Avaruustoiminta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansainvälinen avaruusasema on yksi merkittävimmistä meneillään olevista avaruustoiminnan hankkeista. Kuva on otettu avaruussukkula Endeavourista elokuussa 2007, avaruusasemasta irtaantumisen jälkeen.

Avaruustoiminta on yleisnimitys ihmisen toiminnalle avaruudessa.

Avaruustoimintaa voi harjoittaa maa, joka on jollain suoralla tavalla tekemisissä satelliittien ja muiden avaruusalusten kanssa. "Avaruusmaaksi" lasketaan tavallisesti maa, joka on laukaissut omalta maaperältä oman satelliitin omalla kantoraketilla onnistuneesti avaruuteen. Näitä maita on edelleenkin vain muutamia. Maita, jotka omistavat satelliitteja on yhä lukuisampi määrä, tyypillisiä esimerkkejä ovat olleet Norja ja Luxemburg mutta 2000-luvun alussa näiden maiden joukkoon on tullut mm. Vietnam ja Venezuela.

Miehitetyt avaruuslennot ovat suurimpien maiden osoitus kyvystään toimia avaruudessa. Kiina on merkittävin tämän seuran jäsen Venäjän ja Yhdysvaltojen jälkeen. Intia vaikuttaa olevan seuraava. Länsi-Eurooppa ja Japani ovat olleet mukana, mutta käyttäen muiden kalustoa.

Monella maalla on oma avaruusjärjestö, joka koordinoi avaruusalusten kehitystoimintaa ja avaruustutkimusta. Merkittävä poikkeus oli Neuvostoliitto, jolla ei ollut avaruusjärjestöä aikana, jona se laukaisi avaruuteen yli 2 500 avaruusalusta muun maailman, lähinnä Yhdysvaltojen, laukaistessa noin 1 000.

Pienemmät maat toteuttavat avaruustoimintaansa kansainvälisten avaruusorganisaatioiden kautta. Tällöin avaruustoimintaa harjoittava maa ei välttämättä koskaan rakenna omaa satelliittia vaan toimittaa kansainvälisiin hankkeisiin joitakin laitteita, ohjelmistoja tms. 1990-luvulta lähtien ensin monet Länsi-Euroopan maat, kuten Tanska ja Belgia, ja sitten monet Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maat ovat alkaneet laukaisemaan omia satelliitteja avaruuteen samanlaisella motivaatiolla, tälläkin toiminnan alueella autonomiaan pyrkimisellä, kuin suurvallat 1960-luvulla.

Avaruusalusten keräämän datan käyttö ei sinänsä tee maasta avaruusmaata, koska data on suurelta osin minkä maan tahansa tai jopa osin kenen tahansa ihmisen saatavilla. Maanpäällisistä observatorioista tehtävä avaruustutkimus ei kuulu avaruustoimintaan vaan tähtitieteeseen. Satelliittikaukokartoituksessa ja -tietoliikenteessä suurin osa toiminnasta on avaruusalusten mahdollistamaa palveluliiketoimintaa tai soveltavaa tutkimusta eikä niinkään avaruustutkimusta.

Käsitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminta on 1990-luvulla käyttöön otettu sateenkaaritermi, jolla pyritään kuvaamaan sitä, että tieteellisen avaruustutkimuksen lisäksi avaruuteen liittyy muun muassa sotilaallista ja kaupallista käyttöä (esimerkiksi satelliittitietoliikenne). Samaa toimintaa kutsuttiin 1950- ja 1960-luvuilla avaruuden valloitukseksi, joka termi liittyi kylmään sotaan ja sen puitteissa avaruuskilpaan. Avaruuden valloitus-termin käyttö hiipui 1970-luvun alusta alkaen sekä mediassa että julkisesti rahoitetussa avaruustoiminnassa. Avaruustoiminnasta suurin osa on edelleen verovaroin rahoitettua. Useille alan yrityksille avaruusjärjestöt muodostavat niiden liiketoiminnan suurimman asiakassegmentin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakettitekniikan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1890-luvulla venäläinen Konstantin Tsiolkovski oli julkaissut tiedelehdissä avaruustekniikan perusteoriat. 1920-luvun alussa hän ja hieman myöhemmin Romanian saksalaisiin kuuluva Hermann Oberth julkaisivat teoriat kirjoina. 1920-luvulla yhdysvaltalainen Robert Goddard teki ensimmäiset nesteajoainetta käyttävän raketin lentokokeet. Ruutirakettien historia menee ainakin 1200-luvun Kiinaan ja niiden sotilaallinen käyttö länsimaiden toimesta oli yleistä 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun, jolloin tykistön kehitys ajoi niistä ohi.

Bumper-5:n laukaisu

Avaruustoiminnan juuret juontavat toisen maailmansodan aikaiseen asekehittelyyn. Saksa laukaisi 3. marraskuuta 1942 V2-ohjuksen kehittämiseen kuuluneen V2-A4:n. Sen on väitetty nousseen 80 km:n korkeuteen. Sodan loppuessa Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Yhdistynyt Kuningaskunta tavoittelivat sodan hävinneen Saksan rakettitekniikan osaamista. Yhdysvallat onnistui tässä parhaiten Operaatio Paperclipin avustuksella ja sai Wernher von Braunin suunnittelutiimistä merkittävän tuen 1950-luvun lopulla varhaisen NASAn Redstone-, Mercury- ja 1960-luvun Apollo-ohjelmiinsa. Neuvostoliitto käytti saksalaisia insinöörejään lähinnä valmistusteknisten kysymysten konsultointiin ja venäläiset insinöörit kuten Sergei Koroljov suunnittelivat omat rakettinsa ja avaruusaluksensa omin voimin. Ranska ja Italia osasivat käyttää Saksan insinöörejä omiin tarpeisiinsa, mutta Englanti lähinnä muutamien V-2-koelaukaisujen tarpeisiin. White Sandsista 24. helmikuuta 1949 laukaistu amerikkalainen Bumper-5-raketti kohosi 393 km:n korkeuteen. Bumper-raketteja laukaistiin myöhemmin myös Cape Canaveralista. Rakettien jatkokehittely liittyi mannertenvälisten ohjusten rakentamiseen, joka tehtiin kaikissa ydinasemaissa kansallisin voimin.

Toisen maailmansodan jälkeen yhdysvaltalaiset ja neuvostoliittolaiset insinöörit kehittivät 1950-luvun alkuun mennessä R-7, Thor (Delta), Atlas-ohjukset pääosin ilman saksalaisten insinöörien tukea. Näistä ohjuksista tuli vuosikymmeniksi avaruustoiminnan selkäranka, kantoraketit.

Satelliitti avaruuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminta alkoi 4. lokakuuta 1957, kun Neuvostoliiton miehittämätön Sputnik 1- satelliitti laukaistiin avaruuteen. R-7-raketilla laukaistu Sputnik 1 painoi noin 83 kg ja se lensi noin 250 km:n korkeudella. Satelliitissa oli 20 ja 40 MHz radiolähettimet, joiden lähettämää satelliitin telemetriasignaalin moduloimaa "beeb"-signaalia voitiin kuunnella kolmen viikon ajan ympäri Maata, kunnes satelliitin pattereista loppui virta. Sputnik paloi ilmakehässä 3. joulukuuta 1958, jolloin Neuvostoliitto oli jo toimittanut miehitettyjen lentojen kokeisiin liittyvän Sputnik 2-satelliitin taivaalle.

Neuvostoliiton onnistuminen ajoi Yhdysvallat lisäämään panostustaan avaruustoimintaan. Sputnikista syttynyt kylmän sodan hengessä käyty avaruuskilpa leimasi koko avaruustoiminnan alkuvaihetta. Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 2:n 3. marraskuuta 1958. Mukana ollut Laika-koira oli ensimmäinen eläin avaruudessa. Yhdysvallat laukaisi ensimmäisen onnistuneen satelliittinsa, noin 2 kg painaneen Explorer 1-satelliitin 1. helmikuuta 1958. Explorer oli itse asiassa pieni määrä mittalaitteita kantoraketin ylimmässä vaiheessa eikä nykyisenkaltainen itsenäinen satelliitti.

Miehitetyt lennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. huhtikuuta 1961 laukaistu Neuvostoliiton Vostok 1 vei ihmisen ensimmäistä kertaa avaruuteen ja kiertoradalle. Avaruusalus kiersi tunnin ja 48 minuuttia kestäneen lennon aikana kerran Maan ympäri. Ensimmäisen avaruuslentäjän Juri Gagarinin lento aloitti miehitettyjen avaruuslentojen aikakauden. Yhdysvallat laukaisi 5. toukokuuta Freedom 7-avaruusaluksen ja Alan Shepardin avaruuteen mutta se ei kiertänyt Maata. Vasta Yhdysvaltain 20. helmikuuta 1962 laukaistu kolmas avaruusalus Friendship 7 ja John Glenn kiersivät Maan.

Ihminen Kuuhun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. maaliskuuta 1965 Aleksei Leonov suoritti ensimmäisenä ihmisenä avaruuskävelyn. Jälleen Yhdysvallat oli hivenen myöhässä, sillä pari kuukautta myöhemmin 3. kesäkuuta Edward White suoritti ensimmäisen yhdysvaltalaisen tekemän avaruuskävelyn. Yhdysvaltalaiset Gemini 7 ja Gemini 6 avaruusalukset suorittivat ensimmäisen miehitettyjen avaruusalusten kohtaamisen 15. joulukuuta 1965. Alukset olivat muutaman metrin päässä toisistaan useiden kierrosten ajan. Gemini 8 suoritti ensimmäisen telakoitumisen 16. maaliskuuta 1966.

Neuvostoliiton 2. tammikuuta 1959 laukaisema Luna 1 saavutti ensimmäisenä luotaimena Kuun läheisyyden 34 tunnin lennon jälkeen. 12. syyskuuta 1959 lähetetty Luna 2 oli ensimmäinen Kuuhun osunut luotain. Neuvostoliiton 31. tammikuuta 1966 laukaisema Luna 9 laskeutui 3. helmikuuta ensimmäisenä luotaimena pehmeästi Kuuhun.

Neuvostoliitto tavoitteli kosmonauttien lähettämistä Kuuhun (katso Neuvostoliiton kuuohjelma), mutta suuren kantoraketin (N1) kehittämisen epäonnistumisen jälkeen hanke lopetettiin. Tähän saakka avaruuskilpaa johtanut Neuvostoliitto menetti johtoasemansa Yhdysvalloille, jonka Apollo-hanke oli nimenomaan tähdätty tähän propagandavoittoon. Apollo-ohjelman tavoite oli tehdä miehitetty lento Kuuhun. 16. heinäkuuta 1969 laukaistu Apollo 11 saavutti tavoitteen, kun 21. heinäkuuta klo 2.56 Neil Armstrong astui Kuun pinnalle ja lausui kuuluisuutta saaneen lauseen "That's one small step for (a) man, one giant leap for mankind." ("Tämä on pieni askel ihmiselle, suuri harppaus ihmiskunnalle."). Apollo-ohjelman päättymisen (1975) jälkeen Yhdysvallat luopui miehitetyistä avaruuslennoista, kunnes avaruussukkula oli saatu käyttöön vuonna 1981.

Ihminen maan kiertoradalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Neuvostoliito aloitti lennättämään Saljut-avaruusasemia, jotka mahdollistivat kosmonauttien viikon tai kahden pituisen työskentelyn maan kiertoradalla. Mir-avaruusasema 1980-luvun alusta 2000-luvun alkuun mahdollisti yli vuoden pituisen oleskelun avaruudessa ja useamman kosmonautin yhteistoiminnan avaruusasemalla.

1980-luvun alussa Yhdysvallat aloitti avaruussukkulalennot, joka mahdollisti usean astronautin oleskelun maan kiertoradalla noin kahden viikon ajan. Osassa sukkulalennoista oli 1990-luvun lopulle asti mukana Euroopan avaruusjärjestön Spacelab-laboratorio.

NASAn johtaman ISS-avaruusaseman kehitys oli hidasta, kunnes suunnitelma muunnettiin venäläisen Mir-2-suunnitelman versioksi ja suurin osa avaruusaseman moduleista tilattiin Venäjältä. Vuonna 2010 asema on 6-paikkaisena toimintavalmis. NASAn Constellation-ohjelman kustannukset uhkasivat myös avaruusasemaa, mutta maaliskuussa 2010 myös NASA on valmis rahoittamaan ISS:n toimintaa 2020-luvulle asti. Avaruuslentäjien kuljetukset asemalle kuitenkin vaikeutuvat, koska sukkulan poistuttua Sojuz voi kuljettaa vain kolme avaruuslentäjää kerrallaan.

Planeettaluotaimia ja tiedesatelliitteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton Venukseen 12. helmikuuta 1961 lähettämä Venera 1 oli ensimmäinen toiselle planeetalle lähetetty luotain mutta se epäonnistui. Ensimmäinen onnistunut planeettaluotain oli Yhdysvaltojen 27. elokuuta 1962 laukaisema Mariner 2. Venera 3 törmäsi ensimmäisenä luotaimena toiselle planeetalle, Venukselle, 1. maaliskuuta 1966. 1971 laukaistu Venera 7 laskeutui ensimmäisenä luotaimena pehmeästi ja toimintakuntoisena toiselle planeetalle. Venera 9 lähetti ensimmäiset kuvat toisen planeetan pinnasta.

Yhdysvaltojen Mariner 10 lensi toistaiseksi ainoana luotaimena Merkuriuksen ohi vuonna 1974. 1965 laukaistu Mariner 4 ohitti ensimmäisenä luotaimen Marsin. Ensimmäisenä Marsiin laskeutui Neuvostoliiton Mars 3 luotain mutta ensimmäisenä kuvia lähetti Yhdysvaltojen Viking 1 laskeutuja vuonna 1976.

Maata kiertävissä tiedesatelliiteissa ei esiintynyt suurvaltapoliittista kilpailua. Yhdysvallat toteutti näistä tiedesatelliiteista useimmat, Neuvostoliiton avaruustiede likimain päättyi 1980-luvun loppuun. Venäjän on vasta 2010-luvulla palaamassa avaruustieteen satelliittien toteutukseen. Tällä saralla Euroopan avaruusjärjestö on noussut merkittäväksi tekijäksi. Kiina ja Intia ovat vasta 2000-luvulla kiinnostuneet avaruustieteestä (katso Kiinan avaruustoiminta, ISRO), aiemmin tietoliikenne- ja kaukokartoitus olivat niiden päätavoitteita.

Kaukokartoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa satelliiteista on sotilaallisia kaukokartoitussatelliitteja eli vakoilusatelliitteja. Myös tieteellistä ja sään havainnoinnissa operatiivisia kaukokartoitussatelliitteja on tehty. Tällä alalla on tehty myös ns. kaupallisia satelliitteja, mutta asiakas on pääsääntöisesti asevoimat eli kyse on pääosin vain tiedustelusatelliitin rahoitusmallista.

Kylmän sodan avaruuskilvan lopun jälkeinen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruuskilvan ja avaruustoiminnan alkukauden päätepisteenä voidaan pitää Yhdysvaltojen onnistunutta kuulentoa vuonna 1969, jossa Yhdysvallat voitti propagandasodan. Tämän jälkeen - ja 1950-luvulta lähtien - avaruusasema, avaruussukkula, pysyvä Kuuasema ja miehitetty Mars-lento ovat olleet tavoitteita, joiden toteuttamista ei ole tuettu poliittisesti samalla voimalla kuin Apollo-ohjelmaa Yhdysvalloissa. Apollo maksoi yhden prosentin Yhdysvaltain kansantuotteesta vuosikymmenen ajan ja tällaiseen panostukseen ei ole haluttu lähteä. Kuulento palasi 2000-luvun alussa NASAn suunnitelmiin, koska NASAn pääkohde Mars on mahdollisesti liian riskialtis, vaikea ja kallis. Miehitetty lento Kuuhun kehittäisi vastaavaa teknologiaa ja voidaan toteuttaa 2020-luvulla. Myös Intia ja Kiina ovat tuoneet julki aikeensa toteuttaa oma miehitetty lento Kuuhun. Intian ja Kiinan avaruuskilpa vaikuttaa olevan niille keskeistä - niiden avaruustoiminnan laajeneminen voi olla myös oman kulttuurin voiman osoitusta omille kansalaisille.

Heinäkuussa 1975 Apollo- ja Sojuz-alukset telakoituivat toisiinsa erillisen telakointimoduulin avulla Maan kiertoradalla ensimmäisessä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisessä yhteislennossa. Neuvostoliitolla oli lukuisia muita avaruusasemia, viimeisin niistä Mir. 1990-luvulla ja 2000-kymmenluvulla avaruustoiminnan keskiöön on noussut kansainvälinen yhteistyö, josta Kansainvälinen avaruusasema on selkein esimerkki. Rahoittajina on nyt sekä Venäjä että Yhdysvallat ja niiden lisäksi Japani, Euroopan avaruusjärjestö ESA, Kanada, Italia ja Brasilia. Edelleen Kiina, Intia ja islamilaiset maat on jätetty yhteistyön ulkopuolelle. 2000-luvulla Kiina ja Intia ovat vihjanneet aikeistaan rakentaa omat avaruusasemansa.

Yhdysvallat aloitti pitkään pohjustetun avaruussukkulaohjelmansa muodollisesti 5. tammikuuta 1972 ja ensimmäinen sukkula laukaistiin 12. huhtikuuta 1981. Yhdysvaltain ilmavoimien osallistuminen ohjelmaan kiristi uudelleen asevarustelua ja Neuvostoliitto vastasi omalla Buran sukkulalla ja Energija-kantoraketilla. Länsi-Euroopassa oli Saksan, Englannin ja Ranskan omat sukkulakaavailut, joista Ranskan Hermès pääsi pisimmälle ESAssa, mutta hanke keskeytettiin ilman prototyypin rakentamista 1990-luvun alussa. 2000-luvulla NASA korvaa avaruussukkulansa Orion-aluksella ja Venäjä korvaa Sojuz-avaruusaluksen Kliper-aluksella. Kumpikaan uusista miehitetyistä aluksista ei ole siivellinen alus, mutta kuitenkin ohjattava toisin kuin ballistiset kapselit.

1980-luvun alussa Yhdysvallat alkoi kehittää mannertenvälisten ohjusten torjumiseen tarkoitettua avaruuteen sijoitettavaa ohjuspuolustusjärjestelmää Strategic Defense Initiativea. Se kiristi asekilpailua edelleen sillä toteutuessaan se horjuttaisi kauhun tasapainoa. Asekilpa ja kylmä sota päättyi Neuvostoliiton ja Itäblokin hajoamiseen vuonna 1989. Tämäkin hanke oli 1950-luvun kaavailuja eikä ole toteutunut kuin 2000-luvun alussa paljon pienimuotoisemmin (katso energia-ase) ja maanpäällisten ohjusasemien rakentamisen kautta. Maanpäällistä ohjuspuolustusta ei pidetä avaruustoimintana. Vuoden 2010 kesällä Yhdysvalloissa kaavaillaan merkittävää kiinteäajoainerakettien valmistuskapasiteetin pienentämistä: siviilipuolella raketteja ei kovin paljoa kysytä, laivaston Trident-ydinohjusten valmistussarja ei ole suuri ja Minuteman-ohjukset uusitaan vasta vuonna 2030.[1] Aiemmin sotateollisuuden kapasiteettia pidettiin niin strategisena, että leikkauksia ei tehty. Vastaava ylikapasiteettiongelma on EU:ssa ja Venäjällä, josta johtuu osin kiinnostus ohjuspuolustusaloitteisiin tai esim. maahan törmäävän asteroidin torjuntaan.

2000-luvulla pääavaruustoimijat ovat Yhdysvallat (Yhdysvaltain ilmavoimat suurimpana ja NASA), Venäjän avaruusjärjestö, Euroopan avaruusjärjestö (joka lähenee Euroopan komissiota, joka voinee antaa sille aikanaan samanlaisen roolin kuin NASAlla on Yhdysvalloissa) ja Japanin JAXA. Näiden lisäksi voimakkaasti toimintaansa ovat kasvattaneen Kiina ja Intialla. Japanilla ja ESAlla ja Ukrainalla on valmiudet lähettää satelliitteja kiertoradoille. Yhdysvalloilla, Venäjällä, Kiinalla, Intialla ja Japanilla on myös suunnitelmia tehdä miehittämättömiä ja miehitettyjä lentoja Kuuhun tai sen kiertoradalle.

Näiden lisäksi esimerkiksi Iran, Malesia, Nigeria, Brasilia, Argentiina, Koreat, Vietnam ja Thaimaa ovat hakeneet autonomisempaa asemaa omassa avaruustoiminnassa – ne joko rakentavat omia satelliitteja tai ostavat omia eivätkä enää vain osta tietoliikenne- ja kaukokartoituspalveluita länsimaisilta yrityksiltä. Monet näitä pienemmät tai köyhemmät maat ovat pyrkineet opettelemaan avaruusalusten rakentamista, esim. Viro, Algeria ja Norja ovat toteuttaneet tai vuoteen 2011 mennessä toteuttamassa mikrosatelliitin tai nanosatelliitin. Etenkin CubeSat-rakennussarjasatelliitit (1 kg, 10 cm x 10 cm x 10 cm kuutio) ovat saaneet vuoden 2000 jälkeen suuren suosion - noin 100 satelliittia on vuonna 2010 kehitteillä yliopistoissa kautta maailman.

Avaruustoiminta 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruusalusten määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruudessa on tällä hetkellä noin 800 toimivaa satelliittia, joista noin puolet on Yhdysvaltain valtion ja yhdysvaltalaisten yritysten omistamia. Yhdysvaltalainen Teal-konsulttiyhtiö on vuoden 2009 alussa julkistanut arvion, jonka mukaan 2009-2028 eli 20 vuoden aikana laukaistaan 2033 satelliittia.[2]. Arvio on oikeaa suuruusluokkaa, koska viimeiset kolmekymmentä vuotta satelliitteja on laukaistu avaruuteen noin sata vuodessa. Avaruuteen on laukaistu 7000 avaruusalusta. Tämä alkaa luoda avaruusromu-ongelman matalilla kiertoradoilla.

Kesäkuussa 2011 yhdysvaltalainen konsultti arvioi, että vuoteen 2025 mennessä (15 vuodessa) laukaistaan 1600 satelliittia tai muuta avaruusalusta.[3] Tämä merkitsisi 110-120 laukaisua vuodessa - koska luvussa on mukana mm. Cubesatit, skenaario on ainakin länsimaisten avaruusteollisuusyritysten liikevaihdon suhteen pikemminkin laskeva kuin nouseva. Liikevaihto olisi 250 miljardia dollaria 15 vuodessa eli noin 155 miljoonaa dollaria per satelliitti. Raportti arvioi tietoliikennesatelliitteja jälleen rakennetavan liian paljon kuten 1960-luvun lopun jälkeen on jokaisena vuosikymmenenä on tehty.

Panostus avaruustoimintaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa arvioitiin, että koko maailman julkisen sektorin ja yksityisen sektorin avaruustoiminnan suuruus olisi rahassa mitattuna vuosittain noin 100 miljardia euroa. Vuonna 2009 vastaava arvio on 120-180 miljardia dollaria. Tästä luvusta noin puolet on eri avaruusjärjestöjen ja eri asevoimien avaruustoimintaa.lähde? Vuoden 2010 alussa esitettiin englantilainen arvio, jonka mukaan globaali avaruusteollisuus on kasvattanut liikevaihtoaan 9%/vuodessa kymmenen vuoden ajan.[4]. Vaikka satelliittien rakentamisen osuus kokonaisavaruustoiminnasta on murto-osa, 9%:n vuosikasvu ei sovi länsimaiden avaruusbudjetteihin ja tietoliikennesatelliittien tilausvolyymeihin.

Julkisen sektorin avaruustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Euroconsultin arvion mukaan julkisen sektorin avaruuspanostus oli 62 miljardia dollaria, joka on suurempi luku kuin koskaan ennen. Merkittävä osa tästä johtuu Venäjän, Intian ja Kiinan sekä Aasian, Etelä-Amerikan ja Afrikan panostusten kirjaamisesta tilastoihin, jotka pitkään seurasivat vain EU:n ja Yhdysvaltain suhteellisen stagnanttia tilannetta. Dollarin vaihtokurssin lasku on saattanut vaikuttaa EU-alueen panostusten dollarimääräiseen kasvuun euromääräisten panostusten kasvaessa paljon vähemmän. Vuonna 2008 sotilaallisen avaruustoiminnan arvioitiin olleen vain 29 miljardia dollaria, joka ei juuri kata kuin Yhdysvaltain sotilaallisen avaruustoiminnan. Eri valtiot ovat tilanneet siviili- tai sotilaskaukokartoitussatelliitteja 6,7 miljardilla dollarilla ja tietoliikennesatelliitteja 6,6 miljardilla dollarilla. Paikannussatelliitteihin arvioidaan vuonna 2008 panostetun 2,6 miljardia dollaria. Miehitettyjen avaruuslentojen panostus oli vuonna 2008 11,7 miljardia dollaria avaruussukkulalentojen kattaessa valtaosan tästä summasta.

Eri maiden panostus avaruustoimintaan eli avaruushallintojen budjetit. Dollari on 2000-luvulla devalvoitunut voimakkaasti, aikaansaa tilastoihin nousuja muille maille. Avaruustoiminta on pääosin eri maiden julkisella rahoituksella toteutettua ja kilpailu on yleensä rajoitettu van ko. maan yrityksille. Sisämarkkinalla ei valuutan arvon vaihtelu ole kovin merkityksellistä.

Maa ja organisaatio Vuosi 2005 Vuosi 2009 Vuosi 2011 Muuta
Yhdysvaltain puolustusministeriö yli 20 mrd dollaria yli 20 mrd dollaria yli 20 mrd dollaria (arvio) Valtaosa Yhdysvaltain ilmavoimien Space Commandin (AFSPC) kautta. Se onko Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatioiden, etenkin CIAn ja NROn, kaikki avaruusrahoitus tässä, on edelleen epäselvä asia.
Yhdysvaltain NASA lähes 20 mrd dollaria noin 20 miljardia dollaria 18,7 miljardia dollaria [5] Kongressissa republikaanit ovat estäneet Valkoisen talon fiskaalivuoden 2011, joka alkoi lokakuussa 2010, budjettilakien hyväksymisen, jonka vuoksi NASA toimii edellisen vuoden budjetin pohjalta. Helmikuun 2011 ehdotus on 100 miljoonaa dollaria pienempi budjetti kuin vuonna 2010.[6] Vuoden 2012 ehdotus on 18,7 miljardia dollaria, josta budjetti putoaa 18 miljardiin dollariin vuosiksi 2013 ja 2014 nousten sen jälkeen 18.7 miljardiin dollariin.[7]
Eurooppa eli lähinnä EUn jäsenmaat noin 5 mrd euroa yli 6 mrd euroa 5-6 mrd euroa ESA, CNES, DLR, ASI, CDTI, EU
ESA 3,8 mrd euroa yli 3 mrd euroa 3,8 mrd euroa (ESA-maat 2975 M€, EU 778 M€) EU:n ohjelmat kasvattaneet 2000-luvulla ESAn kokoa noin 600 milj. euroa per vuosi. Vuonna 2011 EU rahoittaa ESAaa 778 M€:lla [8]
Venäjän avaruusjärjestö 1,3 mrd euroa 3,8 mrd dollaria [9] Ostovoima erilainen kuin rahamäärä antaa olettaa. Venäjän avaruusjärjestön rahoitus on kasvanut öljytulojen avulla, mutta tieteellistä avaruusohjelmaa Venäjä ei ole pyrkinyt palauttamaan. Myös Venäjän avaruusohjelmien hinnan nousu (alan inflaatio) on ollut erittäin korkea.
Ranskan CNES 2,2 mrd omaan toimintaansa ? ? ESAn suurin rahoittaja
Japanin JAXA 2,2 mrd euroa ? ?
Intian avaruusjärjestö (ISRO) 815 milj. dollaria ? 1,45 miljardia dollaria [10] Vuonna 2011 kasvu 36%, vuonna 2010 budjetti kasvoi 45%.
Kiinan avaruushallinto 500 milj. dollaria 1,3 miljardia dollaria [11] ? Kasvava budjetti. Rahoituksen "ostovoima" on paljon suurempi kuin vastaavan rahasumman Yhdysvalloissa ja EU:ssa.
Saksan avaruusjärjestö (DLR) noin 900 miljoonaa euroa noin 900 miljoonaa euroa 956 miljoonaa euroa [12] ESAn toiseksi suurin rahoittaja
Italian avaruusjärjestö (ASI) 900 milj. euroa 900 milj. euroa ? ESAn kolmanneksi suurin avaruustoiminnan rahoittaja. Vuonna 2008 se pienensi avaruustoimintaansa panostusta, koska Berlusconin hallinto pyrki kansantaloutta korjaaviin toimiin.
Englanti (BNSC ja seuraaja UK Space Agency) 400 milj dollaria ? ? Englannin siviiliavaruustoimintaan suuntaama panostus on hieman suurempi kuin Espanjan, mutta Englannilla ja Yhdysvalloilla on pitkäaikainen tiedustelusatelliittien toteutuksen ja käytön yhteistoiminta. Sen puitteissa Englanti rahoittaa Yhdysvalloissa tapahtuvaa Englannin avaruustoimintaa.
Euroopan Komissio yli 200 milj. euroa yli 500 milj. euroa yli 500 milj. euroa Euroopan komissio rahoitti 2000-luvun alkupuolella avaruustoimintaa ainakin 150 miljoonalla eurolla vuosittain. Sen rahoitus kohdistuu sovellutuksien tutkimus- ja kehitystoimintaan eikä niinkään nk. lentosegmenttiin, pois lukien Galileo-navigaatiosatelliittien toteutus, johon panostus on yli 3 miljardia euroa. Seitsemännessä puiteohjelmassa Komissio panostaa 7 vuoden aikana ainakin 1,4 miljardia euroa, josta rahoitetaan noin 650 miljoonalla eurolla GMES Sentinel-kaukokartoitussatelliittien toteutusta yhdessä ESAn kanssa.
Kanadan avaruusjärjestö (CSA)[13] 357,3 milj. dollaria 390,8 milj. dollaria
Belgian 230 miljoonaa dollaria ? ? Kanavoi kaiken ESAn kautta
Espanjan (CDTI ja INTA) 175 milj. dollaria ? Budjetti ollut vuosia kasvava
Alankomaiden (ennen NIVR, vuodesta 2009 alkaen SenterNovem, vuodesta 2010 alkaen Agentschap NLin osana "NSO" 160 milj. dollaria ? ?
Etelä-Korean (KARI) 160 miljoonaa dollaria ? Kasvava panostus.
Sveitsi (SSO) 110 milj. dollaria ?
Ruotsin (Ruotsin avaruushallinto) 110 miljoonaa dollaria ? Avaruushallinnon rahoitus siirtyy vuonna 2011 elinkeinoministeriöltä tiedeministeriölle ?
Brasilian (Brasilian avaruusjärjestö) 100 miljoonaa dollaria ? ?
Yhteensä 45 mrd euroa 45-50 mrd euroa ?
Kaupallinen avaruustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallinen avaruustoiminta koostuu mm. satelliittien ja kantorakettien valmistuksesta teollisuudessa. Usein satelliittien ja rakettien tilaaja on valtio eli satelliittitehtaiden liikevaihto perustuu suurelta osin valtion tilauksiin, jota ei voi pitää vapaan kilpailun merkityksessä kaupallisena toimintana. Rakettien valmistuksessa valtion tilaukset ovat vielä suuremmassa roolissa.

Vuonna 2006 laukaistiin 107 satelliittia, joka oli 32% enemmän kuin vuonna 2005. Tämä vuosikasvu voi olla satelliittien valmistuksen viivästymisestä johtuvaa, yksi vuosi on "huono" ja seuraava on "hyvä". Myös mikrosatelliittien määrä oli kasvussa - yksi kantoraketti voi laukaista 10-20 satelliittia, joiden toiminta-aika ja toimintakyky ovat kuitenkin alhaisia isompiin satelliitteihin verrattuina. Vuonna 2006 laukaistujen satelliittien arvo oli 9,4 miljardia dollaria jollain mittarilla arvioituna (vakuutusmaksut?). 2005 tilattiin yhteensä 20 tietoliikennesatelliittia seitsemältä niitä valmistavalta yhtiötä.[14]

Loppu liikevaihdosta tai muusta avaruustoiminnan volyymistä tulee satelliittien tuottaman hyödyn lisäarvosta maan päällä, josta valtaosa on satelliittitelevisioyhtiöiden ja merkittävä osa tietoliikenneyhtiöiden (puhelut ja Internet) liikevaihtoa.

Toisinaan puhutaan myös avaruussegmentin liikevaihdosta ja maasegmentin liikevaihdosta. Esimerkiksi satelliittipaikannuksessa avaruussegmentti on valtioiden ylläpitämää ja kaupallinen osuus on satelliittien tilaus avaruusteollisuudelta. Paikannuspäätelaitteiden tuotanto ja myynti on kymmenien miljardien eurojen liiketoimintaa, mutta harva päätelaitevalmistaja mieltää itseään avaruusalan yritykseksi. Satelliittitietoliikenteen antennien myynnissä jopa loppukäyttäjä mieltää satelliittitekniikan osuuden - antenni on suunnattava taivaalle kohti satelliittia.

Usein tuotoiksi lasketaan nk. välillisiä hyötyjä eli esimerkiksi tarkkojen satelliittimittausten ansiosta tarkempien sääennusteiden avulla laskennallisesti arvioituja hyötyjä (tai vähempiä menetyksiä).

Vuoden 2008 laman alun jälkeen yhä suurempi määrä kaupallisista tietoliikennesatelliiteista on rahoitettu isojen maiden (Yhdysvallat, Ranska jne.) vientiluotoilla [15] tai siten, että valtio tilaa entistä suuremmilla summilla kaukokartoitussatelliittien kuva-aineistoa, joka näyttää kaupalliselta palvelutoiminnalta, mutta myös subventioilta. Vuonna 2010 tietoliikenneyritykset tilasivat 26 satelliittijärjestelmää, johon kuuluvat Iridium Nextin (81 satelliittia) tilaus Thales Alenia Space-yhtiöltä ja Globalstarin tilaukset. Molemmat ovat Ranskan julkisen sektorin luototuksen (Coface) aikaansaamia. Yhdysvaltain Export-Import Bank of the United States mahdollistaa vastaavasti mm. Amazonas 3-tietoliikennesatelliitin rakentamisen espanjalaiselle Hispasat-operaattorille.[16]

Avaruustoiminta vuodesta 2005 eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delta II aamunkoitteessa.

Vuonna 2005 tehtiin yhteensä 53 satelliittilaukaisua, joissa oli käytössä neljä ukrainalaista, viisi EU:n, kuusi aasialaista, 12 yhdysvaltalaista ja 25 venäläistä kantorakettia. Kantorakettien laukaisut vuonna 2005 kuvaa rakettien tilaajien ja osittain rakentajien globaalia jakaumaa:

Vuonna 2008 tehtiin 67 laukaisua, joista 75% teki Venäjä, Ukraina ja Aasia. Tässä on tapahtunut merkittävä muutos 1990-luvun lopun tilanteeseen, jolloin kylmän sodan aikaiset ostorajoitukset olivat voimassa länsimaissa ja toisaalta Aasian avaruustoiminta oli vielä pienehköä ja rajoittui kansalliseen toimintaan.

Keväällä 2012 Venäjä ilmaisi aikeensa vetäytyä Ukrainan Dnepr-rakettiohjelmasta ja päättää myös Kazakstanin kanssa yhteisen avaruusohjelmansa. Kyse voi olla taktisista kiistoista, mutta Baikonurista Venäjä on valmis luopumaan, kun sen korvaava avaruuskeskus on rakennettu Venäjän federaation alueelle (joka vie vielä vuosia). Ukrainan Dnepr-raketti voi olla nouseva kilpailija piensatelliitimarkkinoilla ja koska se perustuu suurelta osin venäläisiin osiin, Venäjän on suhteellisen helppoa poistaa kilpailija markkinoilta.[17]

Avaruustoiminnan lajit ja alan toimijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avaruustoiminta voidaan toimijan mukaan jakaa institutionaaliseen ja kaupalliseen toimintaan. Toisaalta toiminnan laadun mukaan voidaan avaruustoiminta jakaa sotilaalliseen, tieteelliseen ja kaupalliseen toimintaan.

Julkisen sektorin siviiliavaruustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Avaruustutkimus

Institutionaalinen siviiliavaruustoiminta on tyypillisesti kansallisen tai kansainvälisen avaruusjärjestön toteuttamaa ja kattaa seuraavat toiminnot:

  • Uusien kantorakettien kehittäminen on paljolti ollut sotilaallisten ohjusten muuntamista kantoraketeiksi (Sojuz, Atlas II, Delta II, Dnepr jne.) ja osin sekä siviili- että sotilasohjusteollisuuden ylläpitoa (Yhdysvaltain EEV-kantoraketit 1990-luvulla, Venäjän Angara, ESAn Vega jne.). Rakettien tuotekehitys vie tyypillisesti länsimaissa useita miljardeja euroja 10-15 vuoden aikana ja raketin tuotantovaihe kestää 15-20 vuotta. Tuotantovaiheen aikana rakennetaan tyypillisesti muutama kymmenen 100-200 miljoonan euron hintaista rakettia. Rakettien tuotanto ei täysin kaupallisena toteutuksena toisi sijoitetulle pääomalla tuottoa ja siksi toiminta on valtion subventoimaa kehitysvaiheessa ja tuotantovaiheessa (valtion satelliittien laukaisut usein pääasiakas raketeille).
  • Miehitetyt avaruuslennot ovat NASAn, Venäjän avaruusjärjestön ja ESAn suurimpia toiminta-alueita: ks. muun muassa Avaruussukkula ja ISS-avaruusasema ja niiden edeltäjät. Kustannukset ovat tyypillisesti länsimaissa kymmeniä miljardeja euroja 20-30 vuoden aikana. Suoria taloudellisia tuottoja ei ole esiintynyt, vain välillisiä. Vuonna 2010 sekä Yhdysvallat että EU pohtivat miehitettyjen lentojensa tulevaisuutta.
  • avaruustutkimus: maan lähiavaruuden tutkimus, auringontutkimus, planeettatutkimus, satelliittiastronomia, kosmologia, eksoplaneettojen kartoitus, astrobiologia. Tämä tutkimus voidaan luokitella myös mittausten aallonpituuden perusteella.
  • tieteellinen maan kaukokartoitus - EU:n GMES-hanke on vuonna 2010 suurimpia maailmassa tällä sektorilla.
  • kansallisten ja ylikansallisten avaruusorganisaatioiden toiminta avaruustoimintaa hallinnoivina ja rahoittavina tahoina. Osa avaruushallinnoista on myös merkittäviä avaruusteknologian kehityskeskuksia, satelliittien operaattoreita jne.

Laukaisukeskukset ylläpidetään valtioiden budjeteista

Kustannus- ja aikatauluongelmien hallinnan vaikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Institutionaaliset avaruusohjelmat ovat usein maksaneet huomattavasti enemmän kuin alun perin on budjetoitu, esim. Apollo, Hubble, Avaruussukkula. 1970-luvun alussa Nixonin hallinto keskeytti NASAn aikeet Apollo-ohjelman jatkamiseksi kuulennoista ja Apollo-Sojuz-yhteislennosta eteenpäin, mutta kompensaationa NASA sai luvan aloittaa Avaruussukkulan toteutuksen. Sen kehitys kesti aiottua kauemmin, projektin vuosikustannus piti rajoittaa, jottei se olisi estänyt NASAaa tekemästä muutakin. ESA keskeytti 1995 Hermes-sukkulansa kehittelyn alkuvaiheeseen ja rajoitti mm. avaruustiedelentoihin panostettavaa rahoitusta.

Vuonna 2010 Yhdysvalloissa NOAAn ja Yhdysvaltain puolustusministeriö yhteinen NPOESS-sääsatelliittiohjelma keskeytettiin. Yhteistyön piti alentaa kuluja, mutta kun näin ei käynyt, Nortgrop-Grummanin urakka keskeytettiin. Pian sen sen jälkeen Bushin hallinnon aloittaa Constellation kuu-ohjelma keskeytettiin - kulut olivat olleet 9 miljardia dollaria ja tuloksina rakettimoottorien koepolttoja. Ohjelma oli jäänyt vuosia aikataulustaan jälkeen.

Yhdysvaltain ilmavoimien Boeingilta tilaama WGS-tietoliikennesatelliitti maksaa vuoden 2010 alun arvion mukaan 25% enemmän kuin sen piti. 15% kustannusylitys pitää Nunn-McCurdy-lain mukaan ilmoittaa Kongressille ja 25% kustannusylitys vaatii avaruusohjelman rahoituksen uudelleenhyväksymisen Kongressissa.[18]

Euroopassa Galileon neljä ensimmäistä paikannussatelliittia maksoivat likimain kaksin verroin suunnitellun summan - pääsarjan tuotanto siirrettiinkin vuoden 2010 alussa Astrium GmbH-yhtiöltä OHB-yhtiölle. Yhdysvaltain ilmavoimille GPS 2F-version toteutus Boeingin toimesta on maksanut enemmän ja oli maaliskuussa 2010 myöhässä aikataulustaan. GPS III:n toteuttajaksi onkin valittu Lockheed Martin.

Alan inflaatiota 2000-luvulla kuvaa Yhdysvaltain ilmavoimien tilaama system AEHF-tietoliikennesatelliitti - kolmannen satelliitin valmistuksen hinta oli 939 miljoonaa dollaria, kun T-sat-ohjelma, joka oli jatkoa AEHF-satelliittiohjelmalle peruutettiin Puolustusministeriön toimesta, neljännen satelliitin hinta nousi 2000 miljoonaan dollariin.[19] Hinnanmääräytymisperiaate näyttää olevan yhtiöiden rahantarve, jos tuloja ei saavu uusien kehitysohjelmien muodossa, olemassa olevien ohjelmien satelliittien hintoja nostetaan. Alan mieltäminen strategiseksi turvallisuusalaksi mahdollistaa poliittisen päätöksentekijöiden ajamisen tilauspakkoon, koska yritysten tulojen vähentäminen ajaa tehtaat alas nopeasti. Pahempi kustannusylitys liityy NASAn JWST-avaruusalukseen - Northrop-Grumman laskuttaa sen toteuttamista 1,8 miljardin dollarin sijasta yli 6,5 miljardia dollaria.[20][21]

Sotilaallinen avaruustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallinen avaruustoiminta kattaa vakoilusatelliitit, ohjushyökkäysten ennakkovaroitussatelliitit (esimerkiksi DSP-satelliitit) ja esimerkiksi Strategic Defense Initiative-aloitteen. Sen lisäksi sotilaalliseen avaruustoimintaan kuuluu suuri määrä tietoliikennesatelliitteja (esimerkiksi USAFin UHF-alueen satelliitit) ja sääsatelliitteja (esimerkiksi USAFin DMSP-ohjelma). Vuoden 2010 aikana Yhdysvaltain presidentti keskeytti USAFin, NOAAn ja NASAn yhteisen NPOESS-sääsatelliittiohjelman kustannusylitusten vuoksi. Sukkulan poistuminen vuonna 2011 pienentää piilotettua sotilaallista avaruusohjelmaa, sukkuloiden ohjaajat pääsääntöisesti asevoimilta lainassa olevia NASA-astronautteja. Yhdysvaltain ilmavoimilla ei ole - ainakaan julkisesti - merkittäviä satelliitteja kehittäviä ohjelmia - DSP:n korvaavat SBIRSit ovat tulossa laukaisuvaiheeseen, AEHF-tietoliikennesatelliitti on tuotannossa ja sen kustannukset ovat kasvaneet kymmeniä prosentteja. Tammikuun lopussa 2011 lokakuussa 2010 alkaneen fiskaalivuoden 2011 budjetti ei ole hyväksytty [22], joka mahdollistaa sen, että presidentti Obama voi halutessaan jäädyttää eri aseohjelmien budjetit edellisen vuoden dollarilukemiin täten aikaansaaden muutoksen aseteollisuuden avaruusosassa.

Arvioidaan, että 2/3 avaruudessa toimivista satelliiteista on sotilaallisia. 1957-1992 Neuvostoliitto laukaisi noin 2000 sotilaallista avaruusalusta ja Yhdysvallat on laukaissut noin 1000 sotilaallista avaruusalusta. Euroopassa lähinnä Ranska, Englanti ja NATO ovat laukaissseet sotilaallisia satelliitteja. Muita sotilassatelliittimaita ovat ainakin Kiina ja Israel. Avaruusalukset ovat pääosin tiedustelusatelliitteja, mutta sotilaallisisia tietoliikennesatelliittejakin on kiertoradalla satoja kappaleita. Vuonna 2010 Yhdysvaltain laivasto on tilaamassa 543 miljoonalla dollarilla kaupallisilta tietoliikennesatelliittiyhtiöitä vuodet 2015-2019 kattavan satelliittitietoliikennepalvelun, joka tekee julkisen sektorin toiminnasta näennäisesti kaupallista. Kilpailun voitti Intelsatin konsortio, jossa on mukana myös SES, EADS Astriumin Paradigm ja Loral Space.[23]

Vuoden 2006 jälkipuolella Yhdysvaltain asevoimat syyttivät sisäisessä julkaisussaan Kiinaa siitä, että sokaisee laserilla Yhdysvaltain tiedustelusatelliitteja. (http://www.military.com/features/0,15240,116694,00.html) Sama syytös on esitetty 1980-luvulla, jolloin Neuvostoliittoa syytettiin DPS-satelliittien häirinnästä laser-säteellä (todennäköinen syy oli se, että DPS:n ilmaisimiin tuli liikaa IR-säteilyä Siperian suuresta metsäpalosta?)

Yhdysvaltain ilmavoimat ovat vuonna 2010-2011 kokeneet 300% inflaation kaupallisten tietoliikennesatelliittioperaattoreiden hintapyynnöissä sen jälkeen, kun se itse väheni omien satelliittien toteutusta lähinnä niiden hyvin suurien kustannuylitysten vuoksi.[24] Jos USAF suostuu maksamaan pyydettyjä ylihintoja, se aikaansaa globaalin inflaation satelliittitietoliikenteeseen, joka on edullista operaattreille, jotka ovat viime vuosina laukaisseet avaruuteen suurehkon määrän uusia tietoliikennesatelliitteja todellisuudessa aikaansaaden ylitarjonnan, jonka pitäisi pudottaa hintoja!

Kaupallinen avaruustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallista avaruustoimintaa on yrityksissä tapahtuva toiminta:

  • satelliittien suunnittelu ja valmistus on selkeimmin mitattava osa liiketoimintaa, koska valtaosa niistä tehdään yrityksissä. Tämä tekee satelliittien valmistuksesta kaupallista toimintaa. Kuitenkin vuosina 1957 alkaen laukaistuista noin 7 000 satelliitista suurin osa on tehty sotillaallisiin tarkoituksiin tai tieteelliseen tutkimukseen. Vain noin 20% laukaistuista satelliiteista on ollut kaupallisia teitoliikennesatelliitteja. Muu osa perustuu valtioiden verovaroin joko yksin tai eri kansainvälisten organisaatioiden kautta luomaan ja ylläpidettyyn markkinaan. Tieteellinen ja sotilaallinen kilpa oli vuodet 1957 – 1991 osa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisestä mittelöstä, jossa Ranska, Saksa, Italia, Englanti, Intia ja Kiina pyrkivät osoittamaan oman kykenevyytensä. Sittemmin kyseisen kapasiteetin ylläpito on jatkunut perusteena edelleen kansallisen tai alueellisen (esimerkiksi EU) (kilpailu)kyvyn osoitus.
    • Satelliittitietoliikenne ja tietoliikennesatelliitit ovat likimain ainoa avaruustoiminnan osa-alue, jolla on kaupallisia ja maksavia asiakkaita. Tietoliikennesatelliittienkin lopullinen käyttäjä oli Yhdysvaltoja lukuun ottamatta 1980-luvulle asti valtiollinen televisioyhtiö tai puhelinlaitos, jotka toteuttivat ostonsa alueellisten monopolien (INTELSAT, EUTELSAT jne.) kautta. 1990-luvun jälkipuolella uskottiin tämän toiminnan tulevan täysin kaupalliseksi ja laajenevan voimakkaasti liittyen tietoliikennealan hypeen Yhdysvalloissa ja EU-alueella. Pääosa tietoliikenteestä on TV-kuvan ja puheluiden (ml. Internet) välitystä.
      • Satelliittitelevisiolinkkejä tarjoavat yritykset ovat 1990-luvulla keskittyneet s.e. suurimmat ovat SES Astra EU:ssa ja Viacom Yhdysvalloissa. TV-lähetysten digitalisointi voi muuttaa niiden markkinaosuutta. Yleinen oletus on, että maanpäällisten lähetysten, muun muassa kaapelitelevision, osuus kasvaa ja satelliittivastaanotto ei kasva. Englannissa satelliittitelevision nk. penetraatio on Euroopan korkeimpia - Englannissa satelliittitelevisiota tukee muun muassa Rupert Murdochin mediaimperiumin voimavarat. Myös toiminnan alku Englannissa oli Euroopan ensimmäisiä 1970-luvun lopussa. Myös Italian Silvio Berlusconin media-imperiumiin kuuluu satelliittitelevisiolähetyksiä.
      • Satelliittipuhelimet olivat suuri lupaus 1990-luvun jälkipuolella, mutta suurimmatkin hankkeet ovat olleet epäonnistumisia. Iridium (yritys) ja Globalstar jatkavat edelleen toimintaansa. Subvention nykykeinoihin kuuluu muun muassa seuraava: Italian laivaston merisotilaat saavat soittaa (itselleen) ilmaiseksi Globalstar-järjestelmän kautta.
    • Navigaatiosatelliittien (mm. GPS, GLONASS, Galileo) päätelaitteiden ja karttasovellutusten markkinat lasketaan yleensä mukaan arvioitaessa liiketoiminnan laajuutta.
    • kaukokartoitussatelliitit - vaikka nämä satelliitit miltei täysin verovaroin kustannettuja, niiden dataa jalostavat jossakin määrin myös yksityiset yritykset.
  • Kantorakettien, esimerkiksi Ariane 5, Delta II, Pitkä Marssi, Proton ja Sojuz, suunnittelu ja valmistus ja niiden käyttö. Niiden käyttöön liittyvät verovaroin ylläpidetyt avaruuskeskukset. Kantoraketin myyntihinta on muutamasta miljoonasta eurosta muutamaan sataan miljoonaan euroon. Tämän alan myynti on suoraan verrannollinen laukaistujen satelliittien määrään. Kylmän sodan loppu notkautti myyntiä 1990-luvun alusta alkaen. Vapaassa kilpailussa olevien tietoliikennesatelliittien laukaisujen tilausmäärä putosi vuoden 2000 tienoilla - avaruuteen oli 1990-luvun lopussa laukaistu niin monta tietoliikennesatelliittia, että tiedonvälityksen ylikapasiteetti vähensi tulevien laukaisujen määrää. Näin on käynyt 1960-luvun lopusta alkean noin 10 vuoden välein.
  • satelliittien maa-asemien valmistus. Toimintaan voidaan lukea myös yksityishenkilöiden, taloyhtiöiden jne. hankkimat satelliittivastaanottimet ja niiden antennit. Näitä valmistetaan paikallisesti likimain jokaisessa maassa.
  • Venäläiset ovat onnistuneet 1990-luvulta lähtien osin kaupallistamaan miehitetyt avaruuslennot, ensin avaruusturismin (luokkaa 20 miljoonaa dollaria per matka) ja sitten Sukkulan poistumisen aikaansaaman monopoliaseman ansiosta: yksi istuinpaikka Sojuz-avaruusaluksessa maksaa NASAlle 65 miljoonaa dollaria vuonna 2011.[20]

Ympäristöongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 syksyllä nousi julkisuudessa ensi kertaa esiin se, että esim. avaruusturismi voi aikaansaada merkittävää rasitusta yläilmakehälle ja mahdollisesti koko ilmastolle.[25] Aiemmin mm. Sukkulan käyttöönoton kohdalla ympäristövaikutukset on systemaattisesti todettu avaruushallintojen toimesta pieniksi, vaikka esim. vetyä hapessa polttava rakettimoottori luo yläilmakehään merkittäviä määriä typpihappoja ja muita reaktiivisia kemikaaleja.

Helmikuun alussa 2011 Yhdysvaltain ympäristöviranomainen (EPA) aloittaa tutkimuksen, mikä vaikutus raketeilla on veden perkloraattipitoituuteen. Aiemmin on Yhdysvalloissa arvioitu, että 1% juomavedestä voi sisältää liikaa perkloraattia. Tämä voi aiheuttaa esim. kilpirauhassairauksia jopa 17 miljoonalle yhdysvaltalaiselle. Kiinteäajoainerakettien lisäksi perkloraattia tulee ympäristöön lannoitteista ja ilotulitteista.[26]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.spacenews.com/military/100728-solid-motor-industry-downsize.html
  2. http://www.spacemart.com/reports/Teal_Mission_Model_Counts_2033_Space_Payloads_Through_To_2028_999.html
  3. http://www.spacedaily.com/reports/New_NSR_Report_Projects_Over_1600_Satellites_To_Be_Launched_Over_The_Next_15_Years_999.html New NSR Report Projects Over 1,600 Satellites To Be Launched Over The Next 15 Years, SpaceDaily, 9.6.2011
  4. http://www.spacedaily.com/reports/Lord_Drayson_Spells_Growth_For_SSTL_999.html
  5. http://www.spacenews.com/policy/189b-nasa-senate-draft-omnibus.html
  6. http://www.spacenews.com/policy/110210-house-propose-nasa-cut.html
  7. http://www.spacenews.com/civil/nasa-budget-frozen-presidents-request.html
  8. http://www.spacenews.com/civil/110121-esa-budget-rises.html
  9. http://www.spacedaily.com/reports/Russia_to_spend_4B_on_space_program_999.html
  10. http://www.spacenews.com/civil/110301-indian-space-budget-boost.html
  11. http://www.atimes.com/atimes/China/KA09Ad01.html Länsimainen arvio, Kiinan oma arvio 500 miljoonaa dollaria?
  12. http://www.spacenews.com/civil/110204-german-missions-dlr-plan.html
  13. Report on plans and priorities 2010-2011 Canadian Space Agency. Viitattu 14.3.2011. (englanniksi), (ranskaksi)
  14. Peter de Selding, "Commercial satellite sales rebound in 2005", Space News, 9.1.2006.
  15. http://www.spacenews.com/contracts/080810more-satellites-getting-built-with-export-credit-backing.html
  16. http://www.spacenews.com/satellite_telecom/110107-telecom-staves-off-downturn.html
  17. http://www.spacedaily.com/reports/Russia_Likely_to_Halt_Joint_Space_Program_with_Ukraine_Kazakhstan_999.html Russia Likely to Halt Joint Space Program with Ukraine, Kazakhstan, Spacedaily.com, 2012-05-24
  18. http://www.spacenews.com/military/100401-boeing-defends-wgs-following-nunn-mccurdy.html
  19. http://www.spacenews.com/military/110114-af-block-buys-satellites.html
  20. a b http://www.space.com/11125-nasa-russia-soyuz-deal-spaceflights.html
  21. http://www.spaceflightnow.com/news/n1008/12jwst/
  22. http://www.spacenews.com/military/110121-pentagon-sat-production.html
  23. http://www.aviationweek.com/aw/generic/story_channel.jsp?channel=space&id=news/asd/2010/04/02/03.xml&headline=Government%20Satcom%20Procurement%20Shifting
  24. http://www.spacenews.com/military/pentagon-seeing-sharp-price-increases-for-commercial-satcom.html
  25. http://www.space-travel.com/reports/Soot_From_Space_Tourism_Rockets_Could_Spur_Climate_Change_999.html
  26. http://www.spacenews.com/launch/110203-epa-draws-bead-rocket-fuel-chemical.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppinen, Ilkka: Suomalaisen avaruustutkimuksen historia: Euroopan avaruusjärjestön jäsenyyteen asti. Helsinki: Yliopistopaino, 2004. ISBN 951-570-573-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]