Bagrat IV
Bagrat IV (georg. ბაგრატ IV, 1018 – 24. marraskuuta 1072) oli Georgian kuningas Bagrationi-dynastiasta vuosina 1027–1072. Pitkän ja tapahtumarikkaan hallituskautensa aikana Bagrat yritti rajoittaa suuraatelin vaikutusvaltaa ja varmistaa Georgian itsenäisyyden Bysantin ja seldžukkien valtakunnista. Useiden toisiinsa sekoittuneiden konfliktien sarjassa Bagrat onnistui kukistamaan voimakkaimmat vasallinsa ja kilpailijansa Liparitidi-suvusta, tuomaan useita feodaalialueita suoraan hallintaansa ja alistamaan Lorrin ja Kakhetin kuninkaat sekä Tbilisin emiirin vasalleikseen. Hänen bysanttilaisiin arvonimiinsä kuuluivat nobelissimos, kuropalates ja sebastos.
Hallinnon alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bagrat oli Giorgi I:n (hallitsi 1014–1027) ja hänen ensimmäisen vaimonsa Mariam Vaspurakanilaisen poika. Kun Bagrat oli kolmen vuoden ikäinen, Giorgi luovutti hänet panttivangiksi Bysantin keisari Basileios II:lle (hallitsi 976–1025) hintana tappiostaan vuoden 1022 sodassa Bysanttia vastaan. Nuori Bagrat vietti seuraavat kolme vuotta keisarillisessa pääkaupungissa Konstantinopolissa kunnes hänet vapautettiin vuonna 1025. Hän oli vielä bysanttilaisten hallussa, kun Basileios kuoli ja hänen seuraajakseen nousi hänen veljensä Konstantinos VIII (hallitsi 1025–1028). Konstantinos määräsi, että nuori prissi tuli hakea takaisin, mutta keisarillinen kuriiri ei enää saanut häntä haltuunsa, sillä hän oli jo ehtinyt takaisin Georgian kuningaskuntaan.[1]
Kun Giorgi I kuoli vuonna 1027, vain kahdeksanvuotias Bagrat nousi hänen seuraajakseen valtaistuimelle. Leskikuningatar Mariam nousi takaisin valtaan ja hänestä tuli alaikäisen poikansa sijaishallitsija. Hän jakoi sijaishallitsijan asemansa korkea-arvoisten aatelisten, erityisesti Trialetin herttua Liparit IV:n ja Kartlin herttua Ivanen kanssa.
Siihen mennessä kun Bagratista oli tullut kuningas, Bagrationi-dynastian jäsenten tavoite kaikkien georgialaisten maiden yhdistämiseksi oli peruuttamattomasti käynnistynyt. Georgian kuninkaat olivat asettuneet Kutaisiin, mistä he hallitsivat entistä Abhasian kuningaskuntaa ja suurinta osaa Iberiasta/Kartlista; Tao/Tajk oli menetetty bysanttilaisille ja Tbilisissä hallitsi edelleen islamilainen emiraatti. Kakhetin kuninkaat vuorostaan puolustivat itsepäisesti autonomiaansa itäisessä Georgiassa. Lisäksi suuraatelisten uskollisuus Georgian kruunulle ei ollut läheskään vakaata. Bagratin alaikäisyyden aikana sijaishallitsijat olivat lisänneet korkea-aatelin valtaa, mitä hän myöhemmin yritti rajoittaa noustuaan täysivaltaiseksi hallitsijaksi. Samaan aikaan Georgian kruunua uhkasivat kaksi mahtavaa vihollista: Bysantin valtakunta ja uudelleen vahvistuneet seldžukit. Vaikka Bysantilla ja Georgialla olikin vuosisatoja vanhat kulttuuriset ja uskonnolliset siteet, ja seldžukit aiheuttivat Bysantillekin huomattavan uhan, Konstantinopolin aggressiivisuus Kaukasuksen politiikassa sai aikaan syyttelevän epäluottamuksen ilmapiirin ja esti kahden kristityn valtion tehokkaan yhteistyön yhteistä uhkaansa vastaan. Jos Bagratin hallinnon kulmakivi oli Georgian Bagrationi-dynastian hegemonia Kaukasuksella, hänen politiikkansa voidaan ymmärtää yritykseksi ajaa bysanttilaiset ja seldžukit toisiaan vastaan.[1]
Dynastioiden sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pian Bagratin valtaannousun jälkeen Konstantinos VIII lähetti armeijan valloittamaan keskeisen Artanudžin kaupunkilinnoituksen (nykyinen Ardanuç Turkissa) georgialaisen prinssi Demetren puolesta. Demetre kuului Bagrationi-dynastian nuorempaan haaraan, jonka Bagrat IV:n isoisä Bagrat III oli karkottanut läänitysalueeltaan Artanudžista 1010-luvun alussa. Useat georgialaiset aateliset loikkasivat bysanttilaisten puolelle, mutta Bagratin uskolliset alamaiset taistelivat hyökkäystä vastaan itsepäisesti.[2]
Konstantinoksen kuolema vuonna 1028 keskeytti Bysantin hyökkäyksen, ja vuonna 1030 kuningatar Mariam vieraili uuden keisari Romanos III:n luona (hallitsi 1028–1034). Hän neuvotteli keisarin kanssa rauhansopimuksen ja palasi Georgiaan korkean, pojalleen tarkoitetun bysanttilaisen kuropalates-arvonimen kanssa vuonna 1032. Mariam toi hänelle myös vaimon, bysanttilaisen prinsessa Helenan. Helena oli keisari Romanoksen veljen Basileios Argyropouloksen tytär, ja avioliitto tarkoitettiin diplomaattiseksi yritykseksi solmia strateginen liitto maiden välille. Helena kuitenkin kuoli pian saavuttuaan Kutaisiin, mikä salli Georgian hovin yrittää vielä uutta diplomaattisuhdetta, kun Bagrat meni naimisiin Pohjois-Kaukasuksen kristityn valtion Alanian kuninkaan tyttären Borenan kanssa.[1]
Vuonna 1033 hovi joutui jälleen uuden dynastisen kiistan keskelle. Tällä kertaa oli kyse Bagratin velipuolesta Demetrestä, joka oli Giorgi I:n poika hänen toisesta avioliitostaan Alanian Aldan kanssa. Demetre ja Alda asuivat Anakopiassa, abhasialaisessa linnoituksessa, jonka heille oli luovuttanut edesmennyt kuningas Giorgi I. Jotkut korkea-aateliset yrittivät käyttää hyödykseen Demetren mahdollisia valtaannousutoiveita Bagratia vastaan. Vaikka yritys epäonnistuikin, Georgian hovi ei onnistunut saamaan Demetren uskollisuutta puolelleen. Bagratin uhkaamana leskikuningatar Alda loikkasi Bysantin puolelle ja luovutti Anakopian keisari Romanos II:lle, joka antoi vuorostaan Aldan pojalle Demetrelle magistros-arvonimen.[3]
Vuonna 1039 Demetre palasi Georgiaan bysanttilaisten joukkojen kanssa. Tällä kertaa häntä tuki Kldekarin herttua Liparit IV Liparitidi-suvusta, Georgian vaikutusvaltaisin aatelinen.[4]
Liparit oli trialetilaisen alueen herttua ja myöhemmin kuninkaallisten armeijoiden komentaja, joka oli ilmaantunut poikakuningas Bagratin puolustajaksi 1030-luvulla. Liparitin sodankäyntitaidot olivat osoittautuneet hyödyllisiksi jälleen kerran vuonna 1034, kun hän voitti georgialais-armenialaisen armeijan komentajana šaddadidien joukot Arranissa. Vuonna 1038 Liparit oli valtaamaisillaan Georgian muinaisen pääkaupungin Tbilisin, joka oli ollut islamilaisen emiraatin hallussa 700-luvulta saakka. Liparitin kasvavaa valtaa pelkäävät georgialaiset aateliset kuitenkin suostuttelivat Bagratin vetämään hänen armeijansa takaisin ja estivät siten suunnitelman onnistumisen. Liparitista tuli kuninkaan vannoutunut vihollinen, ja hän aloitti aktiivisen yhteistyön bysanttilaisten kanssa kostaakseen Bagratille ja hänen aatelisilleen.[4]
Kruununtavoittelija Demetren puolesta taistellut Liparit sai joitakin voittoja Bagratia vastaan. Demetren kuolemasta huolimatta vuonna 1042 Liparit jatkoi taisteluaan yhdessä bysanttilaisten ja Lorrin hallitsija Daavid I:n kanssa. Hävittyään Sasiretin taistelun Bagratin hallittaviksi jäivät vain Georgian läntiset provinssit. Seldžukkien Anatolian-sotien aikana vuonna 1048 Liparit, joka oli taistellut Bysantin puolella, otettiin vangiksi Kapetroun taistelussa. Bagrat käytti tämän hyödykseen ottaen jälleen haltuunsa itäiset alueensa. Kuninkaan onni kääntyi kuitenkin nopeasti, kun Liparit palasi vankeudestaan. Kapinallinen herttua pakotti Bagratin pakenemaan Konstantinopoliin, jossa häntä pidäteltiin Liparitin juonittelujen tuloksena kolmen vuoden ajan. Bagratin poissa ollessa vuosina 1050–1053 Liparit käytännössä hallitsi Georgiaa: hän jopa asetti Bagratin pojan Giorgin kuninkaaksi ja julisti itsensä sijaishallitsijaksi. Bagratin paluun jälkeen Liparit taisteli jälleen kuningasta vastaan. Lopulta vuonna 1060 hänen seuraajansa solmivat salaliiton ja luovuttivat hänet kuningas Bagratille, joka pakotti hänet luostariin. Nyt Bagrat sai tilaisuuden rajoittaa dynastiansa prinssien vaikutusvaltaa, alistaa Lorrin ja Kakhetin kuninkaat vasalleikseen ja ottaa lyhyeksi aikaa haltuunsa Tbilisin.[4][5]
Seldžukkien hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1060-luvulla Bagratia uhkasi aiempaa vakavampi ongelma: seldžukit alkoivat edetä Alp Arslanin johdossa Georgian raja-alueille. Bagratin täytyi ostaa rauhaa naittamalla veljentyttärensä Alp Arslanille.[6]
Seldžukkien uhka sai Georgian ja Bysantin hallinnot yrittämään läheisempää yhteistyötä. Varmistaakseen liiton syntymisen Bagratin tytär Marta (Maria) meni joskus vuosien 1066 ja 1071 välillä naimisiin Bysantin hallitsija Mikael VII Dukasin kanssa. Avioliitto georgialaisen prinsessan kanssa oli ennennäkemätön, ja Georgiassa se tulkittiin Bagratin diplomaattiseksi menestykseksi.[7]
10. joulukuuta 1068 Alp Arslan marssi Lorrin ja Kakhetin kuninkaiden sekä Tbilisin emiirin saattamana jälleen Bagratia vastaan. Kartlin ja Argvetin provinssit miehitettiin ja ryöstettiin. Bagratin pitkäaikaisille kilpailijoille, Arranin šaddadideille, annettiin korvaukseksi Tbilisin ja Rustavin linnoitukset. Kun Alp Arslan lähti Georgiasta, Bagrat otti Kartlin takaisin haltuunsa heinäkuussa 1069. Al-Fadl ibn Muhammad, eräs šaddadideista, leiriytyi Isaniin (Tbilisin lähiöön Mtkvari-joen vasemmalla rannalla) ja tuhosi maaseutua 33 000 miehen voimin. Bagrat kuitenkin voitti hänet ja pakotti šaddadidijoukot vetäytymään. Matkallaan Kakhetin läpi Fadl joutui paikallisen hallitsijan Aghsartan I:n vangiksi. Vaikka Bagrat joutui luovuttamaan useita linnoituksiaan Iori-joen varrelta, hän maksoi lunnaat Fadlista ja sai hänet luovuttamaan Tbilisin, jossa hän nosti valtaan paikallisen emiirin vasallikseen.[8]
Bagratin hallinnon viimeiset vuodet osuivat yhteen, professori David Marshall Langin sanoin, "itäisen kristikunnan viimeisen fiaskon" kanssa: Manzikertin taistelussa Alp Arslan aiheutti Bysantin armeijalle murskatappion ja otti keisari Romanos IV:n, joka kuoli pian kurjuudessa, vangikseen. Bagrat IV kuoli seuraavana vuonna 24. marraskuuta 1072, ja hänet haudattiin Tšqondidin luostariin. Valtaistuin siirtyi hänen pojalleen Giorgi II:lle.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Lynda Garland & Stephen Rapp: Mary 'of Alania': Woman and Empress Between Two Worlds, s. 94–95. Teoksessa Lynda Garland: Byzantine Women: Varieties of Experience, 800-1200. Ashgate Publishing, Ltd., 2006. ISBN 075465737X.
- ↑ Holmes, Catherine: Basil II and the Governance of Empire (976-1025), s. 482. Oxford University Press, 2005. ISBN 0199279683.
- ↑ Alemany, Agusti: Sources of the Alans: A Critical Compilation, s. 222. Brill Publishers, 2000. ISBN 9004114424.
- ↑ a b c Robert Bedrosian: Liparit IV Orbēlean, s. 586. Teoksessa Joseph Reese Strayer: Dictionary of the Middle Ages. Scribner, 1983. ISBN 0684167603.
- ↑ Suny, Ronald Grigor: The Making of the Georgian Nation: 2nd edition, s. 33. Indiana University Press, 1994. ISBN 0253209153.
- ↑ John Andrew Boyle, William Bayne Fisher: The Cambridge History of Iran, s. 62. Cambridge University Press, 1991. ISBN 052106936X.
- ↑ Lynda Garland with Stephen H. Rapp Jr.: Mart'a-Maria 'of Alania' 2006. An Online Encyclopedia of Roman Emperors.
- ↑ Vladimir Minorsky: Tiflis, s. 754. Teoksessa M. Th. Houtsma, E. van Donzel: E. J. Brill's First Encyclopaedia of Islam, 1913-1936. Brill, 1993. ISBN 9004082654.
- ↑ Lang, David Marshall: The Georgians, s. 111. Praeger Publishers, 1966.
| Edeltäjä: Giorgi I |
Georgian kuningas 1027–1072 |
Seuraaja: Giorgi II |