Avicennalaisuus
Avicennalaisuus (pers. فلسفه سینایی) oli varhaisen islamilaisen filosofian koulukunta, joka sai alkunsa islamilaisen kultakauden aikana. Koulukunnan perusti 1000-luvulla elänyt persialainen filosofi Avicenna (Ibn Sina), joka pyrki uudistamaan islamilaista filosofiaa.
Yleiskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avicennan metafysiikka rakentui suurelta osin aristotelismista ja uusplatonismista omaksuttujen ainesten päälle, mutta lopputulosta voi kuitenkin pitää muuna kuin vain osiensa summana.[1] Esimerkiksi, vaikka Avicenna hyväksyikin uusplatonilaisen emanationistisen kosmologian ja Aristoteleen myöhempien kommentaattorien tekemän synteesin hänen filosofiastaan ja uusplatonilaisista aineksista, hän kuitenkin hylkäsi uusplatonilaisen tietoteorian ja teorian sielun pre-eksistenssistä eli ennalta olemisesta. Hänen metafysiikkansa sai vaikutteita myös islamilaisesta laintulkinnasta ja Kalam-teologiasta.[2]
Avicenna kehitti kontingenssin ja välttämättömyyden metafysiikkaa. Islamilaiset teologit olivat pyrkineet ensin mainitun kautta rationalisoimaan luomisajatusta; viimeksi mainittu taas liittyi aristoteeliseen filosofiaan ja luonnontieteeseen, jossa päämääränä oli ymmärtää miksi ja kuinka asiat ovat niin kuin ne ovat. Avicenna katsoi, että maailma on itsessään kontingentti mutta välttämätön syiden suhteen, mikä johtaa ajatukseen ensimmäisestä syystä tai ensimmäisestä liikkumattomasta liikuttajasta. Eräitä uusia keksintöjä olivat olemuksen ja olemassaolon (eksistenssin) erottaminen toisistaan, kosmologisen ja ontologisen todistuksen muotoilut, sekä ruumiittoman sielun individualiteettia koskevat ajatukset ja ns. ”leijuvan ihmisen” ajatuskoe, jotka lähenivät René Descartesin cogito-argumenttia.[3]
Avicennalaisuudesta tuli 1100-luvulla islamilaisen filosofian johtava koulukunta, koska se pystyi menestyksekkäästi saattamaan yhteen aristotelisen ja uusplatonilaisen ajattelun sekä islamilaisen teologian, ja sen merkitys säilyi pitkään.[4] Vaikka avicennalainen ajattelu sai kritiikkiä sellaisilta teologeilta kuten al-Ghazali, filosofeilta kuten Averroes ja sufilaisilta kuten Rumi ja Attar, Avicennan teokset levisivät nopeasti ja toimivat pitkään islamilaisen maailman filosofisen koulutuksen perusteoksina.
Myöhemmät islamilaiset filosofit, teologit ja mystikot, jotka pyrkivät saattamaan joko filosofian ja teologian (kuten Nasir al-Din Tusi), filosofian ja mystiikan (kuten Suhrawardi, illuminationistisen filosofian perustaja) tai filosofian, teologian ja mystiikan (kuten Mulla Sadra) harmoniaan, hyödynsivät avicennalaisia menetelmiä ja argumentteja.[1] Nasir al-Din Tusi uudisti avicennalaisuutta 1200-luvulla, vaikkakin tämä avicennalaisuuden tulkinta perustuikin Suhrawardin ja Ibn Arabi ajatteluun, ja erosi Euroopassa tunnetusta rationalistisesta avicennalaisuudesta. Mulla Sadra loi 1500-luvulla uuden filosofisen järjestelmän nimeltä transsendentti teosofia. Se yhdisteli sufilaista metafysiikkaa ja Avicennan rationaalista aristoteelista ajattelua.[5][6]
Avicennalaisuus keskiajan Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avicennalaisuus levisi myös keskiajan eurooppalaiseen skolastiikkaan. Latinankielisessä filosofisessa kirjallisuudessa Avicennan teoksia kommentoitiin laajalti. Mielenkiintoa herättivät erityisesti sielun luonnetta koskevat ajatukset sekä olemus–olemassaolo-erottelu. Monista näkemyksistä väiteltiin paljon, ja osa joutui sensuurin kohteeksi.
Avicennan psykologian ja tietoteorian voidaan nähdä vaikuttaneen Willelmus Auvergnelaisen ja Albert Suuren ajatteluun. Vielä suurempi oli hänen metafysiikkansa vaikutus Tuomas Akvinolaiseen.[2] Myöhemmin eurooppalaiseen ajatteluun vaikutti puolestaan averroismi.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Avicenna Encyclopedia Iranica. Arkistoitu 20.4.2009. Viitattu 30.12.2007.
- ↑ a b Rizvi, Sajjad H.: Avicenna/Ibn Sina (CA. 980-1037) Internet Encyclopedia of Philosophy. 2006. Viitattu 14.10.2008.
- ↑ Goodman (1992), pp.ix and x
- ↑ Nahyan A. G. Fancy (2006), p. 80-81, Pulmonary Transit and Bodily Resurrection: The Interaction of Medicine, Philosophy and Religion in the Works of Ibn al-Nafīs (d. 1288)" (Arkistoitu – Internet Archive), Electronic Theses and Dissertations, University of Notre Dame.
- ↑ Nasr (1996), p.35
- ↑ Nasr, (2006), pp. 87 and 88
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Corbin, Henry: History of Islamic Philosophy, s. 167-175. Translated by Liadain Sherrard, Philip Sherrard. London: Kegan Paul International in association with Islamic Publications for The Institute of Ismaili Studies, 1993. ISBN 0710304161.
- Davidson, Herbert Alan: Alfarabi, Avicenna, and Averroes, on Intellect. Oxford University Press, 1992 Tunniste=ISBN 0195074238.
- Goodman, Lenn Evan: Avicenna. Routledge, 1992. ISBN 041501929X.
- Nasr, Seyyed Hossein: History of Islamic Philosophy Julkaisija=Routledge. {{{Julkaisija}}}, 1996. ISBN 0415131596.
- Nasr, Seyyed Hossein: Islamic Philosophy from Its Origin to the Present: Philosophy in the Land of prophecy. SUNY Press, 2006. ISBN 0791467996.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Corazzon, Raul: Avicenna (Ibn-Sina) on the Subject and the Object of Metaphysics Theory and History of Ontology (englanniksi)
- Hozien, Muhammad (toim.): Ibn Sina Islamic Philosophy Online (englanniksi)
