BRIO

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
BRIO-puujunarata on ollut lasten suosikkilelu sukupolvesta toiseen

BRIO on ruotsalainen leikkikalujen ja lastentarvikkeiden valmistaja, joka tunnetaan erityisesti perinteisistä puuleluistaan. Yritys on nykyisin maailman suurin puulelujen tuottaja.

Yrityksen perusti korinpunoja Ivar Bengtsson vuonna 1884. Myöhemmin yritys siirtyi perustajansa poikien haltuun saaden nimekseen "Bröderna Ivarsson, Osby". Yritys laajensi tuotevalikoimaansa koreista leikkikaluihin ja muihin puusepäntöihin sekä lastentarvikkeisiin, erityisesti lastenvaunujen valmistukseen. Oman tuotantonsa lisäksi BRIO toimii myös muiden leluvalmistajien maahantuojana ja jälleenmyyjänä BRIO Partner lelukauppaketjunsa kautta. Kauppaketjulla on Ruotsin lisäksi myymälöitä myös Norjassa ja Puolassa. BRIO-konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi myös esimerkiksi lautapelien valmistaja Alga ja muovileluistaan tunnettu ahvenanmaalainen Plasto Bambola. Yrityksen pääkonttori sijaitsee edelleen Osbyssä Skånessa ja valtaosa tuotteista valmistetaan Osbyssä ja Killebergissä.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä yritystä käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut