BUK M1
Sivulta puuttuu | BUK M1 Puolustusvoimat:"ItO 96" |
||
|---|---|---|
 |
||
| Kuvaus | ||
| Tyyppi | alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä | |
| Ohjus | ||
| Massa | 690 kg | |
| Latauksen massa | 70 kg | |
| Räjähdysaineen massa | 35 kg | |
| Ammuksen lähtönopeus | 1 250 m/s (3,5 Mach) | |
| Vaakaulottuvuus | 35 km | |
| Pystyulottuvuus | 22 km | |
| Ohjuslavetti | ||
| Miehistö | ||
| Tutkat | etsintä-, seuranta- ja valaisututka | |
| Massa | 35 t neljine ohjuksineen | |
| Lataus- ja laukaisulavetti | ||
| Kuljetuskyky | kahdeksan ohjusta | |
| Johtokeskus | ||
| Maalit | 75, joista 15 automaattiseurannassa | |
| Valvonta- ja maalinosoitustutka | ||
| Mittaus | etäisyys 160 km, korkeus 25 km | |
| Valmistaja | Mašzavod im. Kalinina | |
| Valmistusmaa | Venäjä | |
| Valmistusmäärä | ||
| Mitat | ||
| Ohjuksen pituus | 5,50 m | |
| Leveys | 2,88 m | |
| Lavetin korkeus | n. 2 m | |
| Kehitys | ||
| Edeltäjä Suomessa | Isajev S-125 Petšora | |
Novator 9K37 M1 "Buk" (Бук - suom. pyökki, NATO-raportointinimi SA-11 Gadfly) on venäläisvalmisteinen keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, jonka kantama on noin 35 km. BUK on NIIP/Vympel 3M9 Kub (SA-6 "Gainful") -järjestelmän seuraaja. Vientiversio tunnetaan nimellä "Gang". Merivoimien versio BUKista tunnetaan nimellä 3K90 M-22 "Uragan"' (Ураган – hurrikaani) (SA-N-7). Tämän vientiversio on "Štil" (Штил – tyyni). BUKin uudempi versio (Buk-M1-2) tunnetaan nimellä SA-17 "Grizzly"/SA-N-12.
BUK (ItO 96) yksikköön kuuluu ohjus-, maalinosoitus-, johtokeskus- sekä latausvaunu. Ohjusvaunut pystyvät myös itsenäiseen toimintaan oman tutkansa ansiosta. Myös latausvaunusta ampuminen on mahdollista.
Ohjusjärjestelmän tietokone muodostaa uhka-analyysin jonka perusteella järjestelmä valitsee maalin. Järjestelmä pystyy seuraamaan 75:tä maalia, mistä automaattisesti 15:tä sekä tulittamaan useita maaleja yhtäaikaisesti. Järjestelmä tuli Suomeen vuosina 1996 ja 1997 osana Venäjän Neuvostoliiton bilateraalikauppasaamisten lyhennystä. ItO 96 -järjestelmän käyttöön koulutettiin asevelvollisia kesään 2005 saakka vuonna 2007 lakkautetussa Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä.
Sisällysluettelo |
Rakenne [muokkaa]
Johtokeskus 9S470 M1 [muokkaa]
Johtokeskuksen avulla johdetaan ilmatorjuntaohjuspatterin taistelua ja hallitaan tulenkäytön jakoa. Johtokeskus saa syötteinä ilmatilannekuvaa järjestelmän omalta maalinosoitustutkaltaan sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmältä tulenosoituspäätteelle. Johtokeskus kykenee johtamaan enintään kuutta ohjusjaosta. Ohjusjärjestelmä voidaan hajauttaa viiden kilometrin etäisyydelle johtokeskuksesta.
Maalinosoitustutka 9S18 M1 [muokkaa]
Maalinosoitustutka on kolmiulotteinen (3D)-tutka, joka havaitsee kohteen etäisyyden, korkeuden ja suunnan (sivukulma). Etäisyysulottuvuus on korkeintaan 160 kilometriä ja korkeusulottuvuus 40 kilometriä, mikä on parempi kuin joillain länsimaisilla vastineilla.
Ohjuslavetti 9A310 M1 [muokkaa]
Ohjuslavetit toimivat johtokeskuksen ohjauksella yleensä ja ne voivat ottaa johtokeskuksen osoittamina seurantaan kohteen 100 kilometrin etäisyydeltä. Ohjuslavetit voivat kuitenkin toimia myös ilman johtokeskusta. Ohjusvaunuilta kyetään ampumaan torjuntaohjuksia 35 kilometrin etäisyydeltä. Korkein ampumaetäisyys ulottuu 22 kilometrin korkeuteen. Tultuaan torjuntaetäisyydellä voidaan neljästä lavetilla olevasta ohjuksesta laukaista yksi kohti kohdetta.
Latauslavetti 9A39 M1 [muokkaa]
Ohjuslavetin yhteydessä olevalta latauslavetilta voidaan laukaista neljä laukaisukiskoilla olevaa ohjusta. Tämän lisäksi latauslavetti pystyy kuljettamaan neljä ylimääräistä ohjusta. Latauslavetissa on hydraulinen nosturi, jolla ohjukset voidaan ladata latausvaunuun sekä ohjusvaunuun.
Ohjus 9M38 M1 [muokkaa]
Ohjuksen lyhyin ampumaetäisyys on kolme kilometriä ja pisin 35 kilometriä. Ohjuksen toimintakorkeus vaihtelee 30 metrin ja 22 000 metrin välillä. Ohjus on yksivaiheinen ja saa työntövoimansa ruutirakettimoottorista. Ohjuksen pituus on 5,6 metriä ja halkaisija 400 mm. Lentoonlähtömassa on 650 kg, mistä 70 kg on taistelukärki, joka koostuu räjähdysaineesta ja valmiita sirpaleista.
Kun ohjus on laukaistu, se ei vielä hakeudu maaliin, vaan lentää inertiaohjauksella lavetilta määriteltyä suuntaa ennakkoon laskettua pistettä kohti maalin lentoreitillä sen lentosuunnan, -nopeuden ja -korkeuden perusteella. Lennon puolessa välissä ohjus alkaa hakeutua maalista heijastuvaa maalinosoitustutkan säteilyä kohti.
30 metrin päässä kohteesta ohjuksen herätesytytin aktivoituu. Ohjuksen taistelukärjen räjähtämisellä on paine - ja sirpalevaikutuksen lisäksi palovaikutus. Ellei herätesytytin räjäytä taistelukärkeä, on varajärjestelmänä iskusytytin, joka räjäyttää taistelukärjen ohjuksen kärjen osuttua kohteeseen.
Ohjuksen taistelukärjen räjähdyksen tappavan alueen halkaisija on 40 metriä.
Käyttö sotatoimissa [muokkaa]
Georgialaisten Ukrainasta ostama BUK M1 pudotti ilmeisesti kaikki Venäjän Venäjän–Georgian sodassa 2008 menettämät lentokoneet, niiden joukossa strateginen tiedustelukone Tu-22MR.
Käyttö Suomessa [muokkaa]
Järjestelmä korvasi Suomessa alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä ItO 79:n eli Isajev S-125 Petšoran, NATO-raportointinimi SA-3 "Goa", GRAU S-125 Petšora/Neva.
Järjestelmälle annettiin varusmieskoulutusta kesään 2005 saakka. Järjestelmän käytön uskotaan kestävän Suomessa vuoteen 2015,[1] minkä jälkeen sen korvaa norjalais-yhdysvaltalainen ohjusmalli NASAMS. Päätös hankittavasta ohjusmallista tehtiin huhtikuussa 2009. Kilpailussa oli loppuvaiheessa mukana ranskalainen MBDA Aster -ohjuksiin perustuva SAMP/T -järjestelmä. NASAMS oli vahvoilla siksi, että Norjassa suunnitellaan miehistönkuljetusajoneuvojen hankintaa, ja Suomella olisi tarjota Patrian ajoneuvoja vastakaupoissa. [2]
Ohjusta käytetään lentokoneita, helikoptereita sekä risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia vastaan.
