Aveyronin Victor

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aveyronin Victor on yksi kuuluisimmista villilapsista. Hänet löydettiin vuonna 1797 harhailemasta Ranskasta lähellä Toulousea Aveyronin metsästä, ja löytöpaikan mukaan Victor tunnetaan myös nimellä Aveyronin villi poika. Hän oli löytöhetkellä noin 11-vuotias, ja hänen arvioitiin eläneen koko lapsuutensa yksin hylättynä metsässä.

Nuori lääketieteen opiskelija Jean-Marc Itard kiinnostui Victorin kohtalosta ja alkoi intensiivisesti opettaa häntä vuodesta 1801 lähtien. Hän yritti pitkään opettaa Victoria puhumaan. Vaikka Victor oppi ymmärtämään jonkin verran puhetta ja myös lukemaan joitain sanoja, hän ei itse osannut puhua kuin pari sanaa [1].

Myöhempien tutkimusten mukaan Victorille ominaiset käyttäytymispiirteet, kuten liikunnallinen ketteryys ja toisaalta sosiaaliseen kontaktiin kykenemättömyys, samoin kuin puhumattomuus ja sensoriset poikkeavuudet ovat ominaisia autistisille lapsille. Viktor olikin todennäköisesti metsään hylätty autistinen lapsi[2]. Lopulta Itard turhautui ja lähetti pojan mielisairaalaan, jossa tämä vietti lopun elämäänsä.

Kuollessaan 40-vuotiaana hän oli oppinut lukuisia sosiaalisessa elämässä tarvittavia taitoja, kuten ilmaisemaan itseään ja tarpeitaan eleillä ja ilmeillä, siistit pöytätavat, vaatteiden pitämisen ja joukossa liikkumisen.

François Truffaut teki Victorin tapauksesta vuonna 1970 elokuvan Kesytön (ransk. L'enfant sauvage).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itard, J. M. G.: De l'Education d'un homme sauvage ou des premiers developpements physiques et moraux du jeune sauvage de l'Aveyron. Paris: Goyon, 1801. (ranskaksi)
  2. Uta Frith (2003). Autism: Explaining the Enigma. Blackwell, Lontoo

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]