Béla Kun

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Béla Kun

Béla Kun (alk. Bela Kohn, 20. helmikuuta 1886 Szilágycseh (nyk. Cehu Silvaniei) – 29. elokuuta tai 30. marraskuuta 1939 Moskova) oli Unkarin kommunistisen puolueen johtaja lyhyen aikaa vuonna 1919. Hän muodosti hallituksen yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa, ja 21. maaliskuuta julistettiin Unkarin neuvostotasavalta, jonka johtajaksi Béla Kun tuli. Tällöin perustettiin köyhälistön diktatuuri, joka seurasi venäläistä vallankumousta. Béla Kunin virheenä tässä tilanteessa pidettiin halua kansallistaa kaikki maaomaisuus, hänen kannatuksensa väheni suuresti tämän vuoksi.

Elokuussa 1919 neuvostotasavalta luhistui ja Béla Kun pakeni Neuvostoliittoon. Vuodesta 1921 lähtien hän toimi Kominternin johdossa ja vuodesta 1928 sen toimeenpanevan komitean jäsenenä. Vuonna 1937 Béla Kun erotettiin kaikista tehtävistään kommunistisessa liikkeessä, vangittiin ja asetettiin syytteeseen osallistumisesta salaliittoon Stalinin murhaamiseksi. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Stalinin määräyksestä. Béla Kunin nimi oli esillä myös Nikolai Buharinia vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä vuonna 1938.

Béla Kunin kunnia palautettiin ja maine puhdistettiin Nikita Hruštšovin kaudella vuonna 1956.

[muokkaa] Lähteet

  • Otavan Iso tietosanakirja, osa 4. Helsinki: Otava, 1962.
  • Arvo Tuominen: Kremlin kellot, s. 237−238. Helsinki: Tammi, 1956.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Béla Kun.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä