Avovankila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maataloustyö on tyypillistä avovankiloille. Vankeja työssä lypsykoneiden luona

Avovankila on vapausrangaistuksen täytäntöönpanopaikka. Se eroaa tavallisesta vankilasta siten, että vankien asuinolosuhteet ovat vapaammat. Rangaistusaika kuluu avovankilassa samalla tavoin kuin tavallisessakin, nk. suljetussa vankilassa.

Nykyisin kaikissa vankiloissa vangit saavat käyttää omia vaatteita; avovankiloissa ja työsiirtoloissa ei ole edes tarjolla laitosvaatetusta. Avovankiloissa maksetaan avolaitospalkkaa, joka on veronalaista tuloa. Siitä peritään valtiolle ylläpitokorvaus sekä mahdolliset, oikeuden vangille määräämät korvaukset ja ulosotot.

Jokainen vanki ei avovankilassa ole välittömässä valvonnassa; määrättäessä tuomittua avovankilaan arvioidaan ensin hänen kykyään sopeutua avovankilaolosuhteisiin. Vankeuslaki määrää, että päätöksen vangin sijoittamisesta tekee aluevankilan yhteydessä oleva arviointikeskus. Tämän oletetaan johtavan paremmin vankien yhdenvertaiseen kohteluun ja heidän todellisten tarpeidensa huomioon ottamiseen kuin vanhan järjestelmän.

Avovankilaan saapuva vanki sitoutuu päihteettömyyteen. Hänen on allekirjoitettava lomake, jossa hän sitoutuu olemaan käyttämättä ja tuomatta laitokseen päihteitä tai huumeita. Päihteettömyyttä valvotaan satunnaisin väliajoin otettavin virtsatestein.

Avovankila on itsenäinen laitos, joka ei ole minkään toisen vankilan alainen. Avovankilaosasto on hallinnollisesti jonkun toisen vankilan alainen. Työsiirtola on vielä avovankilaakin väljemmin vartioitu vapausrangaistuksen täytäntöönpanopaikka.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]