaasti vitamiineja.[4][5]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbadoksenakerola on ainavihanta pensas tai pieni puu, jonka oksat kasvavat lyhyestä rungosta. Se on yleensä 2–3 metriä korkea mutta voi joskus kasvaa 6 metrin pituiseksi.[6]

Lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvin lehdet ovat yksinkertaisia, muodoltaan soikeita tai suikeita, 2–8 senttimetriä pitkiä, 1–4 cm leveitä ja kiinnittyvät lyhyeen lehtiruotiin. Ne ovat vastakkaisia. Lehdissä on ehyt tai aaltoileva reuna, jossa on pieniä karvoja, jotka voivat ärsyttää ihoa.

Kukat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukat ovat kaksineuvoisia. Ne kasvavat 3–5 kukan kukinnossa, jotka ovat varrettomia tai lyhytvartisia viuhkoja.[6] Ne ovat halkaisijaltaan 1–2 senttimetriä leveitä. Teriön väri vaihtelee vaaleanpunaisesta syvänpunaiseen ja terälehtiä on viisi.[7][6] Kukissa on kymmenen hedettä ja kuudesta kymmeneen rauhasta verhiössä.

Hedelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malpighia emarginata

Hedelmä on kirkkaanpunainen luumarja. Se on halkaisijaltaan 1–3 senttimetriä ja painaa 3–5 grammaa. Luumarjat kasvavat pareittain tai kolmen ryhmissä, ja jokainen marja sisältää kolme kolmiomaista siementä. Marjat ovat mehukkaita ja sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja muita ravintoaineita. Marjat jakautuvat kolmeen osioon ja ovat tavallisesti happamia tai hapahkoja, minkä vuoksi myös niiden maku on hapan.[6] Viljellyn kasvin marjojen maku voi kuitenkin olla myös makea.[8] Barbadoksenakerolan kemiallinen koostumus vaihtelee lajikkeen ja ympäristöolosuhteiden mukaan, mutta tavallisimmin koostumus on seuraavanlainen: proteiineja (2,1–8 g), lipidejä (2,3–8 g), hiilihydraatteja (35,7–78 g), kalsiumia (117 mg), fosforia (171 mg), rautaa (2,4 mg), pyridoksiinia (87 mg), riboflaviinia (0,7 mg), tiamiinia (0,2 mg), vettä (906–920 g) ja ravintokuitua (30 g)[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbadoksenakerolaa kasvaa luonnonvaraisena Yhdysvaltojen eteläisimmissä osissa Floridassa[9] ja Etelä-Texasissa,[10] Meksikossa, Väli-Amerikassa, Karibialla ja Etelä-Amerikassa niinkin etelässä kuin Perussa ja Minas Geraisin osavaltiossa Brasiliassa.[11][9] Sitä viljellään lisäksi eri puolilla maailmaa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, esimerkiksi Kanariansaarilla, Ghanassa, Etiopiassa, Madagaskarissa, Sansibarissa, Sri Lankassa, Taiwanissa, Intiassa, Jaavalla, Havaijilla ja Australiassa.[12]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinnoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedelmä on syötävä ja sitä käytetään laajalti lajin alkuperäisalueella ja viljellään muualla sen suuren C-vitamiinipitoisuuden vuoksi. 100 g hedelmää sisältää 1 677,6 mg C-vitamiinia.[13]

  • Acerolahedelmästä voidaan tehdä mehua ja sosetta, joista molemmat sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja.
  • Hedelmää voidaan käyttää C-vitamiinitiivisteen valmistukseen.[5]
  • Hedelmää käytetään vauvanruokien ja mehun valmistukseen.[14]

Muu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbadoksenakerola on pienilehtisyytensä ja -hedelmäisyytensä sekä hienon haarautumisensa vuoksi suosittu bonsaikasvi. Sitä kasvatetaan myös koristeeksi[15] ja pensasaitana.[12]

Kasvatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbadoksenakerolaa voidaan kasvattaa siemenestä, leikkaamalla ja muilla tavoilla. Laji suosii kuivaa hiekkamaata ja suoraa auringonvaloa. Se on erittäin herkkä kylmälle, eikä siedä alle -1 ⁰C:n lämpötiloja. Pinnallisten juuriensa vuoksi se ei myöskään kestä hyvin tuulta.

Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barbadoksenakerola on isäntäkasvi Chiomara asychis -perhosen,[16] Ephyriades brunneus -perhosen,[17] ja Timochares ruptifasciatus -perhosen toukille.[18] Anthonomus macromalus -kärsäkkään toukat syövät hedelmiä, kun taas aikuiset kärsäkkäät syövät kasvin nuoria lehtiä.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS
  2. Ella Räty: Viljelykasvien nimistö, s. 90. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  3. ONKI-ontologiapalvelu, Kassu (suomenkieliset nimet) Suomen Biologian Seura Vanamon putkilokasvien nimistötoimikunta. Viitattu 21.10.2012.
  4. a b Mezadri T, Villan˜o M, Fernandez-Pachon M, Garcia-Parrilla M, Troncoso A (2008). "Antioxidant compounds and antioxidant activity in acerola(Malpighia emarginata DC.) fruits and derivatives". Journal of Food Composition and Analysis 21 (4): 282-290.
  5. a b De Assis S, Fernandes F, Martins A, Oliveira O (2008). "Acerola: importance, culture, conditions, production and biochemical aspects". Fruits 63: 93-101.
  6. a b c d Malpighia glabra (PDF) World Agroforestry Centre: Agroforestree Database 4.0. 2009. International Center for Research in AgroForestry. Viitattu 21.10.2012. (englanniksi)
  7. National Geographic (2008). Edible: An Illustrated Guide to the World's Food Plants. National Geographic Books. p. 106. ISBN 9781426203725. http://books.google.com/books?id=HORIzBx17DYC
  8. Nugent, Jeff; Julia Boniface (2004). Permaculture Plants: a Selection (2 ed.). Chelsea Green Publishing. p. 63. ISBN 9781856230292. http://books.google.com/books?id=40n-Z_8ihZMC.
  9. a b Malpighia emarginata DC. Germplasm Resources Information Network. United States Department of Agriculture. 1998-05-18. http://www.ars-grin.gov/cgi-bin/npgs/html/taxon.pl?404858
  10. Barbados Cherry, Mexican Myrtle, Manzanita, Cerez, Huacacote, Wild Crepe Myrtle, Manyonita, Cerezo de Jamaica, Cerezo de Castillo, Pallo de Gallina, Escobillo, Chia, Arrayncito, Xocat, Xocatatl Malpighia glabra. Benny Simpson's Texas Native Shrubs. Texas A&M University. http://aggie-horticulture.tamu.edu/ornamentals/nativeshrubs/malpighiaglabra.htm
  11. Malpighia glabra L. Germplasm Resources Information Network. United States Department of Agriculture. 2007-02-11. http://www.ars-grin.gov/cgi-bin/npgs/html/taxon.pl?23206
  12. a b Hanelt, Peter (2001). Mansfeld's Encyclopedia of Agricultural and Horticultural Crops (Except Ornamentals). Springer. pp. 1127–1128. ISBN 9783540410171. http://books.google.com/books?id=10IMFSavIMsC.
  13. Johnson, Paul D. (2003). "Acerola (Malpighia glabra L., M. punicifolia M. emarginata DC.) Agriculture, Production, and Nutrition". In Artemis P. Simopoulos; C. Gopalan. Plants in Human Health and Nutrition Policy. 91. Karger Publishers. pp. 63–74. ISBN 9783805575546. http://books.google.com/books?id=ZVSh_u7KxQIC&source=gbs_navlinks_s.
  14. Clein N (1956). "Acerola juice—The richest known source of Vitamin C: A clinical study in infants". The Journal of pediatrics 48 (2): 140-145.
  15. Gillman, Edward F. (October 1999). "Malpighia glabra". Cooperative Extension Services Institute of Food and Agricultural Sciences. University of Florida. http://hort.ifas.ufl.edu/shrubs/MALGLAA.PDF. Retrieved 2009-12-16.
  16. "White-patched Skipper Chiomara georgina (Reakirt, 1868)". Butterflies and Moths of North America. http://www.butterfliesandmoths.org/species?l=1987&chosen_state=MX*Mexico. Retrieved 2010-03-30.
  17. "Florida Duskywing Ephyriades brunnea (Herrich-Schäffer, 1865)". Butterflies and Moths of North America. http://www.butterfliesandmoths.org/species?l=1990. Retrieved 2010-03-30.
  18. "Brown-banded Skipper Timochares ruptifasciata (Plötz, 1884)". Butterflies and Moths of North America. http://www.butterfliesandmoths.org/species?l=1986. Retrieved 2010-03-30.
  19. Ooi, P.A.C.; A. Winotai; Jorge E. Peña (2002). "Pests of Minor Tropical Fruits". In Jorge E. Peña; Jennifer L. Sharp; M. Wysoki. Tropical Fruit Pests and Pollinators: Biology, Economic Importance, Natural Enemies, and Control. CABI. p. 326. ISBN 9780851994345. http://books.google.com/books?id=t_BSs0hrAPAC&.