Bagdadin veijari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bagdadin veijari
Il ladro di Bagdad
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste.
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste.
Ohjaaja Arthur Lubin, Bruno Vailati
Käsikirjoittaja Augusto Frassinetti, Filippo Sanjust, Bruno Vailati
Tuottaja Joseph E. Levine, Bruno Vailati
Säveltäjä Carlo Rustichelli
Kuvaaja Tonino Delli Colli
Leikkaaja Gene Ruggiero
Lavastaja Flavio Mogherini
Erikoisefektit Tom Howard
Pääosat Steve Reeves, Georgia Moll
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia, Ranska
Tuotantoyhtiö Titanus, Lux C.C.F.
Ensi-ilta 23. maaliskuuta 1961 (Italia)
12. tammikuuta 1962 (Suomi)
Kesto 90 min.
Alkuperäiskieli italia
Tuotto 637 622 000 liiraa (Italia)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
DBCult

Bagdadin veijari (ital. Il ladro di Bagdad, ransk. Le voleur de Bagdad, ”Bagdadin varas”) on vuonna 1961 valmistunut italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Tuhannen ja yhden yön satuaiheeseen perustuvan elokuvan ovat ohjanneet Arthur Lubin ja Bruno Vailati. Sen pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taskuvaras Karim rakastuu Bagdadin sulttaanin tyttäreen Aminaan, jota tavoittelee myös ilkeä prinssi Osman. Prinssi antaa tytölle lemmenjuomaa, joka saa tämän sairastumaan vakavasti. Vanha taikuri selittää Karimille, että Aminan voi parantaa vain Seitsemän portin takana kasvava sininen ruusu. Karim lähtee etsimään kukkaa kokien lukuisia seikkailuja. Hänen palatessaan Osman on ottanut Aminan vangikseen, mutta taikurin avulla Karim onnistuu lyömään prinssin joukot. Sininen ruusu tuhoutuu taistelussa, mutta Karim antaa Aminalle valkoisen, joka muuttuu siniseksi rakkauden voimasta. Amina paranee ja kiitollinen sulttaani tekee Karimista Bagdadin uuden hallitsijan.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Steve Reeves  … Karim  
 Georgia Moll  … Amina  
 Edy Vessel  … Kadigia  
 Arturo Dominici  … Osman  
 Antonio Battistella  … Bagdadin sulttaani  
 Fanfulla  … Abdul  
 Giancarlo Zarfati  … Farid  
 Gina Mascetti  … Aisha  
 Gian Paolo Rosmino  … kamariherra  
 Georges Chamarat  … taikuri  
 Anita Todesco  … palvelijatar  
 Walter Grant, Chignone  … hirviö  
 Tony Radecki  … Aminan kosija  
 Franco Cobianchi  … Aminan kosija  
 Frazier Rippy  … Aminan kosija  
 Edoardo Bergamo  … Aminan kosija  
 Gay Pearl  … tanssijatar  
 Ignazio Dolce     
 Mohamed Agrebi  … Karimin ystävä  
 Gloria Milland  … palvelijatar  
 Daniele Vargas  … Gamal[2]  

Tuotanto ja kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva on järjestyksessä kolmas saman itämaisen tarinan filmatisoinneista. Sen edeltäjiä ovat Raoul Walshin vuonna 1924 ohjaama ja Douglas Fairbanksin tähdittämä mykkäelokuvan klassikko Bagdadin varas sekä Alexander Kordan vuonna 1940 tuottama samanniminen värielokuva, jotka yhä tunnetaan fantasiaelokuvan klassikkoina.[3]

Bagdadin veijari on kuvattu Cinemascope-laajakangastekniikalla Eastmancolor-väreissä Titanuksen studiolla Roomassa[4] sekä Saharan erämaan reunalla Tunisian Kairouanissa. Se on Herkules-elokuvillaan maailmanmaineeseen nousseen Steve Reevesin toinen elokuva amerikkalaiselle tuottajalle Joseph E. Levinelle edellisenä vuonna ilmestyneen Merirosvo Morganin jälkeen. Reevesille maksettiin pääosan esittämisestä aikanaan huomattava 200 000 dollarin korvaus, ja hän onnistui Levinin vastustelusta huolimatta saamaan edellisestä elokuvastaan ylimääräisen 50 000 dollarin palkkion sen pääsylipputulojen ylitettyä kahden miljoonan rajan. Bagdadin veijarin amerikkalaiseksi ohjaajaksi palkattiin kokenut Arthur Lubin, joka oli tehnyt Hollywoodin pukudraamoja kuten Ali Baba ja 40 rosvoa (1944) sekä aiemmin työskennellyt myös Italiassa.[5]

Kuvaajana toimi, kuten Reevesin edellisessäkin elokuvassa, maineikas Tonino Delli Colli ja erikoistehosteista vastasi jo edellisen Bagdadin varkaan tekemiseen osallistunut brittiläinen Thomas Howard. Tehosteiden laatimiseen ja kuvauksiin osallistui myös myöhemmin kauhuelokuvien ohjaajana tunnettu Mario Bava, joka oli kuvannut Reevesin Herkules-elokuvat.[6] Pompeijin viimeisten päivien kuvauksissa olkapäänsä vahingoittaneen Reevesin sijaisnäyttelijänä työskenteli Sergio Ciani, josta myöhemmin tuli yksi peplum-elokuvien tähdistä[7].

Vaikka Bagdadin veijari ei ylläkään edeltäjiensä tasolle, se on silti värikäs ja viehättävä fantasiaseikkailu, jota pidetään yhtenä Reevesin parhaista elokuvista[8]. Sen erikoistehosteet ovat lähes vertaansa vailla italialaisen elokuvan historiassa[7]. Niihin kuuluvat muun muassa lonkeromaiset elävät puut, näkymättömäksi tekevä viitta, siivekäs hevonen, munapäiset miekkamiehet ja Karimin kaksoisolentojen armeija[8]. Elokuvan ansioita ovat myös Reevesin karismaattinen näyttelijäsuoritus, Flavio Mogherinin komea ja yksityiskohtainen lavastus, Filippo Sanjustin upeat itämaiset puvut sekä Carlo Rustichellin kaunis ja hienostunut musiikki. Sen suurin puute on käsikirjoitus, joka koostuu uudelleen lämmitetyistä peplum-elokuvien mielikuvitusaineksista.[7]

Versiot ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan leikkaajaksi mainitaan Gene Ruggiero, joka todennäköisesti on kuitenkin leikannut vain eurooppalaista kymmenen minuuttia lyhyemmän amerikkalaisen version. Ensimmäisten mainosjulisteiden lupaamaa ”jättimäistä tappajarapua” ei löydy kummastakaan versiosta, joten ilmeisesti siitä luovuttiin jo tuotantovaiheessa.[9]

Bagdadin veijari keräsi Italiassa reilut 600 miljoonan liiran pääsylipputulot, mikä oli vain hieman enemmän kuin Reevesin edellisellä elokuvalla. Sen ulkomaiset tuotot olivat kuitenkin huomattavasti suuremmat erityisesti lastennäytösten ansiosta. Yhdysvalloissa levitysyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer järjesti suuren mainoskampanjan, johon liittyi myös sarjakuvalehti sekä kioskikirja, jolla ei ole paljoakaan tekemistä elokuvan juonen kanssa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lucas, Tim: Mario Bava: All the Colors of the Dark. Cincinnati: Video Watchdog, 2007. ISBN 0-9633756-1-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. AFI Catalog of Feature Films Viitattu 5.1.2013. (englanniksi)
  2. Anica: Archivio del Cinema Italiano Viitattu 22.2.2014. (italiaksi)
  3. Lucas, s. 353–354.
  4. DBCult Movie Database Viitattu 22.2.2014. (englanniksi)
  5. Lucas, s. 353.
  6. Lucas, s. 355–357.
  7. a b c Lucas, s. 354.
  8. a b Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult, s. 36. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-608-0.
  9. Lucas, s. 357, 359.
  10. Lucas, s. 359.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]