Ayreon
| Tiedot | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Toiminnassa: | 1995– | |||||
| Tyylilaji: | progressiivinen metalli | |||||
| Kotipaikka: | ||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||
| Jäsenet | ||||||
|
||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||
|
||||||
Ayreon on hollantilaisen muusikon Arjen Anthony Lucassenin musiikkiprojekti. Ayreonin musiikki yhdistelee eri tyylejä, lähinnä progressiivista metallia ja folkrockia. Tyylilajit vaihtelevat yleensä jopa saman kappaleen aikana. Ayreonille tyypillistä on myös epätavallisten soittimien käyttö.
Historia [muokkaa]
Ayreonin ensimmäinen albumi The Final Experiment julkaistiin vuonna 1995. Albumi kertoo 500-luvulla Britanniassa eläneestä miehestä, joka alkaa saada viestejä tiedemiehiltä. Viestit tulevat vuodesta 2084, kun ihmiskunta on melkein tuhonnut itsensä suuressa sodassa. Albumilla esiintyy 13 laulajaa ja seitsemän soittajaa, suurin osa hollantilaisia. Arjen Anthony Lucassen laulaa ja soittaa tällä albumilla, kuten kaikilla muillakin. Arjen on lisäksi kirjoittanut kaikki albumit. The Final Experimentiä pidetään yhtenä ensimmäisistä metal-oopperoista sekä rock-ooppera-genren henkiin herättäjänä.
Actual Fantasy vuodelta 1996 on ainoa Ayreonin albumi, jossa ei ole jatkuvaa tarinaa. Kaikki kappaleet ovat fantasiatarinoita, joten sitä voidaan pitää konseptialbumina. Tällä albumilla on kolme laulajaa ja kolme soittajaa Arjen Anthony Lucassenin lisäksi.
Vuonna 1998 Ayreon julkaisi albumin Into the Electric Castle, jota monet pitävät Ayreonin parhaana albumina. Tupla-CD on tarina kahdeksasta ihmisestä eri aikakausilta. Jokaisella laulajalla on oma hahmonsa. Lisäksi albumilla on 11 soittajaa.
Kaksoisalbumi The Universal Migrator vuodelta 2000 on tarina viimeisestä eloonjääneestä ihmisestä, joka asuu siirtokunnassa Marsissa. Ensimmäisessä levyssä, The Dream Sequencer, hän aloittaa matkan ajassa taaksepäin läpi ihmiskunnan historian. Tämä ensimmäinen albumi sisältää rauhallista ja tunnelmalista progressivista rockia. Toisessa levyssä, Flight of the Migrator, hän matkaa ajassa ja paikassa universumin syntyhetkestä Aurinkokuntaan. Toinen albumi on raskaampaa progressiivista metallia ja siinä esiintyy useita kuuluisia muusikoita, kuten Timo Kotipelto (Stratovarius) ja Bruce Dickinson (Iron Maiden).
Vuonna 2004 Ayreon julkaisi tuplalevyn The Human Equation. Myös siinä jokaisella laulajalla on oma roolinsa. Tällä kertaa Ayreon hylkäsi sci-fin ja fantasian. Albumi kertoo miehestä, joka joutuu mystisesti auto-onnettomuuteen täysin tyhjällä tiellä ja makaa koomassa sairaalassa. Tarina kietoutuu 20 päivän ympärille, joista jokainen päivä on oma kappaleensa. Kyseessä siis yhtenäistä tarinajatkumoa kertova konseptialbumi. Levy on niin ikään kerännyt suurta tunnustusta kriitikoilta.
Viimeisin Ayreonin albumi 01011001 julkaistiin vuonna 2008.
Diskografia [muokkaa]
Studioalbumit
- The Final Experiment (1995, Transmission Records, InsideOut Music, SPV)
- Actual Fantasy (1996, Transmission; remasteroitu versio 2004)
- Into the Electric Castle (1998, Transmission, SPV, InsideOut)
- Universal Migrator Part I: The Dream Sequencer (2000, Transmission)
- Universal Migrator Part II: Flight of the Migrator (2000, Transmission)
- The Human Equation (2004, InsideOut Music)
- 01011001 (2008, InsideOut Music)
- The Theory of Everything (2013)
EP:t
- Elected (2008, InsideOut Music, SPV)
Kokoelma-albumit
- Ayreonauts Only (2000, Transmission)
- Timeline (2008, InsideOut Music)
Singlet
- Sail Away to Avalon (1995)
- The Stranger from Within (1996)
- Temple of the Cat (2000/2001)
- Day Eleven: Love (2004)
- Loser (2004)
- Come Back to Me (2005)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Virallinen Ayreonin kotisivu (englanniksi)
Sivulta puuttuu