Baburin moskeija
| Baburin moskeija (بابری مسجد) |
|
|---|---|
Baburin moskeija takaa |
|
| Sijainti | |
| Rakennustyyppi | moskeija |
| Valmistumisvuosi | 1527 |
| Purkuvuosi | 1992 (tuhottu) |
| Rakennuttaja | Babur |
| Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla | |
Baburin moskeija (hindiksi बाबरी मस्जिद, urduksi بابری مسجد) oli Ayodhyassa, Intian Uttar Pradeshin osavaltiossa sijainnut moskeija, jonka hindulaiset mielenosoittajat tuhosivat 6. joulukuuta 1992. Seuranneissa maanlaajuisissa, hindujen ja muslimien välisissä levottomuuksissa kuoli yli 2 000 ihmistä.[1] Paikka oli ja on edelleen uskonnollisen kiistan kohde, sillä muslimeille se on 1500-luvulla mogulihallitsija Baburin rakennuttama moskeija ja toisaalta hinduille Raman syntymäpaikka ja hänelle omistetun temppelin muinainen sijaintipaikka.[2]
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Moskeija rakennettiin 1527 tai 1528. Paikasta on kiistelty aina 1800-luvulta asti, mutta 1984 perustettu hindulainen liike Vishwa Hindu Parishad Intian kansanpuolueen BJP:n johdolla otti asiakseen paikan vapauttamisen ja hindulaisen temppelin rakentamisen moskeijan paikalle. 1989 VHP ryhtyi aktiivisemmaksi ja moskeijan viereen laskettiin temppelin perustukset. Seuraavana vuonna 1990 hinduaktivistit vahingoittivat osittain moskeijaa. Intian hallitus yritti tuloksetta välittää uskonnollisten ryhmien välisessä kiistassa.[1]
Hävitys [muokkaa]
6. joulukuuta 1992 Ayodhyaan kokoontui suuri joukko hinduja mielenosoitukselliseen, uskonnolliseen tilaisuuteen. Yksi BJP:n johtohahmoista, myöhempi varapääministeri Lal Krishna Advan oli luvannut hallitukselle, että seremonia rajoittuisi vain symboliseen, uuden temppelin peruskiven muuraukseen. Kuitenkin ehkä jopa 150 000 hindua käsittänyt joukko hyökkäsi poliiseista ja paikalla olleesta mediasta huolimatta Baburin moskeijaan ja hävitti sen.[3] Tapahtumaa seuranneissa maanlaajuisissa levottomuuksissa kuoli yli 2 000 ihmistä, pääasiassa muslimeja.
Myöhemmät kiistat [muokkaa]
Helmi-maaliskuussa 2002 sadat hinduvapaaehtoiset saapuivat hindupuolueiden VHP:n ja Bharatiya Janata Partyn innoittammina paikalle rakentamaan temppeliä. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään ja palaavia hinduvapaaehtoisia kuljettaneen junan 58 kuolonuhria vaatinut tuleensytytys johti mellakoihin Gujaratin osavaltiossa, joissa sai surmansa 1 000–2 000 pääasiassa islaminuskoista.[1]
Huhtikuussa 2002 Intian korkein oikeus ryhtyi toimiin sen selvittämiseksi, kummalla puolella oli suurempi oikeus pyhään paikkaan. Arkeologisia kaivauksia tehtiin ja 2003 moskeijanalisia jäänteitä vanhasta temppelistä löytyi, mutta muslimit kiistivät oikeuden teettämän selvityksen tulokset. Syyskuussa 2003 seitsemää hindujohtajaa vastaan nostettiin syytteet 1992 tapahtuneesta moskeijan hävityksestä. Heinäkuussa 2005 paikalla tehtiin autopommi-isku, jonka tekijöiksi epäiltiin ääri-islamisteja. Seuranneessa taistelussa turvallisuusjoukot surmasivat seitsemän hyökkääjiksi epäiltyä.[1][4]
Kesäkuussa 2009 tuomari Liberhanin lähes 17 vuotta kestänyt selvitys vuoden 1992 moskeijan hävityksestä valmistui. Selvityksen sisältöä ei annettu julkisuuteen ennen kuin Intian parlamentissa marraskuussa 2009, tiedotusvälineiden raportoitua siitä vuodettuja tietoja. [1][5]
Aikajana [muokkaa]
| Vuosi | päiväys | tapahtuma[6] |
|---|---|---|
| 1528 | Baburin moskeija rakennettiin Ayodhyaan. Hinduryhmien mukaan moskeija rakennettiin puretun temppelin päälle. | |
| 1853 | Ensimmäiset yhteydenotot hindujen ja muslimien välillä. | |
| 1859 | Brittiläinen siirtomaahallinto rakennutti aidan moskeijan väliin erottaen hindut ja muslimit. Aita pysyi siinä 90 vuotta. | |
| 1949 | Jouluna moskeijan sisälle pantiin epäjumalia, mikä johti ensimmäiseen siviilikanteluun moskeijasta. Hallitus ilmoitti, että tapaus on sub judice ja julisti alueen kiistanalaiseksi. | |
| 1961 | Tapauksesta tehtiin Intian tuomioistuimiin valitus, jossa kanneltiin moskeijan väkivaltaisesta miehityksestä ja epäjumalien käytöstä. | |
| 1984 | Hinduliike vaati, että alueelle rakennettaisiin temppeli Ram-jumalalle sen jälkeen, kun hinduryhmät onnistuivat jakamaan temppelin, joka oli luultavasti Ram-jumalan synnyinpaikka. | |
| 1986 | Alueellisen tuomioistuimen tuomari määräsi aidat poistettavaksi moskeijan vierestä, mikä salli hindujen ja muslimien käyttää temppeliä pyhäinpaikkana. Babri Mosque Action -komitea perustettiin muslimien keskuudessa, kun hindut saivat luvan rukoilla paikalla. | |
| 1989 | Haave Ram-temppelin rakentamisesta kasvoi. Vishwa Hindu Parishad ajoi temppelin rakentamista moskeijan tilalle. | |
| 1990 | Intian kansanpuolueen johtaja Lal Krishna Advani sai kootuksi vapaaehtoisia kannattajia, jotka rupesivat ajamaan Ram-temppelin rakentamista. Puolueen kannattajat epäonnistuivat sen jälkeen, kun osavaltion poliisi esti joukon kulkua väkivaltaisesti. Useita kuoli ja kuolleiden ruumiit heitettiin Saryu-jokeen. | |
| 1991 | Intian kansanpuolue sai Uttar Pradeshin osavaltiossa vallan ja siitä tuli Intian parlamentin pääoppositiopuolue. Paineet temppelin rakentamisesta kasvoivat. | |
| 1991 | Ryhmä vapaaehtoisia alkoi kerätä rakennusmateriaalia Ayodhyaan. | |
| 1992 | 6. joulukuuta | Ayodhyaan kokoontui suuri joukko hinduja mielenosoitukselliseen, uskonnolliseen tilaisuuteen. Intian kansanpuolueen johtohahmoista Lal Krishna Advani oli luvannut hallitukselle, että seremonia rajoittuisi vain symboliseen, uuden temppelin peruskiven muuraukseen. Kuitenkin ehkä jopa 150 000 hindua käsittänyt joukko hyökkäsi poliiseista ja paikalla olleesta mediasta huolimatta Baburin moskeijaan ja hävitti sen. Tapahtumaa seuranneissa maanlaajuisissa levottomuuksissa kuoli yli 2 000 ihmistä, pääasiassa muslimeja. |
| 1992 | 16. joulukuuta | Kymmenen päivää hävityksen jälkeen Intian kongressijohtoinen keskushallitus, jota johti pääministeri P. V. Narasimha Rao, asetti tuomari M S Liberhanin johtaman komitean, jonka tehtävä oli tutkia moskeijaan liittyviä tapahtumia ja sen hävitystä. |
| 1993 | Liberhanin komitea alkoi selvittää, kuka ja mikä johti moskeijan tuhoon. | |
| 2001 | Tilanne kärjistyi uudelleen, kun Intian kansanpuolue alkoi vaatia hävitetyn moskeijan tilalle uutta temppeliä. | |
| 2002 | 27. helmikuuta | 58 ihmistä kuoli, kun muslimijoukot hyökkäsivät junan kimppuun Godhrassa, Gujaratissa junan kuljettaessa hinduvapaaehtoisia Ayodhyasta. Gujaratissa alkoi väkivaltaisia mellakoita, joissa kuoli yli 3 000 ihmistä. |
| 2003 | Tuomioistuin määräsi, että alueella suoritettaisiin arkeologisia kaivauksia, jotka todistaisivat sen, olisiko alueella ollut joskus Ram-temppeli. Elokuussa arkeologit löysivät todisteita Ram-temppelistä moskeijan alta. Muslimiryhmät pitivät todisteita kiistanalaisina. | |
| 2003 | syyskuu | Tuomioistuin määräsi, että seitsemän Intian kansanpuolueen johtajaa tulisi asettaa syytteeseen moskeijan tuhosta. |
| 2004 | marraskuu | Uttar Pradeshin oikeus vapautti Intian kansanpuolueen johtajan Lal Krishna Advanin kaikista syytteistä koskien hänen osallisuuttaan moskeijan tuhoon. |
| 2007 | Intian korkein oikeus ei suostunut ottamaan vastaan kansalaisadressia, jossa vaadittiin tarkastamaan uudelleen moskeija-alueen löydöt. | |
| 2009 | Liberhanin komitea, joka asetettiin vuonna 1992, päätti työnsä 17 vuoden jälkeen. Komitean loppupäätelmä on salainen. | |
| 2010 | 30. syyskuuta | Allahabadin hovioikeus ilmoitti päätöksensä koskien Baburin moskeijaa. Moskeijan maa-alue jaettiin kolmeen osaan. Kolmannes määrättiin Hindu Maha Sabha -puolueelle, kolmannes sunnalaiselle Wakf-ryhmälle ja kolmannes hindulaisille Nirmohi Akhara-ryhmälle.[7] |
| 2010 | joulukuu | Akhil Bharatiya Hindu Mahasabha ja Sunni Wakf-ryhmä veivät Allahabadin korkeimman oikeuden päätöksen Intian korkeimpaan oikeuteen.[8][9] |
| 2011 | toukokuu | Intian korkein oikeus piti asian ennallaan Allahabadin hovioikeuden päätöstä. Kaksi korkeimman oikeuden tuomaria piti valitusta outona sinänsä, kun osapuolet eivät kuitenkaan halunneet jakaa maa-aluetta. Asiasta tuli status quo. |
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e Timeline: Ayodhya mosque crisis 23.11.2009. BBC News. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
- ↑ STT–AFP–Reuters: Intian hindut ja muslimit kiistelevät pyhän paikan jaosta 30.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.9.2010.
- ↑ Eyewitness: Ayodhya mosque destruction (Entisen BBC:n Intian kirjeenvaihtajan Mark Tullyn muistelma 1992 tapahtumista) 5.7.2005. BBC News. Viitattu 16.9.2010.
- ↑ ASI findings may not resolve title dispute 26.8.2003. The Tribune. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
- ↑ BJP-SP scuffle as Liberhan report tabled in Parliament 24.11.2009. Times of India. Viitattu 16.9.2010. (englanniksi)
- ↑ 'Timeline: Ayodhya crisis', BBC News, 17. lokakuuta 2003.
- ↑ Venkatesan, J.. "Ayodhya verdict tomorrow", 28.9.2010.
- ↑ Hindu Mahasabha moves SC against part of Ayodhya verdict
- ↑ Sunni Waqf Board moves Supreme Court against high court’s Ayodhya order
Katso myös [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Report of the Liberhan Ayodhya Commission of Inquiry - Full Text (Liberhanin komission raportti (PDF-tiedostoina)) The Hindu. Viitattu 16.9.2010.
Sivulta puuttuu