Aviaario

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aviaario St. Louisin eläintarhassa

Aviaario on linnuille rakennettu suurikokoinen häkki tai huone, jossa linnut voivat lennellä vapaasti.

Aviaarioita voi olla monen kokoisia. Isot linnut, kuten päiväpetolinnut, vaativat aviaarion, jonka pohjapinta-ala on satoja tai tuhansia neliömetrejä ja korkeus kymmenenkin metriä. Pienille varpuslinnuille aviaarioksi riittää muutaman kymmenen neliömetrin lattia-ala ja 3–4 metrin korkeus. Aviaarion seinät voivat olla pienisilmäistä metalliverkkoa, lasia tai kirkasta muovilevyä. Sisustuksena pitää olla eläviä tai kuolleita puita tai istumaoksia, mielellään myös vihreitä kasveja, lahoavia kantoja tai pökkelöitä sekä ruoka- ja juoma-astioita. Aviaario voi olla joko kokonaan ulkona tai sisällä tai osittain molemmissa tiloissa.

Aviaarioita on lähinnä eläintarhoissa. Ensimmäinen suuri aviaario rakennettiin 1880 Rotterdamin eläintarhaan (Diergaarde Blijdorp). Joihinkin suuriin aviaarioihin on rakennettu polkuja, joilla ihmiset voivat kävellä ja tarkkailla lintuja. Ranskalaisella lintutieteilijällä Jean Théodore Delacour‎illa oli aikoinaan maailman hienoin yksityinen aviaario Normandiassa. Aviaariossa linnut ovat vankeina kuten häkeissäkin, mutta niiden elämä on vapaampaa ja virikkeellisempää.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aviaario.
Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.