Auringonsäteilyvyöhykkeet

Aurinko paistaa voimakkaammin lähellä Päiväntasaajaa kuin lähellä napoja. Kuva esittää maapallolta ulos lähtevää säteilyä huhtikuussa 1985.

Auringonsäteilyvyöhykkeet kertovat, millainen on suurin piirtein leveysasteen Auringolta saama säteilyannos eli maapallolle ulkopuolelta saapuva energiamäärä. Noin 40. leveysasteesta napaa kohti maapallon säteilytasapaino on negatiivinen ja tätä aluetta lämmittävät päiväntasaajan suunnasta tulevat tuulet ja merivirrat ja hieman varastoitunut maalämpö sekä geoterminen energia. Auringonsäteilyvyöhykkeet ovat yksinkertainen matemaattinen havainnollistus ja ne auttavat ymmärtämään maapallon energiatasapainoa suurpiirteisesti.

Aurinko paistaa napojen lähellä keskimäärin loivemmassa kulmassa, jolloin säteily jakaantuu laajemmalle pinta-alalle eikä ole siten yhtä voimakasta kuin tropiikissa, jossa Aurinko paistaa kohtisuoraan ja säteily jakaantuu pienelle pinta-alalle. Säteilytasapaino on vuoden aikana negatiivinen eli alijäämäinen sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla noin 40. leveyasteesta napa-alueen suuntaan (maapallon alijäämäalueet) ja positiivinen eli ylijäämäinen noin 40. leveyasteesta päiväntasaajan suuntaan (maapallon ylijäämäalueet). Auringon zeniittiaseman muutokset siirtävät säteilyn alijäämäalueita ja ylijäämäalueita vuoden aikana, mutta auringonsäteilyvyöhykkeet lasketaan koko vuoden keskiarvoina käyttämällä aurinkovakiota ottamatta huomioon heijastumista tai absorptiota. Maapallon auringonsäteilyvyöhykkeet vastaavat suunnilleen säteilytaseita syys- ja kevätpäiväntasausten aikaan, jolloin Auringon zeniittiasema sijaitsee päiväntasaajalla.

• Päiväntasaajavyöhyke 0–10 astetta pohjoista/eteläistä leveyttä, Aurinko säteilee vuoden ympäri suurella teholla
• Trooppinen vyöhyke 10–25°
• Subtrooppinen vyöhyke 25–35°
• Keskileveyksien vyöhyke 35–55°
• Subarktinen 55–60°
• Arktinen 60–75°
• Napavyöhyke 75–90°

Katso myös

• Ilmasto
• Köppenin ilmastoluokitus