Australian aboriginaalien lippu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Australian aboriginaalien lippu.

Australian aboriginaalien lippu suunniteltiin alun perin Australian aboriginaalien maaoikeuksista järjestettyihin mielenosoituksiin, mutta lopulta siitä kehittyi aboriginaaleja yleisesti edustava lippu. Sen suunnitteli Harold Thomas vuonna 1970.[1]

Lippu on jaettu vaakasuorasti kahteen yhtä suureen osaan: musta, joka kuvaa alkuperäiskansoja, ylhäällä ja punainen, joka kuvaa maan ja ihmisten välistä suhdetta, alhaalla. Lipun keskellä on keltainen ympyrä, joka symboloi elämän antajaa, eli Aurinkoa.[2]

Torresinsalmen saarten asukkaat käyttävät omaa lippuaan.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran lippua käytettiin 9. heinäkuuta 1971, aboriginaalien kansallispäivänä, kun se nostettiin salkoon Adelaiden kaupungissa, Victoria Square -aukiolla.[4]

Australian hallitus virallisti lipun vuonna 1995.[1]

Tammikuussa 2022 Australian pääministeri Scott Morrison ilmoitti liittovaltion ostavan lipun tekijänoikeudet sen suunnittelijalta Thomasilta 20 miljoonalla dollarilla. Aiemmin lipun esiintyminen mm. kaupallisissa tuotteissa oli aiheuttanut laillisia ongelmia. Alkuperäiskansoista vastaavan ministerin Ken Wyattin mukaan lippu kuuluu nyt kaikille.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet viralliset rakennukset käyttävät aboriginaalien lippua Australian lipun ohella. Myös aboriginaalien omat kulttuurikeskukset käyttävät lippua.[4] Lipusta käytetään joskus versiota, jossa lippu on liitetty Australian lippuun Union Jackin tilalle. Monet aboriginaalit tosin vastustavat lipun käyttöä tällä tavalla.

Juoksija Cathy Freeman aiheutti Kansainyhteisön kisoissa 1994 kohun kantamalla kunniakierroksella sekä Australian että aboriginaalien lippua. Hän toisti tempauksen Sydneyn olympialaisissa 2000.

Heinäkuusta 2022 lähtien aboriginaalien lippu on ollut pysyvästi Australian lipun rinnalla Sydneyn sataman sillan lipputangossa. Aiemmin sen tilalla oli liehunut Uuden Etelä-Walesin lippu, ja viranomaiset olivat laskeneet, että kolmannen lipputangon pystytys olisi maksanut 25 miljoonaa dollaria.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Aboriginal flag Australian Institute of Aboriginal and Torres Strait Islander Studies. 8.3.2022. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)
  2. Aboriginal and Torres Strait Islander Flags The Australian Museum. 2023. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Torres Strait Flag Torres Strait Regional Authority. 13.4.2023. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)
  4. a b Flags of Australia's Indigenous Peoples Department of the Prime Minister and Cabinet. 2023. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)
  5. Australian government buys copyright to Aboriginal flag in $20m deal The Guardian. 24.1.2022. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)
  6. Aboriginal flag to permanently replace state flag on Sydney Harbour Bridge CNN. 11.7.2022. Viitattu 26.7.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.