Auran I hallitus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Auran ensimmäinen hallitus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Auran I hallitus oli Suomen tasavallan 52. hallitus. Se oli virkamieshallitus. Hallitus toimi 63 hallituspäivää 14. toukokuuta 1970 – 15. heinäkuuta 1970 ja oli Suomen kolmanneksi lyhytikäisin hallitus. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)

Niin kutsutut kansanrintamapuolueet olivat kärsineet ankarat tappiot maaliskuun 1970 eduskuntavaaleissa ja vaalivoittajiksi olivat nousseet oppositiopuolueet, nimenomaan ne puolueet, jotka eivät olleet olleet mukana Urho Kekkosen vaaliliitossa vuoden 1968 presidentinvaalissa. Parlamentarismin periaatteet vaativat, että vaalivoittajalle oli annettava mahdollisuus yrittää uuden hallituksen muodostamista, mutta tilanne oli tältä osin varsin vaikea, koska vaalivoittajilla Kokoomuksella ja Suomen Maaseudun Puolueella oli yhteensä vain runsas neljännes eduskuntapaikoista eli vain hieman enemmän kuin suurimpana puolueena edelleen säilyneellä SDP:lla yksinään. Kokoomuksen hallitustunnustelija, puolueen puheenjohtaja Juha Rihtniemi ei saanut kokoon enemmistöhallitusta eikä presidentti Urho Kekkonen puolestaan suostunut porvarilliseen vähemmistöhallitukseen "ulkopoliittisten syiden" vuoksi. Hallitusneuvottelujen päätyttyä tuloksettomina Kekkonen nimitti Postipankin pääjohtajan Teuvo Auran johtaman virkamieshallituksen, jossa oli sosialidemokraattis-keskustalaista väriä.[1]

Teuvo Auran ensimmäistä ja toista hallitusta kutsutaan yhteisellä lempinimellä "vapaapalokunnat".[2]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä
PääministeriTeuvo Aura14.5.197015.7.1970
Valtiovarainministeri, pääministerin sijainenPäiviö Hetemäki14.5.197015.7.1970
Ministeri valtiovarainministeriössäKeijo Liinamaa26.5.197015.7.1970
UlkoasiainministeriVäinö Leskinen14.5.197015.7.1970
OikeusministeriKeijo Liinamaa14.5.197015.7.1970
SisäasiainministeriTeemu Hiltunen14.5.197015.7.1970
PuolustusministeriArvo Pentti14.5.197015.7.1970
OpetusministeriJaakko Numminen14.5.197015.7.1970
MaatalousministeriNils Westermarck14.5.197015.7.1970
LiikenneministeriMartti Niskala14.5.197015.7.1970
Kauppa- ja teollisuusministeriOlavi J. Mattila14.5.197015.7.1970
Sosiaali- ja terveysministeriGunnar Korhonen14.5.197015.7.1970
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössäAlli Lahtinen14.5.197015.7.1970
TyövoimaministeriEsa Timonen14.5.197015.7.1970

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 873. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.
  2. http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/hallitusten-historiaa/fi.jsp (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Auran I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 11.12.2019.
Suomi Edeltäjä:
Koiviston I hallitus
Suomen hallitus
14. toukokuuta 197015. heinäkuuta 1970.
Seuraaja:
Karjalaisen II hallitus