Aurankukka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aurankukka
Aurankukka Turun Koroisissa.
Aurankukka Turun Koroisissa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Aurankukat Agrostemma
Laji: githago
Kaksiosainen nimi
Agrostemma githago
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Aurankukka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aurankukka Commonsissa

Aurankukka (Agrostemma githago) on yksivuotinen, Suomessa myös ylitalvinen, ruohovartinen kohokkikasvi. Laji on myrkyllinen.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurankukan kukka. Pitkät, terälehtiä pitemmät verhiönliuskat ovat lajille tunnusomaisia.

Aurankukka on 30–60 cm korkea. Varsi on jäykkä, pysty ja usein haarova. Lehdet ovat varressa harvassa vastakkain. Ne ovat kapeita, mutta pitkiä, tasasoukkia ja teräväkärkisiä. Varsi, lehdet ja kukkien verhiö ovat harvakseltaan pitkäkarvaisia. Kukat ovat yksittäin haarojen päissä. Teriö ja verhiö ovat viisilehtiset. Terälehdet ovat soikeita, matalalanttoisia, ehyitä ja parin senttimetrin pituisia. Väriltään ne ovat purppuranpunaisia ja tummajuovaisia. Emin vartaloita on viisi kappaletta. Aurankukan erityistuntomerkki ovat lehtien kaltaiset pitkät ja kapeat verhiönliuskat. Ne ovat terälehtiä pitemmät ja kukan auetessa tekevät siitä hyvin huomiota herättävän näköisen. Suomessa aurankukka kukkii kesä-heinäkuussa. Hedelmä on viisiliuskaisesti aukeava kota.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurankukkaa tavataan viljelysmailla kaikissa maanosissa Antarktista lukuun ottamatta. Levinneisyysalue käsittää koko Euroopan sekä monet viljanviljelyalueet samoilla leveysasteilla Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Eteläisellä pallonpuoliskolla sitä esiintyy Etelä-Amerikassa, Keski- ja Etelä-Afrikassa ja Uudessa-Seelannissa.[2][3]

Suomessa aurankukka oli 1900-luvun puoliväliin asti yleinen viljapelloissa. Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa se kasvoi muinaistulokkaana, mutta esiintymät hävisivät 1960-luvulla.[1] Muualla maassa sitä on tavattu satunnaisena, venäläisen siemenviljan mukana tulleena uustulokkaana.[4] Laji on ollut yleisin etelässä, mutta siitä on havaintoja Lapissa asti. Nykyisin aurankukkaa tavataan Suomessa harvoin ja lähinnä maan eteläosassa.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurankukan kantamuotona pidetään Vähässä-Aasiassa esiintyvää siroaurankukkaa (Agrostemma gracile). Laji on kuitenkin niin täydellisesti sopeutunut kasvamaan ja leviämään viljan mukana, että sitä tuskin esiintyy missään luonnonvaraisena.[2] Suomessa aurankukkaa on esiintynyt erityisesti kaurapelloissa ulkomailta tuodun siemenviljan mukana levinneenä, mutta ainakin lounaissaaristossa myös ruispelloissa. Peltojen lisäksi sitä on tavattu muun muassa rautatiealueilla, tien pientareilla ja satamissa.[1][2]

Viljapeltojen rikkakasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurankukan siemeniä on tavattu Keski-Euroopassa jo kivikautisilta maanviljelysasuinpaikoilta. Ennen siemenviljan tehokkaan puhdistuksen aloittamista jyvien joukossa saattoi olla paljonkin aurankukan siemeniä, esimerkiksi 1900-luvun alussa Venäjältä Suomeen tuodussa kauran siemenessä pahimmillaan 18,5 prosenttia.[2] Aurankukasta on haittaa myös viljan käytölle, sillä sen siemenet sisältävät myrkyllistä ja pahanmakuista saponiiniglykosidia (gitagiini, agrostemmahappo) ja heikentävät viljasta valmistetun jauhon leivontaominaisuuksia.[2][6]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurankukkaa viljellään toisinaan puutarhoissa koristekasvina.[1] Ainakin Ruotsissa, missä laji on Suomen tavoin suuresti harvinaistunut, sitä käytetään nykyisin myös yleisille alueille kylvettävissä kukansiemenseoksissa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva: Ålands flora. 2. laajennettu painos. Espoo: , 2010. ISBN 978-952-92-7850-3.
  • Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio. 4. täysin uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, 1998. ISBN 951-45-8166-0.
  • Jalas, Jaakko: Suuri kasvikirja, II osa. toim. Jaakko Jalas. Helsinki: Otava, 1965.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio, s. 119. 4. täysin uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, 1998. ISBN 951-45-8166-0.
  2. a b c d e f Jalas, Jaakko: Suuri kasvikirja, II osa, s. 277–279. toim. Jaakko Jalas. Helsinki: Otava, 1965.
  3. Anderberg, Arne: Klätt (Agrostemma githago) (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1998–2005. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 29.8.2012. (ruotsiksi)
  4. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva: Ålands flora, s. 146. 2. laajennettu painos. Espoo: , 2010. ISBN 978-952-92-7850-3.
  5. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M.: Kasviatlas 2011: Aurankukan levinneisyys Suomessa (Hakuavain: aurankukka) Kasviatlas 2011. 2012. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 29.8.2012.
  6. a b Anderberg, Arne: Klätt Den virtuella floran. 1998–2005. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 29.8.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]