BUK M1

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
BUK M1

Puolustusvoimat:"ItO 96"
NATO: SA-11 "Gadfly"

Buk-M1-2 9A310M1-2.jpg
Kuvaus
Tyyppi alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Ohjus
Massa 690 kg
Latauksen massa 70 kg
Räjähdysaineen massa 35 kg
Ammuksen lähtönopeus 1 250 m/s (3,5 Mach)
Vaakaulottuvuus 35 km
Pystyulottuvuus 22 km
Ohjuslavetti
Miehistö
Tutkat etsintä-, seuranta- ja valaisututka
Massa 35 t (neljä ohjuksta)
Lataus- ja laukaisulavetti
Kuljetuskyky kahdeksan ohjusta
Johtokeskus
Maalit 75, joista 15 automaattiseurannassa
Valvonta- ja maalinosoitustutka
Mittaus etäisyys 160 km, korkeus 25 km
Valmistaja Mašzavod im. Kalinina
Valmistusmaa Venäjä
Valmistusmäärä
Mitat
Ohjuksen pituus 5,50 m
Leveys 2,88 m
Lavetin korkeus n. 2 m
Kehitys
Edeltäjä Suomessa Isajev S-125 Petšora

Novator 9K37 M1 "Buk" (Бук - suom. pyökki, NATO-raportointinimi SA-11 Gadfly) on venäläisvalmisteinen keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, jonka kantama on noin 35 km. BUK on NIIP/Vympel 3M9 Kub (SA-6 "Gainful") -järjestelmän seuraaja. Vientiversio tunnetaan nimellä "Gang". Merivoimien versio BUKista tunnetaan nimellä 3K90 M-22 "Uragan"' (Ураган – hurrikaani) (SA-N-7). Tämän vientiversio on "Štil" (Штил – tyyni). BUKin uudempi versio (Buk-M1-2) tunnetaan nimellä SA-17 "Grizzly"/SA-N-12.

BUK (ItO 96) yksikköön kuuluu ohjus-, maalinosoitus-, johtokeskus- sekä latausvaunu. Ohjusvaunut pystyvät myös itsenäiseen toimintaan oman tutkansa ansiosta. Myös latausvaunusta ampuminen on mahdollista.

Ohjusjärjestelmän tietokone muodostaa uhka-analyysin jonka perusteella järjestelmä valitsee maalin. Järjestelmä pystyy seuraamaan 75:tä maalia, mistä automaattisesti 15:tä sekä tulittamaan useita maaleja yhtäaikaisesti. Järjestelmä tuli Suomeen vuosina 1996 ja 1997 osana Venäjän Neuvostoliiton bilateraalikauppasaamisten lyhennystä. ItO 96 -järjestelmän käyttöön koulutettiin asevelvollisia kesään 2005 saakka vuonna 2007 lakkautetussa Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtokeskus 9S470 M1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtokeskuksen avulla johdetaan ilmatorjuntaohjuspatterin taistelua ja hallitaan tulenkäytön jakoa. Johtokeskus saa syötteinä ilmatilannekuvaa järjestelmän omalta maalinosoitustutkaltaan sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmältä tulenosoituspäätteelle. Johtokeskus kykenee johtamaan enintään kuutta ohjusjaosta. Ohjusjärjestelmä voidaan hajauttaa viiden kilometrin etäisyydelle johtokeskuksesta.

Maalinosoitustutka 9S18 M1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalinosoitustutka on kolmiulotteinen (3D)-tutka, joka havaitsee kohteen etäisyyden, korkeuden ja suunnan (sivukulma). Etäisyysulottuvuus on korkeintaan 160 kilometriä ja korkeusulottuvuus 40 kilometriä, mikä on parempi kuin joillain länsimaisilla vastineilla.

Ohjuslavetti 9A310 M1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuslavetit toimivat johtokeskuksen ohjauksella yleensä ja ne voivat ottaa johtokeskuksen osoittamina seurantaan kohteen 100 kilometrin etäisyydeltä. Ohjuslavetit voivat kuitenkin toimia myös ilman johtokeskusta. Ohjusvaunuilta kyetään ampumaan torjuntaohjuksia 35 kilometrin etäisyydeltä. Korkein ampumaetäisyys ulottuu 22 kilometrin korkeuteen. Tultuaan torjuntaetäisyydellä voidaan neljästä lavetilla olevasta ohjuksesta laukaista yksi kohti kohdetta.

Latauslavetti 9A39 M1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuslavetin yhteydessä olevalta latauslavetilta voidaan laukaista neljä laukaisukiskoilla olevaa ohjusta. Tämän lisäksi latauslavetti pystyy kuljettamaan neljä ylimääräistä ohjusta. Latauslavetissa on hydraulinen nosturi, jolla ohjukset voidaan ladata latausvaunuun sekä ohjusvaunuun.

Ohjus 9M38 M1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjuksen lyhyin ampumaetäisyys on kolme kilometriä ja pisin 35 kilometriä. Ohjuksen toimintakorkeus vaihtelee 30 metrin ja 22 000 metrin välillä. Ohjus on yksivaiheinen ja saa työntövoimansa ruutirakettimoottorista. Ohjuksen pituus on 5,6 metriä ja halkaisija 400 mm. Lentoonlähtömassa on 650 kg, mistä 70 kg on taistelukärki, joka koostuu räjähdysaineesta ja valmiista sirpaleista.

Kun ohjus on laukaistu, se ei vielä hakeudu maaliin, vaan lentää inertiaohjauksella lavetilta määriteltyä suuntaa ennakkoon laskettua pistettä kohti maalin lentoreitillä sen lentosuunnan, -nopeuden ja -korkeuden perusteella. Lennon puolessa välissä ohjus alkaa hakeutua maalista heijastuvaa maalinosoitustutkan säteilyä kohti.

30 metrin päässä kohteesta ohjuksen herätesytytin aktivoituu. Ohjuksen taistelukärjen räjähtämisellä on paine - ja sirpalevaikutuksen lisäksi palovaikutus. Ellei herätesytytin räjäytä taistelukärkeä, on varajärjestelmänä iskusytytin, joka räjäyttää taistelukärjen ohjuksen kärjen osuttua kohteeseen.

Ohjuksen taistelukärjen räjähdyksen tappavan alueen halkaisija on 40 metriä.

Käyttö sotatoimissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Georgialaisten Ukrainasta ostama BUK M1 pudotti ilmeisesti kaikki Venäjän Venäjän–Georgian sodassa 2008 menettämät lentokoneet, niiden joukossa strateginen tiedustelukone Tu-22MR.

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ItO 96 - suomalainen 9M37 M1 Buk valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa Lahdessa 2005

Järjestelmä korvasi Suomessa alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä ItO 79:n eli Isajev S-125 Petšoran, NATO-raportointinimi SA-3 "Goa", GRAU S-125 Petšora/Neva.

Järjestelmälle annettiin varusmieskoulutusta kesään 2005 saakka. Järjestelmän käytön uskotaan kestävän Suomessa vuoteen 2015,[1] minkä jälkeen sen korvaa norjalais-yhdysvaltalainen ohjusmalli NASAMS. Päätös hankittavasta ohjusmallista tehtiin huhtikuussa 2009. Kilpailussa oli loppuvaiheessa mukana ranskalainen MBDA Aster -ohjuksiin perustuva SAMP/T -järjestelmä. NASAMS oli vahvoilla siksi, että Norjassa suunnitellaan miehistönkuljetusajoneuvojen hankintaa, ja Suomella olisi tarjota Patrian ajoneuvoja vastakaupoissa. [2]

Ohjusta käytetään lentokoneita, helikoptereita sekä risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia vastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]